Märta Tikkanen: Emma ja Uno – rakkautta tottakai

Märta Tikkasen Emma ja Uno – rakkautta tottakai (2010) kertoo Tikkasen isovanhempien tarinan. 19-vuotias Emma Sjödahl, Överbyn kartanon kuopus, nai vuonna 1898 itseään kahdeksan vuotta vanhemman Uno Stadiuksen, tulisieluisen kansanvalistusmiehen. Elämäkertaromaanin nimen loppuun voisi ehkä lisätä kysymysmerkin, sillä lempeän Emman ja räiskyvän Unon liitosta ei tule helppo – mutta kiinnostava kirja siitä tulee.

Kirjan pohjana ovat tosiasiat. Vuosiluvut, kirjeet ja asiakirjat piirtävät Emman ja Unon avioliiton ääriviivat, mutta paljon jää myös avoimeksi. Mitä nämä kaksi täysin erilaista ihmistä loppujen lopuksi tunsivat toisiaan kohtaan? Mitä he odottivat ja mitä saivat toisiltaan? Tikkanen lähestyy isovanhempiensa suhdetta kuin kysyen, mistä siinä todella oli kyse, mutta hyväksyy sen, ettei vastausta voi kukaan tietää.

Eniten Tikkasta – ja lukijaa – askarruttavat Emman tunteet ja elämä. Uno on menevä mies, joka heti avioliiton alkuvaiheessa jättää nuoren vaimonsa yksin, kun ammatilliset pyrinnöt kutsuvat milloin mihinkin päin Suomea ja Ruotsia. Suurimman osan avioliitostaan puolisot asuvat erillään. Unolla on aina monta rautaa tulessa: lehtimiestyötä, luentokiertueita, kunnianhimoisia suunnitelmia kansanopistojen perustamiseksi ja johtamiseksi. Sillä aikaa, kun mies viilettää hankkeesta toiseen, Emman osaksi jää pyörittää suurperheen arkea. Lapsia siunaantuu lyhyessä ajassa kuusi, mutta pysyvä koti ja vakaa rahatilanne jäävät haaveiksi.

Emma on Unon suhteen käsittämättömän kärsivällinen, luultavasti osaksi vaihtoehtojen puutteessa ja osaksi luonteensa vuoksi. Sovittelevainen, suoraselkäinen Emma jaksaa sitkeästi uskoa ja toivoa, että Uno pian saa asiansa järjestykseen. Hän puolustaa uskollisesti miestään, kun muut Sjödahlit tuskittelevat tuuliviirimäisen vävyn epäluotettavuutta. Siinä missä Emma pysyy lojaalina Unolle ja omistaa elämänsä lapsikatraan kasvattamiselle, Uno puolestaan asettaa Emman ja lapset järjestelmällisesti kakkossijalle. ”Ennen juhannusta en kerkiä perhehöpinöihin. Minä olen pelkästään julkisuuden henkilö joka tekee työtä asian, ei henkilön hyväksi”, Uno kirjoittaa eräässä kirjeessään, ja toisessa yhteydessä hän kehuu ruotsalaistaiteilijoiden Anders Zornin ja Carl Larssonin vaimoja siitä, että nämä ”tajuavat että miehet elävät ideoilleen ja elämäntehtävilleen eivätkä vain rakastaakseen vaimojaan”.

Unon välinpitämättömyys ja vähättely Emmaa kohtaan on riipaisevaa, ja mies on raivostuttava itsekkyydessään ja taipumuksessaan ryhtyä marttyyriksi heti, kun jokin ei mene hänen mielensä mukaan. Silti Tikkasen tekstistä huokuu paitsi myötätunto Emmaa kohtaan, myös ymmärrys siitä, miksi Emma kaikesta huolimatta jaksoi vuosien ajan vaalia rakkautensa kipinää. Intoa ja ideoita pursuava Uno on kiehtova, karismaattinen mies. Tikkanen tunnustaakin näkevänsä yhtenäisyyksiä isoäitinsä ja oman elämänsä välillä, ”olenhan minäkin koko elämäni onnistunut rakastumaan mahdottomiin miehiin, äkkipikaisiin egosentrikkoihin jotka ryntäävät yli kivien ja kantojen miettimättä lainkaan seurauksia tai huomaamatta kenen päälle ohimennen tallaavat”.

Emma ja Uno – rakkautta tottakai on lämmöllä ja suurella sydämellä kirjoitettu kirja. Yhden avioliiton tarina, ja samalla kurkistus yhden perheen juuriin ja yhden aikakauden elämään.

Osallistun kirjalla Sinisen linnan kirjaston Avioliittojuonia-haasteeseen.

Märta Tikkanen: Emma ja Uno – rakkautta tottakai. Tammi, 2010. Suom. Liisa Ryömä. Ruotsinkielinen alkuteos Emma & Uno – visst var det kärlek, Söderström, 2010. Ostettu Elisa Kirjasta, luettu kännykällä.