Blogitauon aikana kirjaamatta ovat jääneet myös katsomani elokuvat. Näitä on kuitenkin kiva muistella jälkeenpäin, joten tässäpä jokunen viime vuonna mieleen jääneistä. Monta olen tainnut jo unohtaa, sillä epäilen, että kyllä leffaröhnötysiltoja on vuoden aikana vähän useammin tullut harrastettua.
The Social Network (2010)
Tämä Facebook-leffa oli oikein viihdyttävää katsottavaa. Based on a true story -juoni oli sinällään mielenkiintoista internetin historiaa, vaikka tarina ja henkilöt eivät taatusti osukaan yksi yhteen todellisuuden kanssa. Henkilöiden persoonat ja heidän välisensä jännitteet pitivät otteessaan, ja näyttelijäsuorituksistakaan ei valittamista.
This Boy's Life (1993)
En ollut koskaan kuullut tästä elokuvasta, vaikka mukana on varsin nimekkäitä näyttelijöitä: pääosissa Robert De Niro, Leonardo DiCaprio ja Ellen Barkin. Tämäkin elokuva perustuu tositapahtumiin, kirjailija Tobias Wolffin samannimiseen omaelämäkertaan (1989). 1950-luvulle sijoittuvassa elokuvassa Toby-poika muuttaa äitinsä uuden rakkauden perässä maalle, mutta elämä ei muutukaan niin auvoisaksi kuin äidin unelmissa. Pettyneen vaimon avioliittohelvetti ja teini-ikäisen pojan ja epätasapainoisen isäpuolen lievästi sanottuna vaikea suhde eivät tehneet elokuvasta erityisen hilpeää katsottavaa, mutta hyvä elokuva ja erinomaiset näyttelijät.
Un plan parfait (2012)
Hm hm, ranskalainen komedia. No, ihan katsottava tämä oli. Lähtökohta on lajityypille uskollisen epäuskottava: Isabellen perheessä kaikki ensimmäiset avioliitot ovat päätyneet karille, joten taatakseen onnen oikean unelmamiehensä kanssa Isabelle päättää ensin hoitaa kirouksen alta pois pika-avioliitolla satunnaisen tuntemattoman miekkosen kanssa. Arvaahan sen, miten tässä käy... Diane Kruger ja Dany Boon ovat ihan söpöjä, mutta julisteen mainostama samojen tekijöiden L'arnacoeur (Suomessa englanninkielisellä nimellä Heartbreaker) oli enemmän mieleeni.
De l'autre côté du lit (2008)
Bisnesmies Hugo valittaa, että hänen vaimonsa Ariane vain laiskottelee kotiäitinä päivät pitkät. Suivaantunut Ariane vaatii miestä vaihtamaan rooleja vuodeksi. Elokuvan ideana on kai ilotella miesten ja naisten eroilla ja ravistella perinteisiä sukupuolirooleja, mutta se ei minusta loppujen lopuksi tuonut stereotyyppeihin mitään uutta eikä ollut erityisen hauska.
St. Vincent (2014)
Bill Murray esittää äreää ukkoa, jonka sydämen naapuriin muuttanut yksinäinen poika sulattaa. Ei mitenkään erityisen omintakeinen tai yllättävä, mutta ihan sympaattinen ja hyvin tehty periamerikkalainen draamakomedia.
Inside Out (2015)
Huippupiirretty! Tämä oli sekä viihdyttävä että ajatuksia herättävä leffaelämys. En tiennyt leffasta mitään etukäteen mennessämme sitä katsomaan, joten oli mieluinen yllätys, ettei kyseessä ollutkaan mikä tahansa piirrosseikkailu, vaan oikeastaan varsin syvällinen tapaus. Mielenkiintoisia kysymyksiä ja ajatuksia tunteista ja muistoista: mitkä niistä tarttuvat meihin ja mihin niistä me tartumme, miten ne tekevät meistä sen mitä olemme ja millaisiksi kasvamme.
Rush (2013)
En ole kovinkaan (siis itse asiassa en tippaakaan) kiinnostunut autourheilusta, joten formulamaailmaan sijoittuva elokuva ei nostata innostuksen kiljaisuja... mutta tämähän olikin hyvä! Elokuva keskittyy kahden kuskin, Niki Laudan ja James Huntin, väliseen kilpailuasetelmaan ja tekee sen mukaansatempaavasti ja otteessaan pitäen. Daniel Brühl ja Chris Hemsworth sopivat rooleihinsa. Voisin oikeasti katsoa tämän vaikka toiseenkin kertaan.
Inception (2010)
Olin jotenkin onnistunut missaamaan tämänkin muutaman vuoden takaisen menestyselokuvan. Olipa hyvä! Kerrassaan kekseliästä ja ihailtavan perusteellisesti sommiteltua mikä-tässä-kaikessa-onkaan-totta-pyörittelyä. Tämän voisi varmasti katsoa moneen kertaan ja aina löytää uusia juttuja.
I Give It a Year (2013)
Tämä taas oli melkoisen yhdentekevä katselukokemus. Kun pikarakastuneet Nat ja Josh menevät naimisiin, kukaan hääväestä ei usko, että liitto kestää – ja nuoripari saakin pian huomata, ettei avioelämä ole ruusuilla tanssimista. Siis kuinka käy? Elokuvan ideana oli varmasti olla raikkaan erilainen, modernin ironinen romanttinen komedia, mutta jotenkin homma ei vain toiminut. En innostunut ”hauskoista” kohdista enkä välittänyt kenestäkään elokuvan henkilöistä.
Trouble with the Curve (2012)
Tässäpä toinen vihainen vanha mies St. Vincentin jatkoksi. Tällä kertaa vanhuus alkaa painaa Clint Eastwoodin esittämää baseball-kykyjenetsijäkonkaria: terveys reistailee, ote urasta alkaa lipsua ja välit juristityttäreen (Amy Adams) kehnonevat kehnonemistaan. Tämäkin elokuva oli ihan mallikasta amerikkalaista peruskauraa.
Les saveurs du Palais (2012)
Hortense Laborie (Catherine Frot) palkataan Ranskan presidentin henkilökohtaiseksi kokiksi. Miten tulokas pärjää palatsin jäykissä kuvioissa? Mahtavaa elokuvassa olivat herkulliset ruokakuvaukset, mjam. Itse tarinalta jäin sen sijaan kaipaamaan jotain enemmän. Tuntui, että Hortensen kokemuksista olisi irronnut enemmänkin mielenkiintoisia jännitteitä ja juonenkäänteitä. Nyt pitkin matkaa herätellyt odotukset jäivät täyttymättä, ja kehyskertomus, jossa Hortense oli vaihtanut työn presidentin palatsissa askeettisiin oloihin napajäätikön tutkimusasemalla, tuntui jotenkin irralliselta ja huonosti perustellulta.
Chocolat (2000)
Olin nähnyt tämän elokuvan vuosia sitten. Uusintakierroksella vaikutelma oli sama kuin ensimmäisellä: ihan mukiinmenevää katsottavaa, mutta samalla jotenkin ärsyttävä. Elokuvassa on monia periaatteessa maukkaita aineksia – ropsaus romantiikkaa, annos taianomaista aikuisten satua, hippunen kaavoihinsa kangistuneen yhteisön kritiikkiä ja yksilönvapauden ylistystä sekä tietenkin suklaaherkkuja – mutta jotenkin ne eivät minusta onnistuneet muodostamaan saumattoman nautittavaa kokonaisuutta, vaan huomasin ärtyväni turhankin kärkkäästi tarinan epäuskottavuuksista ja yksiulotteisuuksista. No, Juliette Binoche oli viehko ja Johnny Depp käytti charmiaan mallikelpoisesti, vaikka koko Deppin roolikin tuntui jotenkin päälleliimatulta.
The November Man (2014)
Yllätyksekseni pidin tästä agenttielokuvasta. (Esimerkiksi julisteen perusteella olisin tuskin valinnut tätä katsottavakseni.) Pierce Brosnan esittää sivuun siirtynyttä CIA-agenttia, joka palaa vielä hoitamaan viimeisen homman. Mukana saattavat olla kaikki agenttivakoilutrillerien kliseet, mutta genreä juurikaan tuntemattomalle katsojalle tämä oli ihan viihdyttävän vauhdikas paketti.
Anger Management (2003)
Ääh. Jack Nicholson patsasteli elokuvan läpi äkäinen-ja-omituinen-jacknicholson-rutiinilla ja Adam Sandler oli kai ihan ookoo nössönä konttorirottana, joka joutuu väärinkäsitysten seurauksena vihanhallintakurssille, mutta kokonaisuudessaan elokuva oli tylsä ja typerä.
Tämä Facebook-leffa oli oikein viihdyttävää katsottavaa. Based on a true story -juoni oli sinällään mielenkiintoista internetin historiaa, vaikka tarina ja henkilöt eivät taatusti osukaan yksi yhteen todellisuuden kanssa. Henkilöiden persoonat ja heidän välisensä jännitteet pitivät otteessaan, ja näyttelijäsuorituksistakaan ei valittamista.
En ollut koskaan kuullut tästä elokuvasta, vaikka mukana on varsin nimekkäitä näyttelijöitä: pääosissa Robert De Niro, Leonardo DiCaprio ja Ellen Barkin. Tämäkin elokuva perustuu tositapahtumiin, kirjailija Tobias Wolffin samannimiseen omaelämäkertaan (1989). 1950-luvulle sijoittuvassa elokuvassa Toby-poika muuttaa äitinsä uuden rakkauden perässä maalle, mutta elämä ei muutukaan niin auvoisaksi kuin äidin unelmissa. Pettyneen vaimon avioliittohelvetti ja teini-ikäisen pojan ja epätasapainoisen isäpuolen lievästi sanottuna vaikea suhde eivät tehneet elokuvasta erityisen hilpeää katsottavaa, mutta hyvä elokuva ja erinomaiset näyttelijät.
Hm hm, ranskalainen komedia. No, ihan katsottava tämä oli. Lähtökohta on lajityypille uskollisen epäuskottava: Isabellen perheessä kaikki ensimmäiset avioliitot ovat päätyneet karille, joten taatakseen onnen oikean unelmamiehensä kanssa Isabelle päättää ensin hoitaa kirouksen alta pois pika-avioliitolla satunnaisen tuntemattoman miekkosen kanssa. Arvaahan sen, miten tässä käy... Diane Kruger ja Dany Boon ovat ihan söpöjä, mutta julisteen mainostama samojen tekijöiden L'arnacoeur (Suomessa englanninkielisellä nimellä Heartbreaker) oli enemmän mieleeni.
Bisnesmies Hugo valittaa, että hänen vaimonsa Ariane vain laiskottelee kotiäitinä päivät pitkät. Suivaantunut Ariane vaatii miestä vaihtamaan rooleja vuodeksi. Elokuvan ideana on kai ilotella miesten ja naisten eroilla ja ravistella perinteisiä sukupuolirooleja, mutta se ei minusta loppujen lopuksi tuonut stereotyyppeihin mitään uutta eikä ollut erityisen hauska.
Bill Murray esittää äreää ukkoa, jonka sydämen naapuriin muuttanut yksinäinen poika sulattaa. Ei mitenkään erityisen omintakeinen tai yllättävä, mutta ihan sympaattinen ja hyvin tehty periamerikkalainen draamakomedia.
Inside Out (2015)
Huippupiirretty! Tämä oli sekä viihdyttävä että ajatuksia herättävä leffaelämys. En tiennyt leffasta mitään etukäteen mennessämme sitä katsomaan, joten oli mieluinen yllätys, ettei kyseessä ollutkaan mikä tahansa piirrosseikkailu, vaan oikeastaan varsin syvällinen tapaus. Mielenkiintoisia kysymyksiä ja ajatuksia tunteista ja muistoista: mitkä niistä tarttuvat meihin ja mihin niistä me tartumme, miten ne tekevät meistä sen mitä olemme ja millaisiksi kasvamme.
Rush (2013)
En ole kovinkaan (siis itse asiassa en tippaakaan) kiinnostunut autourheilusta, joten formulamaailmaan sijoittuva elokuva ei nostata innostuksen kiljaisuja... mutta tämähän olikin hyvä! Elokuva keskittyy kahden kuskin, Niki Laudan ja James Huntin, väliseen kilpailuasetelmaan ja tekee sen mukaansatempaavasti ja otteessaan pitäen. Daniel Brühl ja Chris Hemsworth sopivat rooleihinsa. Voisin oikeasti katsoa tämän vaikka toiseenkin kertaan.Inception (2010)
Olin jotenkin onnistunut missaamaan tämänkin muutaman vuoden takaisen menestyselokuvan. Olipa hyvä! Kerrassaan kekseliästä ja ihailtavan perusteellisesti sommiteltua mikä-tässä-kaikessa-onkaan-totta-pyörittelyä. Tämän voisi varmasti katsoa moneen kertaan ja aina löytää uusia juttuja.
I Give It a Year (2013)
Tämä taas oli melkoisen yhdentekevä katselukokemus. Kun pikarakastuneet Nat ja Josh menevät naimisiin, kukaan hääväestä ei usko, että liitto kestää – ja nuoripari saakin pian huomata, ettei avioelämä ole ruusuilla tanssimista. Siis kuinka käy? Elokuvan ideana oli varmasti olla raikkaan erilainen, modernin ironinen romanttinen komedia, mutta jotenkin homma ei vain toiminut. En innostunut ”hauskoista” kohdista enkä välittänyt kenestäkään elokuvan henkilöistä.
Tässäpä toinen vihainen vanha mies St. Vincentin jatkoksi. Tällä kertaa vanhuus alkaa painaa Clint Eastwoodin esittämää baseball-kykyjenetsijäkonkaria: terveys reistailee, ote urasta alkaa lipsua ja välit juristityttäreen (Amy Adams) kehnonevat kehnonemistaan. Tämäkin elokuva oli ihan mallikasta amerikkalaista peruskauraa.
Hortense Laborie (Catherine Frot) palkataan Ranskan presidentin henkilökohtaiseksi kokiksi. Miten tulokas pärjää palatsin jäykissä kuvioissa? Mahtavaa elokuvassa olivat herkulliset ruokakuvaukset, mjam. Itse tarinalta jäin sen sijaan kaipaamaan jotain enemmän. Tuntui, että Hortensen kokemuksista olisi irronnut enemmänkin mielenkiintoisia jännitteitä ja juonenkäänteitä. Nyt pitkin matkaa herätellyt odotukset jäivät täyttymättä, ja kehyskertomus, jossa Hortense oli vaihtanut työn presidentin palatsissa askeettisiin oloihin napajäätikön tutkimusasemalla, tuntui jotenkin irralliselta ja huonosti perustellulta.
Olin nähnyt tämän elokuvan vuosia sitten. Uusintakierroksella vaikutelma oli sama kuin ensimmäisellä: ihan mukiinmenevää katsottavaa, mutta samalla jotenkin ärsyttävä. Elokuvassa on monia periaatteessa maukkaita aineksia – ropsaus romantiikkaa, annos taianomaista aikuisten satua, hippunen kaavoihinsa kangistuneen yhteisön kritiikkiä ja yksilönvapauden ylistystä sekä tietenkin suklaaherkkuja – mutta jotenkin ne eivät minusta onnistuneet muodostamaan saumattoman nautittavaa kokonaisuutta, vaan huomasin ärtyväni turhankin kärkkäästi tarinan epäuskottavuuksista ja yksiulotteisuuksista. No, Juliette Binoche oli viehko ja Johnny Depp käytti charmiaan mallikelpoisesti, vaikka koko Deppin roolikin tuntui jotenkin päälleliimatulta.
The November Man (2014)Yllätyksekseni pidin tästä agenttielokuvasta. (Esimerkiksi julisteen perusteella olisin tuskin valinnut tätä katsottavakseni.) Pierce Brosnan esittää sivuun siirtynyttä CIA-agenttia, joka palaa vielä hoitamaan viimeisen homman. Mukana saattavat olla kaikki agenttivakoilutrillerien kliseet, mutta genreä juurikaan tuntemattomalle katsojalle tämä oli ihan viihdyttävän vauhdikas paketti.
Ääh. Jack Nicholson patsasteli elokuvan läpi äkäinen-ja-omituinen-jacknicholson-rutiinilla ja Adam Sandler oli kai ihan ookoo nössönä konttorirottana, joka joutuu väärinkäsitysten seurauksena vihanhallintakurssille, mutta kokonaisuudessaan elokuva oli tylsä ja typerä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti