Lewis Carroll: Alice's Adventures in Wonderland and Through the Looking-Glass and What Alice Found There

Totally British -haaste innoitti minut lukemaan tämän brittiläisen lastenkirjallisuuden klassikon. Lewis Carrollin Liisa Ihmemaassa oli entuudestaan tuttu lähinnä tarinan hahmojen tasolla: Irvikissa, Tyyris Tyllerö, Hatuntekijä, Herttakuningatar ja muut omituiset otukset. En ole nähnyt kirjaan perustuvaa vanhaa Disney-piirrettyä enkä muitakaan elokuvaversioita, mutta muistan lukeneeni pienenä Liisa-sarjakuvia lapsille. Ne taisivat perustua alkuperäiseen tarinaan vain melko löyhästi.


Liisa Ihmemaassa -sarjakuvalehti vuodelta 1985. Muistan lukeneeni tämän numeron ihmeellisistä mansikkaleivoksista! Kannessa lukee "Tutut TV-hahmot seikkailevat", mutta telkkarisarja ei kyllä sano minulle mitään. (Kuva: Antikvariaatti.net)



Kirja oli mielenkiintoinen lukukokemus. Luin sen vuonna 1998 ilmestyneenä alkukielisenä painoksena, johon on samoihin kansiin koottu teokset Alice's Adventures in Wonderland (1865) ja sen jatko-osa Through the Looking-Glass and What Alice Found There (1871, suomeksi Liisan seikkailut peilimaailmassa). Lisäksi mukana on Ihmemaan alkuperäinen käsikirjoitus nimellä Alice's Adventures Under Ground, Carrollin The Theatre -lehteen kirjoittama artikkeli "Alice" on the Stage, teoksia taustoittava esipuhe ja alaviitteitä kuin meren mutaa.

Hyppäsin aluksi esipuheen yli ja aloitin itse kirjoista. Pakko tunnustaa, että olin vähän pettynyt. Olin odottanut hurjia seikkailuja Ihmemaan kummallisessa maailmassa, mutta tarina olikin lähinnä sarja irrallisia kohtauksia, joissa melko ärsyttävän oloinen pikkutyttö haahuili sinne tänne, kohtasi outoja tyyppejä - ja siinä kaikki. Episodimaisuus yllätti. Molemmissa kirjoissa kehyskertomus, jonka alussa Liisa solahtaa tavallisesta maailmasta Ihmemaahan ja lopussa palaa sieltä takaisin, muodosti tarinalle jonkinlaisen rungon, mutta muuten ne eivät seuranneet mitään arkkityyppistä sadun tai seikkailun kaarta. Liisan ei tarvinnut oppia, löytää tai pelastaa mitään, ainoastaan hämmästellä. Passiivinen päähenkilö tuntui lähestulkoon vain tekosyyltä Ihmemaan asukkien esittelylle.

Mielikuvituksellisia Carrollin otukset kyllä ovat. Hullunkuriset puhuvat eläinhahmot, eläviksi muuttuvat shakkinappulat ja äkilliset muodonmuutokset seuraavat toisiaan lähes hengästyttävään tahtiin. John Tennielin piirroskuvat antavat Carrollin absurdeille keksinnöille hahmon. Hauskimpia olivat minusta korttipelikuninkaalliset ja -sotilaat; Liisa sen sijaan enimmäkseen mököttää.


Liisa teekutsuilla: John Tennielin kuvitusta alkuperäiseen painokseen. (Kuva: Wikipedia)

Vähintään yhtä tärkeää kuin kuvat kirjassa on sen kieli. Oikeastaan monet tarinan visuaalisistakin vitseistä pohjautuvat sanaleikkeihin ja kielen kiemuroihin. Tältä kannalta olisi voinut olla antoisampaa lukea kirjasta suomenkielinen käännös, sillä ilman alaviitteitä monet kirjan englannin kieleen ja englantilaiseen kulttuuriin perustuvista vitseistä olisivat menneet minulta aivan ohi: Liisan vuoropuhelut Ihmemaan asukkaiden kanssa ovat täynnä viittauksia viktoriaanisessa Englannissa suosittuihin lastenloruihin, runoihin ja lauluihin, ja monet hahmoistakin ovat kirjaimellisesti tulkittuja sanaleikkejä. Esimerkiksi "Mock Turtlen" eli valekilpikonnan innoittajana on ruokalaji nimeltä valekilpikonnakeitto, joka tehdään vasikan sisälmyksistä. Tennielin kuvissa valekilpikonnalla on kilpikonnan ruumis ja vasikan pää ja sorkat.

Alaviitteiden ja esipuheen perusteella Liisa Ihmemaassa onkin varsinainen inspiraation aarreaitta kielitieteilijöille ja merkityksen olemuksesta kiinnostuneille filosofeille. Kääntäjille kirja taitaa olla joko painajainen tai toiveuni, riippuen miltä kannalta asiaa katsoo. Suomentaja Markus Långin sivuilla on mielenkiintoisia arvosteluja, joissa vertaillaan toisiinsa kirjan suomalaisia käännöksiä: Tuomas Nevanlinnan käännöstä vuodelta 2000, Alice Martinin käännöstä vuodelta 1995 ja varhempia Kirsi Kunnaksen ja Eeva-Liisa Mannerin (1972) sekä Anni Swanin (1906) käännöksiä.

Mainiosti käännösten eroja ja haasteita havainnollistavat myös nämä Hesarin jutusta lainatut esimerkkikatkelmat:

• Lewis Carroll (1865): The Hatter shook his head mournfully. "Not I!" he replied. "We quarrelled last March - just before he went mad, you know -" (pointing with his teaspoon at the March hare,) "- it was at the great concert given by the Queen of Hearts, and I had to sing Twinkle, twinkle, little bat! How I wonder what you're at!"
• Anni Swan (1906): Hatuntekijä pudisti suruissaan päätään. "En minä", lausui hän. "Me riitaannuimme viime maaliskuussa, juuri vähän ennen kuin tuo tuossa tuli höperöksi (hän viittasi teelusikalla höperöön jänikseen). Herttakuningattarella oli silloin suuret laulajaiset ja minun piti laulaa: Liuskis, läyskis, lepakko!  Oletpa kumma olento!"
• Kirsi Kunnas ja Eeva-Liisa Manner (1972): Hatuntekijä pudisti alakuloisena päätään. - En minä! hän sanoi. - Me riitaannuimme viime maaliskuussa, juuri ennen kuin tuo tuossa tuli hulluksi (hän osoitti lusikalla Hassua Jänistä). Herttakuningattarella oli silloin isot laulajaiset ja minun piti laulaa - odotahan: Tuikit, tuikit, tätönen kuka olet? kyselen . . .
• Alice Martin (1995): Hattumaakari puisti murheellisena päätään. "Minäkö!" hän vastasi. "Ei, me riitaannuimme viime maaliskuussa, Aika ja minä, juuri ennen kuin tuo tuossa tuli hulluksi" (hän osoitti teelusikallaan maalisjänistä). "Herttarouva oli järjestänyt suuren konsertin, ja minun piti laulaa Tuiki, tuiki, tupakkirulla, et kai aio tänne tulla?"
• Tuomas Nevanlinna (2000): Hattu Hassinen pudisti murheellisena päätään. "En minä!" se vastasi. "Me riideltiin viime maaniskuussa - juuri ennen kuin tuo tuli hulluksi, nimittäin -" (hän osoitti lusikallaan Maaniskuun rusakkoa) "- se tapahtui Herttakuningattaren järjestämässä suuressa konsertissa, ja minun piti laulaa: Tuiki, tuiki kärpänen iltaisin sua kyttäilen."

On hauskaa vertailla, miten esimerkiksi Carrollin "March Hare" on eri kääntäjien käsissä kääntynyt höperöksi jänikseksi, Hassuksi Jänikseksi, maalisjänikseksi ja Maaniskuun rusakoksi, ja miten ovelasti "Twinkle, twinkle" -loruparodia on kotoistettu Suomeen.

Liisa teekutsuilla: Walt Disneyn näkemys. (Kuva: Alice-in-Wonderland.net)


Kirjan esipuhe oli mielenkiintoinen kielitieteelliseltä ja kulttuurihistorialliselta kannalta, mutta mielikuvani kirjan kirjoittajasta se kyllä tahrasi pahasti. Lewis Carroll, oikealta nimeltään Charles Lutwidge Dodgson, oli pikkutarkka ja järjestelmällinen mies, joka työskenteli Oxfordin yliopistossa matematiikan lehtorina ja sepitti vapaa-ajallaan satuja tuttaviensa lapsille. Lapsiystävinään Dodgson suosi erityisesti pikkutyttöjä. Tarkkaa tietoa näiden suhteiden laadusta ei ole, mutta aika epäilyttävältä Dodgsonin lähes pakkomielteinen pikkutyttöjen palvonta kuulostaa. Yäk. Lukunautinnon kannalta olisin voinut jättää tämän tiedon väliin.

Millainen suhde teillä on Liisaan Ihmemaassa?

EDIT: Vasta jälkeenpäin hoksasin katsoa, onko joku muukin lukenut Liisan - ja tietysti on. Klassikko on hämmentänyt tai hurmannut ainakin blogeissa Saran Kirjat, Kirjasieppo, Kirjavinkit, Taimin blogi ja Jokken kirjanurkka.

Lewis Carroll: Alice's Adventures in Wonderland and Through the Looking-Glass and What Alice Found There. Penguin Classics, 1998. 357 s. ISBN 978-0-14-143976-1. Lainattu kirjastosta.