Ian McEwan: Makeannälkä

Ian McEwan on yksi niistä kirjailijoista, joita olen aikonut lukea ties miten kauan, mutta en jostain syystä ole tullut lukeneeksi. Tilanne tuli nyt korjattua Makeannälällä (2012, suom. 2013).

Mielikuvissani McEwanin kirjat ovat vakavia ja raastavia. En tiedä, pitääkö tämä paremmin paikkansa miehen muiden kirjojen kohdalla, mutta Makeannälkä oli jollakin tapaa ”viihdyttävämpi” kirja kuin olin kuvitellut: jännärimäisempi, juonenkäänteillä ja lukijan odotuksilla leikittelevä. Vaikka romaani sijoittuu kylmän sodan, vakoilun ja petosten maailmaan, se pikemminkin tanssahtelee näiden aiheiden reunoilla kuin möyrii niiden mustimmissa syövereissä.

Alussa en tosin ollut aivan varma, mihin kirja minua vie. Heti ensimmäisellä sivulla tapasin Serena Fromen, nopeaälyisen nuoren Cambridgen kasvatin, mutta todella liikkeelle tarina tuntui lähtevän vasta, kun vastavalmistunut Serena rekrytoitiin Iso-Britannian tiedustelupalvelun leipiin.

Serenan kohtaama kulissientakainen MI5 oli mielenkiintoinen miljöö. Tiedustelupalvelun arjessa ei juuri nähdä helikoptereista hyppiviä jamesbondeja, vaan Serenan ja muiden nokkimisjärjestyksen alimmaisten työntekijöiden päivät täyttyvät mappien kärräämisestä kerroksesta toiseen. Ah, mitä 1970-luvun ajankuvaa: toimistokolossin alimmissa kerroksissa kirjoituskonetta naputtavat naiset, ylimmissä tupakkaa sauhuttelevat miehet ja modernit muoviset kuppituolit...

Ennen pitkää Serena kuitenkin saa yläkerrasta tehtävän. Lukemista rakastava nuori nainen kutsutaan mukaan operaatioon, jossa kirjallisuus valjastetaan osallistumaan kylmän sodan ideologiseen asemasotaan. Operaatio vie Serenan nuoren kirjailijan Tom Haleyn luo, ja eipä aikaakaan, kun tunteet tunkeutuvat sotkemaan työntekoa.

Makeannälkä vilisi kirjallisia viitteitä, joista monet eivät sanoneet minulle paljoakaan, mutta saivat minut kirjaamaan muistiin liudan Serenan lukemia mielenkiintoisilta kuulostavia kirjailijoita. Muutenkin yksityiskohtia riitti. Tarinan taustalla kuplivat maailmanpolitiikan koukerot, öljykriisi, kaivostyöläisten lakot, luokkayhteiskunta, hippiaate, rock-musiikki ynnä paljon muuta. Ajankuva kiehtoi, vaikka välillä tuntui, että McEwan sirotteli 1970-luvun brittiyhteiskunnan ilmiöitä tarinaan jotenkin pikakirjoituksenomaisesti, kuin jättäen lukijan tehtäväksi rakentaa niistä etukäteistietämyksensä perusteella kokonainen maailma.

En oikein tiedä, mitä ajattelen Serenasta. Toisaalta pidin päähenkilöstä, joka oli älykäs, itsevarma nuori nainen, toisaalta hahmo tuntui välillä kummalliselta ja epäuskottavalta. Eniten hämmästelin Serenan miessuhteita. Ne alkoivat tuosta vain ilman, että minä lukijana oikein käsitin, mitä Serena miehissään näki. Esimerkiksi ensikohtaamisellaan Tom Haleyn kanssa Serena kuvailee miehen olevan pieni, kumara, tyttömäisen solakka ja kalvakkaihoinen, eivätkä parin välillä tunnu säkenöivän mitenkään erityiset kipinät – mutta heti perään Serena ryhtyy fantasioimaan miehen napakarvoista. Tuntui myös hiukan erikoiselta, että Serenan kaltainen fiksu ihminen asetti uransa niin huolettomasti vaakalaudalle miehenkipeydellään.

Serenan luonne ja käytös saavat kyllä aikanaan selityksensä. McEwanin lukijalle sirottelemat epäilyksen siemenet pitivät ainakin minut varpaillani tarinan edetessä, kun mietin, mitä totuuksia vakoilun ja vastavakoilun kulissien takaa mahtaakaan paljastua, ja yllätykset jatkuivat loppuun asti. Mukava lukukokemus siis, ja tartun varmasti toistekin McEwaniin.

Ian McEwan: Makeannälkä. Otava, 2013. Englanninkielinen alkuteos Sweet Tooth, 2012. Suom. Juhani Lindholm. Kannen kuva Chris Frazer Smith, kannen suunnittelu Suzanne Dean. E-kirja ostettu Elisa Kirjasta, luettu kännykällä.