Taiteilijaelämää-tunnelmissa jälleen. Inari Krohnin Musta ja muut värit (2006) on nimenomaan taiteilijaromaani: kirja taiteilijaksi ja siinä sivussa aikuiseksi kasvamisesta. 1960-luvun Helsinkiin sijoittuvan kirjan päähenkilö, parikymppinen Inkeri, etsii itseään ja ilmaisuaan vuoroin Ateneumin tärpätintuoksuisista maalausluokista, vuoroin junalla puksutetuilta matkoilta ympäri Eurooppaa ja kauemmaskin.
Musta ja muut värit on kirjalle huippuhieno nimi. Inkeri katselee maailmaa juuri väreinä ja muotoina, nuoren taideopiskelijan nälkäisin silmin, ja kirjassa ovat mukana niin taiteilijan työn synkät kuin kirkkaatkin hetket. Inkeriä ajaa pakottava itseilmaisun, kuvan tekemisen tarve. Hän havainnoi ja hahmottaa maailmaa yhtä aikaa vähän ulkopuolisena ja samalla voimakkaasti eläytyvänä tarkkailijana. Varmuus ja epävarmuus omasta työstä ovat jatkuvassa aaltoliikkeessä, näkymättömän tekeminen näkyväksi on ikuista etsintää.
Kirja kuvailee paljon myös konkreettista tekemistä: miten käsi etsii viivaa, miten kalkkikivi hioutuu litografialaataksi. Luin mielelläni näitä kohtia, joissa yhdistyy taiteilijan työn henkinen ja fyysinen puoli. Uuden luominen ja vuosisataiset kädentaidot elävät symbioosissa, kun inspiraatio saa muodon vasta silmän ja käden yhteistyön kautta.
Erityisen tärkeitä Inkerille ovat matkat. Pariisissa kiehtoo taide, Prahassa aistii aavistuksen pian koittavasta keväästä. Inkeri matkustaa junalla Siperian halki, rakastuu Japaniin ja kiinnostuu Aasian taiteesta, jonka rakennuspalikat ovat aivan erilaiset kuin ne tutut Ateneumissa opetetut. Jo aiemmin näköalat ovat laajentuneet kesätöissä Norjassa. Pesti on proosallisesti kalatehtaalla, mutta maisemia katsellaan täälläkin taiteilijan silmin:
Inari Krohn: Musta ja muut värit. Gummerus, 2006. 260 s. Kannen kuva Inari Krohnin matkapäiväkirja, kannen suunnittelu Jenni Noponen. ISBN 951-20-7247-5. Lainattu kirjastosta.
Musta ja muut värit on kirjalle huippuhieno nimi. Inkeri katselee maailmaa juuri väreinä ja muotoina, nuoren taideopiskelijan nälkäisin silmin, ja kirjassa ovat mukana niin taiteilijan työn synkät kuin kirkkaatkin hetket. Inkeriä ajaa pakottava itseilmaisun, kuvan tekemisen tarve. Hän havainnoi ja hahmottaa maailmaa yhtä aikaa vähän ulkopuolisena ja samalla voimakkaasti eläytyvänä tarkkailijana. Varmuus ja epävarmuus omasta työstä ovat jatkuvassa aaltoliikkeessä, näkymättömän tekeminen näkyväksi on ikuista etsintää.
Kirja kuvailee paljon myös konkreettista tekemistä: miten käsi etsii viivaa, miten kalkkikivi hioutuu litografialaataksi. Luin mielelläni näitä kohtia, joissa yhdistyy taiteilijan työn henkinen ja fyysinen puoli. Uuden luominen ja vuosisataiset kädentaidot elävät symbioosissa, kun inspiraatio saa muodon vasta silmän ja käden yhteistyön kautta.
Inkeri pingottaa itselleen pohjan ja keittelee puoliöljypohjustuksen kuten muutkin, vetelee valkoista velliä kankaalle, joka löystyy kostuessaan ja pingottuu pinkeäksi rummunkalvoksi kuivuessaan. Valkoinen kangas seisoo vaativana telineessä ja tuijottaa Inkeriin sokeasti. Hänellä ei ole pienintäkään aavistusta, mitä sille pitäisi maalata. Kaikki hänen kuvansa ovat edelleen mustanpuhuvia.Inkerin taiteilijantien lisäksi kirja kuvaa nuoren aikuisen elämää. Ystävyyssuhteet syntyvät ja säröilevät, rakkaus on vielä vaikeampaa. Inkerin ympärillä kuohuu 1960-luvun maailmanpolitiikka ja kotoinen opiskelijapolitiikka. Vanhan valtausta Inkeri katselee sivusta, Vietnamin sodan vastaiseen mielenosoitukseen menee mukaan. Kaukaiset sodat tulevat uniin, ja Inkeri miettii, että "kärsivä maailma lähettää viestejä ihmisten tajuntaan ja ne muuttuvat kuviksi eikä kukaan ole yksin, erillinen".
Erityisen tärkeitä Inkerille ovat matkat. Pariisissa kiehtoo taide, Prahassa aistii aavistuksen pian koittavasta keväästä. Inkeri matkustaa junalla Siperian halki, rakastuu Japaniin ja kiinnostuu Aasian taiteesta, jonka rakennuspalikat ovat aivan erilaiset kuin ne tutut Ateneumissa opetetut. Jo aiemmin näköalat ovat laajentuneet kesätöissä Norjassa. Pesti on proosallisesti kalatehtaalla, mutta maisemia katsellaan täälläkin taiteilijan silmin:
Kaupunki on värikäs, rinteillä kiipeilevät siniset, punaiset ja vihreät puutalot. Ikkunasta näkyy vihreän vuonon takana siniharmaa vuori, jonka huipulla hohtaa ultramariininsininen lumiläikkä. Edessä on satama, jossa pienet kalastaja-alukset lepäävät laiturissa. Rahat riittävät sardiinipurkkiin ja näkkileipäpakettiin.Kirjan rakenne on vähän erikoinen. Romaani tuntuu hiukan hämmentävästi fiktion, muistelmien ja päiväkirjan sekoitukselta, ja taitaa sitä ollakin. Kustantajan esittelyn mukaan Musta ja muut värit on itsenäinen teos, mutta samalla fiktiomuotoinen jatko Krohnin muistelmateokselle Muusa kirjahyllyssä (Gummerus 2005). Romaani kerrotaan pääosin kolmannessa persoonassa, mutta sekaan limittyy ensimmäisen persoonan mietteitä. Aikamuodotkin venyvät edestakaisin nykyhetken ja menneen välillä:
Hän menee katsomaan paperivarastoon. On siellä isoakin paperia. - Jospa painaisin tuon saman saaren moneen kertaan isolle paperille ja saisin kuvan saaristosta. Sellaista hän ei ollut ennen tehnyt, näin suurta grafiikkaa.Kirjasta tuli vähän mieleen Pirkko Saision Punainen erokirja. Saision romaani on kirjallisena teoksena hiotumpi, mutta jotain samaa oli aikakauden ja miljöön lisäksi siinä, miten kirjojen päähenkilöt etsivät itseään ja taiteilijantietään. Krohn pysyttelee selkeämmin Inkerin nuoruudessa, ei sekoita sitä limittäin nykyhetken kanssa samalla tavalla kuin Saision autofiktio, mutta jotenkin viehättävä haikeansuloinen aikaperspektiivi oli tässäkin kirjassa. Oi nuoruus, oi nuoruus! Ja taiteilijuus.
Inari Krohn: Musta ja muut värit. Gummerus, 2006. 260 s. Kannen kuva Inari Krohnin matkapäiväkirja, kannen suunnittelu Jenni Noponen. ISBN 951-20-7247-5. Lainattu kirjastosta.
Haluaisin lukea sekä tämän, että Musta ja muut värit. Kiitos kiinnostavasta arviosta!
VastaaPoistaSiis sekä tämän että Muusan kirjahyllyssä ;).
VastaaPoistaHei Luru ja todella kiinnostava kirjan esittelit! Kansikuvan värit pistivät heti silmiini. Inari Krohnhan on Leena Krohnin sisar ja hän on kuvittanut Leenan kirjoja myös. Muistaakseni Mitä puut tekevät elokuussa, jonka luin viimeksi Leena Krohnin tuotannosta. Nyt voisin sitten tutustua sisaren tuotantoon!
VastaaPoistaOi, nyt taisit esitellä kirjan minun makuuni... kiitos innostavasta esittelystä!
VastaaPoista