Alexandra Fuller: Cocktail Hour Under the Tree of Forgetfulness

Kiinnostuin tästä Alexandra Fullerin kirjasta varmaankin sen nimen perusteella: Cocktail Hour Under the Tree of Forgetfulness kuulostaa kerrassaan kiehtovalta konseptilta. Kiintoisalta vaikutti myös kirjan kansikuva, jossa pieni tyttö kävelee käsi kädessä vielä pienemmän simpanssin kanssa.

Kirja osoittautui muistelmiksi elämästä brittiperheenä Afrikassa siirtomaa-ajan viimeisinä vuosina. Se on jatkoa Fullerin ensimmäiselle omaelämäkerralliselle teokselle Don't Let's Go to the Dogs Tonight (2002), joka kertoo kirjailijan lapsuudesta 1970-luvun Rhodesiassa eli nykyisessä Zimbabwessa. Ainakin ensimmäinen kirja on näköjään suomennettukin: Ei hunningolle tänään (Otava, 2003) on luettu esimerkiksi blogeissa INAhdus ja Ota lukuun. 

Cocktail Hourin keskiössä ovat Fullerin vanhemmat, etenkin äiti Nicola, eloisa ja eksentrinen nainen, joka menee eikä meinaa ja joka kohtaa elämän niin valoisat kuin varjoisatkin ääripäät koko painollaan. Äidin rinnalla kulkee peltojensa reunalla murahteleva isä, jonka sydän on tiukasti kiinni Afrikan mullassa.

Kirjan tarjoama näkökulma Afrikkaan on mielenkiintoinen. Fullerin perheelle ja heidän kaltaisilleen siirtomaabrittien elämäntapa on itsestäänselvyys, osa asioiden luonnollista järjestystä. Heille Afrikka on heidän Afrikkansa, ja maailmanpolitiikan myllerryksen veriset lonkerot oman kodin pihalla aito järkytys.

Lukijana Fullereihin on hieman vaikea suhtautua. Toisaalta en voinut kuin ihailla perheen sitkeyttä ankarissa olosuhteissa ja rohkeutta aloittaa yhä uudelleen alusta, kun elämä sitä vaati. Toisaalta taas nykynäkökulmasta heidän suhtautumisensa kotimaahansa ja sen asukkaiden enemmistöön tuntuu röyhkeältä ja käsittämättömältä.

Fuller onnistuu minusta tasapainoilemaan kirjassa onnistuneesti näiden kysymysten suhteen. On selvää, ettei hän näe ja koe asioita samoin kuin vanhempansa, mutta hän ei myöskään mitätöi tai kiellä kuvaamiensa ihmisten elämää ja yksilöllistä kokemusta. Kirjassa on läsnä niin Fullerin afrikkalaisen lapsuuden kokemus kuin Afrikan jättäneen aikuisen näkökulmakin. Fuller puhuu aiheesta esimerkiksi tässä haastattelussa: ”I think that’s just part of the condition of being a white Southern African. You’re just — particularly at my age, you’re dispossessed at birth, and you’re very aware of it, particularly when you have parents like mine, who sort of fought on what I consider the wrong side of history, but then felt so connected to that land that they stayed.”

Kiinnostava kirja siis, suosittelen!

Jatkan kirjalla Helmet-lukuhaastetta. Tämä sopisi esimerkiksi kohtiin 20. Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan (eikös cocktail hour ole vuorokaudenaika siinä missä muutkin?) ja 26. Elämäkerta tai muistelmateos. Kohta 27. Afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja voisi kai sekin sopia, sen verran tiukassa Afrikka on Fullerissakin (vaikka kirjailija syntyikin Englannissa).

Alexandra Fuller: Cocktail Hour Under the Tree of Forgetfulness. Penguin Press, 2011. Ostettu käytettynä.