Veikko Huovinen: Koirankynnen leikkaaja

Koirankynnen leikkaaja (1980) päätyi luettavakseni, kun lukuhaasteiden ja maratonin innoittamana päätin olla ennakkoluuloton ja kokeilla Veikko Huovista. Huovinen on yksi niitä kirjailijoita, jotka olen lokeroinut mielessäni ”ei minulle” -osastoon, vaikken ole mieheltä mitään lukenut. Jonnekin muistilokeroihini oli kuitenkin jäänyt Sallan mainio postaus Huovisen Veitikasta ja siitä, miksi äijäkirjallisuutta vierastavienkin kannattaa kokeilla tätä kirjailijaa, joten ei kun tuumasta toimeen.

Koirankynnen leikkaajan aiheena on, uskomatonta kyllä, koirankynnen leikkaaminen. Olen ilmeisen onnistuneesti vältellyt Huovisen tuotantoon tutustumista, sillä en tiennyt kirjan juonesta mitään. Kuvittelin, että kirjan nimessä piilisi jokin nokkela salamerkitys tai sanaleikki, mutta ei: koiran kynttä tässä tosiaan leikataan – kunhan ensin päästään sinne asti.

Tätä kirjaa oli kummallista lukea keskellä kesää ja kaupunkia, niin vahvasti siitä huokuu pakkasen piinaaman korpimetsän karu tunnelma. Jatkosodassa haavoittunut Mertsi Vepsäläinen tekee hanttihommia kirvesmies Ville Kuosmasen apurina ja savottahommissa matkalla kohti kynnenleikkuuta. Päähän saamansa vamman seurauksena taantunut Mertsi on puolikuntoinen työmies, joka elää toisten hyväntahtoisuuden armoilla ja raapii elantonsa mistä saa.

Kirjan kuvaus työnteosta pula-ajan Suomen syrjäseuduilla on riipaisevaa ja silmiä avaavaa luettavaa. Mertsin ja kumppaneiden työpäivät ovat rankkaa raatamista loputtomiin. Elämä on epävarmaa, ruokaa aina liian vähän, tavaraa vain välttämättömin ja sekin moneen kertaan korjattua. Tässä pätkässä matkataan junassa, jossa on niin kylmä, että ”kengissä tullut lumi ei sulanut lattialla, kattoventtiili oli kuuramöykyn peitossa”:

Koko juna oli täynnä totisia ajatuksia flanellista, kahvinkorvikkeesta, tupakasta, rullalangasta, katiskaverkosta, isommista leipäannoksista, sokerista, sulatejuustosta, lihan ja viljan luovuttamisesta. Jotkut vahtivat kallisarvoisia reppujaan. Siellä oli ehkä pari metsoa ja ketunnahka vaihdettavaksi tupakkaan, siellä oli voita, pyöreän pullean leivän muotoon vaivattua voita voipaperissa ja kangasnyytissä. Siellä oli talkkunoita neljän kilon pussi ja kenties palanen savulihaa. Viemiset olivat joka tapauksessa niukat, mutta vaatimuksia ja toivomuksia oli jokaisella vaikka toisille jakaa.

Kaltaiselleni pullamössösukupolven kasvatille tuntuu käsittämättömältä ajatella, että minun isovanhemmilleni sota-ajan ja sodanjälkeinen niukkuus on ollut joskus arkipäivää. Mertsin savottahommat neljänkymmenen asteen pakkasessa keskellä korpea ovat toki aika ekstremeä, mutta viime vuosikymmenten elintasoharppaus mustan pörssin metsoista mikroaaltouuniin ja kahvinkorvikkeesta Kauniisiin ja rohkeisiin on joka tapauksessa ollut huima.  

Eniten nautin kirjassa Huovisen mehevistä kuvailuista, joissa korpi kohisee ja hiki haisee. Huovinen käyttää mahtavia verbejä. Samaisessa junakohtauksessa ”vanha juna mennä rehkaa mustana kolisevana mönkiäisenä pakkashuurteen valkeudessa ”, ja kun Mertsiä vastapäätä istuva riippuviiksinen mies ”pehnaa” repustaan lampaanlavan, Mertsin mahassa ”vonkaisee nälkä kuin mikäkin kissaeläin”. Yhtä aikaa verkkaista ja eloisaa, juurevaa kerrontaa oli mukava makustella, vaikka välillä, kun pakkanen jatkoi pureskeluaan sivukaupalla, keskittymiskykyni alkoikin jo herpaantua. (Puolustukseksi sanottakoon, että luin Koirankynnen leikkaajan aivan 24h-lukumaratonin loppumetreillä.)

Kirjan henkilöistä Mertsi herätti minussa sääliä ja Ville Kuosmanen sympatiaa, mutta kovin läheisiksi kirjan hahmot ja heidän elämänsä eivät silti minulle tulleet. Kirjan luettuani olin melkein vähän surumielinen siitä, että se tuntui jotenkin niin perisuomalaiselta – suomalaisesta maisemasta ja työstä ammentavalta – ja silti kovin vieraalta. Minun isovanhempani varmasti tunnistivat kirjan maailmasta monta asiaa (lienevätkö lukeneet?), mutta minulle se ei ole olemassa sen kummemmin kuin mikä tahansa muukaan vieraaseen aikaan ja paikkaan sijoittuva tarina.

Muualla blogeissa: Koirankynnen leikkaajan ovat lukeneet ainakin Salla ja Tessa.

Osallistun kirjalla Morren Kuusi kovaa kotimaista -haasteeseen ja Sallan Sydänvikaisia pienviljelijöitä verta oksentamassa -haasteeseen.