Annina Holmberg: Kaiku

Annina Holmbergin omaelämäkerrallinen romaani Kaiku (2009) kertoo boheemin teatteriperheen tyttären lapsuudesta ja kasvamisesta itse aikuiseksi ja perheenäidiksi. Nämä kaksi aikatasoa kulkevat kirjassa rinnakkain. Tyttären roolissa päähenkilö seuraa vanhempien töiden mukana Turkuun ja Helsinkiin. Hän elää koululaisen arkea ja lumoutuu teatterin kiehtovasta maailmasta, mutta joutuu isän alkoholismin myötä kohtaamaan myös elämän tummat puolet. Aikuisena sama tyttö yrittää löytää oman tapansa olla äiti, esikuvinaan Mrs. March ja Rea Selja, mutta sielunsukulaisinaan pikemminkin Vaahteramäen Eemelin isä ja Muumipappa.

Kirja kurkistaa suomalaiseen kulttuurihistoriaan lapsen näkökulmasta. Tytärtä ja isää ei mainita nimiltä, mutta henkilöiden ja tapahtumien todellisuuspohjaa ei juuri peitelläkään. Kirjan sivuilla liikutaan Kalle Holmbergin ohjaustöiden kulisseissa ja 1970-luvun politisoituneiden teatterisotien laitamilla, ja vanhempien ystävien etunimistä voi arvailla ajan kulttuuripiirien kuka kukin on -listaa.

Tyttären lapsuuteen sijoittuvat jaksot ovat kaunokirjallisempia kuin kirjan nykyaikaan sijoittuvat osat. Niissä kiteytyvät mieleen jääneet elämänvaiheet ja tuokiokuvamaiset muistot. Kun tyttärestä tulee äiti, teksti muuttuu arkisemmaksi, paikoin ehkä vähän turhankin arkiseksi. Synnytyskertomukset ja lastenkasvatuksen päivittäiset pulmat saivat paljon tilaa. Vaikka niistäkin oli kiinnostavaa lukea, näiden osioiden tyyli tuntui paikoin pikemminkin naistenlehtimäiseltä rupattelulta kuin loppuun asti hiotulta romaanilta.

Kiinnostuin kirjan kuvaamasta miljööstä ja aikakaudesta ja pidin Holmbergin tavasta peilata vastakkain saman ihmisen eri rooleja eri elämänvaiheissa: ”Sitä syntyy tyttäreksi mutta ryhtyy äidiksi.” Kirjana Kaiku jäi minusta ehkä kuitenkin vähän puolitiehen. Jos sitä lukee elämäkertana tai aikalaiskuvauksena, vaikutelma on melko hajanainen. Lukijan täytyy tietää paljon jo ennalta, sillä moniin asioihin vain viitataan ohimennen, taustoittamatta. Romaanina taas olisin kaivannut kirjalta muokatumpaa, suodatetumpaa tyyliä. Vertailukohtana nousi mieleen esimerkiksi Pirkko Saision Punainen erokirja, jossa – siinäkin teatterimaailmaa sivuava – omaelämäkerrallinen aines on työstetty upeasti itsenäisenä romaanina toimivaksi teokseksi.

Kaiun on lukenut myös Kirjahullun päiväkirjan Ruusa.

Annina Holmberg: Kaiku. Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2009. 225 s. Lainattu kirjastosta.