Vuoden 2013 paketointi jatkuu. Tänään vuorossa loppuvuoden elokuvaelämykset.
Dialogue avec mon jardinier (2007)
Vanhan talon perinyt pariisilaistaiteilija oppii elämää maalaispuutarhurilta. Leppoisa, verkkainen elokuva seuraa kahden erilaisen miehen ystävystymistä kasvimaan laidalla. Ihan mukavaa katseltavaa ja ah niin kesäistä puutarhatunnelmaa. Elokuva perustuu Henri Cuecon samannimiseen kirjaan.
Crazy, Stupid, Love (2011)
Tässäpä oli mainio romanttinen komedia! Steve Carellin näyttelemältä perheenisältä menee pasmat sekaisin, kun vaimo (Julianne Moore) ilmoittaa haluavansa avioeron. Mies yrittää sopeutua sinkkumarkkinoille mentorinaan baarissa tapaamansa nuori hamesankari (Ryan Gosling). Samaan aikaan eroparin lapset alkavat hankkia omia sydänsuruja... Sopiva sekoitus kohellusta ja herkistelyä, sutjakasti kääntyilevä juoni ja hyvät näyttelijät. Oikein viihdyttävä parituntinen!
88 Minutes (2007)
Tämä elokuva puolestaan viihdytti lähinnä kehnoudellaan. Al Pacino on rikostutkimuksiin erikoistunut huippupsykologi, jota vainoaa vuosien takainen sarjamurhatapaus. Juoni poukkoilee kuin pöpipäinen pupu, ja tarinan käänteiden epäloogisuuden kanssa kilpailee vain henkilöhahmojen epäuskottavuus.
Viidakkokirja (1967)
Disney-klassikot viihdyttävät aina! Letkeää menoa Rudyard Kiplingin tarinoiden pohjalta. Näitä vanhoja piirrettyjä on mukava katsoa: nykyajan tietokoneanimaatiot tarjoavat huikean sulavaa jälkeä ja komeita efektejä, mutta klassikoiden elävässä, käsityömäisemmässä piirrosjäljessä on oma viehätyksensä.
Le cochon de Gaza (2011)
Virkistävää vaihtelua: komedia palestiinalaisesta kalastajasta. Eräänä kauniina päivänä Jafaar kalastaa Gazan rannikolta sian, ja siitäkös soppa seuraa, kun miesparka ei tiedä, mitä tekisi moiselle saastaiselle eläimelle.
The Immigrant (2013)
Pidin paljon James Grayn Two Lovers -elokuvasta, ja Joaquin Phoenixistä on tulossa yksi suosikkinäyttelijöistäni. Tässä elokuvassa kiinnosti myös aihe ja aikakausi: 1920-luvun Ellis Island. Elokuva ei ehkä ollut ihan niin vaikuttava kuin olin toivonut, mutta ihan kelpo kuitenkin, ja Phoenix oli jälleen hyvä. Puolantaitoisilla leffaseuralaisillani sen sijaan oli vaikeuksia eläytyä Marion Cotillardin esittämän puolalaisen maahanmuuttajan kohtaloon, kun nainen kuulemma puhui äidinkieltään kerrassaan omituisella korostuksella (ja dialogia puolaksi oli ihmeen paljon!).
Dialogue avec mon jardinier (2007)
Vanhan talon perinyt pariisilaistaiteilija oppii elämää maalaispuutarhurilta. Leppoisa, verkkainen elokuva seuraa kahden erilaisen miehen ystävystymistä kasvimaan laidalla. Ihan mukavaa katseltavaa ja ah niin kesäistä puutarhatunnelmaa. Elokuva perustuu Henri Cuecon samannimiseen kirjaan.
Crazy, Stupid, Love (2011)
Tässäpä oli mainio romanttinen komedia! Steve Carellin näyttelemältä perheenisältä menee pasmat sekaisin, kun vaimo (Julianne Moore) ilmoittaa haluavansa avioeron. Mies yrittää sopeutua sinkkumarkkinoille mentorinaan baarissa tapaamansa nuori hamesankari (Ryan Gosling). Samaan aikaan eroparin lapset alkavat hankkia omia sydänsuruja... Sopiva sekoitus kohellusta ja herkistelyä, sutjakasti kääntyilevä juoni ja hyvät näyttelijät. Oikein viihdyttävä parituntinen!
88 Minutes (2007)
Tämä elokuva puolestaan viihdytti lähinnä kehnoudellaan. Al Pacino on rikostutkimuksiin erikoistunut huippupsykologi, jota vainoaa vuosien takainen sarjamurhatapaus. Juoni poukkoilee kuin pöpipäinen pupu, ja tarinan käänteiden epäloogisuuden kanssa kilpailee vain henkilöhahmojen epäuskottavuus.
Viidakkokirja (1967)
Disney-klassikot viihdyttävät aina! Letkeää menoa Rudyard Kiplingin tarinoiden pohjalta. Näitä vanhoja piirrettyjä on mukava katsoa: nykyajan tietokoneanimaatiot tarjoavat huikean sulavaa jälkeä ja komeita efektejä, mutta klassikoiden elävässä, käsityömäisemmässä piirrosjäljessä on oma viehätyksensä.
Le cochon de Gaza (2011)
Virkistävää vaihtelua: komedia palestiinalaisesta kalastajasta. Eräänä kauniina päivänä Jafaar kalastaa Gazan rannikolta sian, ja siitäkös soppa seuraa, kun miesparka ei tiedä, mitä tekisi moiselle saastaiselle eläimelle.
The Immigrant (2013)
Pidin paljon James Grayn Two Lovers -elokuvasta, ja Joaquin Phoenixistä on tulossa yksi suosikkinäyttelijöistäni. Tässä elokuvassa kiinnosti myös aihe ja aikakausi: 1920-luvun Ellis Island. Elokuva ei ehkä ollut ihan niin vaikuttava kuin olin toivonut, mutta ihan kelpo kuitenkin, ja Phoenix oli jälleen hyvä. Puolantaitoisilla leffaseuralaisillani sen sijaan oli vaikeuksia eläytyä Marion Cotillardin esittämän puolalaisen maahanmuuttajan kohtaloon, kun nainen kuulemma puhui äidinkieltään kerrassaan omituisella korostuksella (ja dialogia puolaksi oli ihmeen paljon!).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti