22. maaliskuuta 2014

Ian McEwan: Makeannälkä

Ian McEwan on yksi niistä kirjailijoista, joita olen aikonut lukea ties miten kauan, mutta en jostain syystä ole tullut lukeneeksi. Tilanne tuli nyt korjattua Makeannälällä (2012, suom. 2013).

Mielikuvissani McEwanin kirjat ovat vakavia ja raastavia. En tiedä, pitääkö tämä paremmin paikkansa miehen muiden kirjojen kohdalla, mutta Makeannälkä oli jollakin tapaa ”viihdyttävämpi” kirja kuin olin kuvitellut: jännärimäisempi, juonenkäänteillä ja lukijan odotuksilla leikittelevä. Vaikka romaani sijoittuu kylmän sodan, vakoilun ja petosten maailmaan, se pikemminkin tanssahtelee näiden aiheiden reunoilla kuin möyrii niiden mustimmissa syövereissä.

Alussa en tosin ollut aivan varma, mihin kirja minua vie. Heti ensimmäisellä sivulla tapasin Serena Fromen, nopeaälyisen nuoren Cambridgen kasvatin, mutta todella liikkeelle tarina tuntui lähtevän vasta, kun vastavalmistunut Serena rekrytoitiin Iso-Britannian tiedustelupalvelun leipiin.

Serenan kohtaama kulissientakainen MI5 oli mielenkiintoinen miljöö. Tiedustelupalvelun arjessa ei juuri nähdä helikoptereista hyppiviä jamesbondeja, vaan Serenan ja muiden nokkimisjärjestyksen alimmaisten työntekijöiden päivät täyttyvät mappien kärräämisestä kerroksesta toiseen. Ah, mitä 1970-luvun ajankuvaa: toimistokolossin alimmissa kerroksissa kirjoituskonetta naputtavat naiset, ylimmissä tupakkaa sauhuttelevat miehet ja modernit muoviset kuppituolit...

Ennen pitkää Serena kuitenkin saa yläkerrasta tehtävän. Lukemista rakastava nuori nainen kutsutaan mukaan operaatioon, jossa kirjallisuus valjastetaan osallistumaan kylmän sodan ideologiseen asemasotaan. Operaatio vie Serenan nuoren kirjailijan Tom Haleyn luo, ja eipä aikaakaan, kun tunteet tunkeutuvat sotkemaan työntekoa.

Makeannälkä vilisi kirjallisia viitteitä, joista monet eivät sanoneet minulle paljoakaan, mutta saivat minut kirjaamaan muistiin liudan Serenan lukemia mielenkiintoisilta kuulostavia kirjailijoita. Muutenkin yksityiskohtia riitti. Tarinan taustalla kuplivat maailmanpolitiikan koukerot, öljykriisi, kaivostyöläisten lakot, luokkayhteiskunta, hippiaate, rock-musiikki ynnä paljon muuta. Ajankuva kiehtoi, vaikka välillä tuntui, että McEwan sirotteli 1970-luvun brittiyhteiskunnan ilmiöitä tarinaan jotenkin pikakirjoituksenomaisesti, kuin jättäen lukijan tehtäväksi rakentaa niistä etukäteistietämyksensä perusteella kokonainen maailma.

En oikein tiedä, mitä ajattelen Serenasta. Toisaalta pidin päähenkilöstä, joka oli älykäs, itsevarma nuori nainen, toisaalta hahmo tuntui välillä kummalliselta ja epäuskottavalta. Eniten hämmästelin Serenan miessuhteita. Ne alkoivat tuosta vain ilman, että minä lukijana oikein käsitin, mitä Serena miehissään näki. Esimerkiksi ensikohtaamisellaan Tom Haleyn kanssa Serena kuvailee miehen olevan pieni, kumara, tyttömäisen solakka ja kalvakkaihoinen, eivätkä parin välillä tunnu säkenöivän mitenkään erityiset kipinät – mutta heti perään Serena ryhtyy fantasioimaan miehen napakarvoista. Tuntui myös hiukan erikoiselta, että Serenan kaltainen fiksu ihminen asetti uransa niin huolettomasti vaakalaudalle miehenkipeydellään.

Serenan luonne ja käytös saavat kyllä aikanaan selityksensä. McEwanin lukijalle sirottelemat epäilyksen siemenet pitivät ainakin minut varpaillani tarinan edetessä, kun mietin, mitä totuuksia vakoilun ja vastavakoilun kulissien takaa mahtaakaan paljastua, ja yllätykset jatkuivat loppuun asti. Mukava lukukokemus siis, ja tartun varmasti toistekin McEwaniin.

Ian McEwan: Makeannälkä. Otava, 2013. Englanninkielinen alkuteos Sweet Tooth, 2012. Suom. Juhani Lindholm. Kannen kuva Chris Frazer Smith, kannen suunnittelu Suzanne Dean. E-kirja ostettu Elisa Kirjasta, luettu kännykällä.

12 kommenttia:

  1. Makeannälkä on vielä lukematta, mutta nyt tuli into lukea kirja! Kiitos muistutuksesta! McEwan on huikean hyvä kirjailija, jonka teoksissa on jotain synkän kiehtovaa, vaikka ne ovat hyvin erilaisia. Sovitus on suosikkini, mutta Lauantaikin on loistava. Yhtään pettymystä ei vielä ole tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä, Elina! Sovituksen olen nähnyt elokuvana, ja se sai minut kiinnostumaan kirjastakin: leffa oli hyvä, mutta jätti vaikutelman, että kirja olisi varmasti vielä parempi. Lauantaistakin olen kuullut kehuja.

      Poista
  2. Koska McEwan on ihan suosikkikrijailijani, niin on sanottava, että Makeannälkä poikkeaa paljon hänen varahistuotannostaan, jota leimaavat pelottava arvaamattomuus sekä uskallus sukeltaa ihmismielen pimeään. Niin paljon aikanaan on kohistu Sementtipuutarhasta, mutta jos häneltä haluaa lukea rajua ja syvempää, se on Vieraan turva. Minulle McEwanin kaksi viimeisintä eivät ole olleet lukuvuoteni ykkösiä, eivätkä kirjallisen taivaani tähtiä, joskaan eivät huonojakaan. McEwan on armoitettu tarinan kertoja. Silti listaan häntä näin: Lauantai, Vieraan turva, Rannalla, Sovitus ja Ikuinen rakkaus. Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä olisit mieltä vaikkapa Vieraan turvasta tai Ikuisesta rakkaudesta, joka on aivan muuta kuin mitä nimi antaa olettaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. McEwan-mielikuvani eivät siis ehkä ole ihan tuulesta temmattuja, sillä odotin häneltä juuri jotain tuon tapaista kuin mainitsemasi pelottava arvaamattomuus ja uskallus sukeltaa ihmismielen pimeään... Makeannälkä oli sikäli "kevyempi" kuin odotin. Kiitos lukuvinkeistä, tartun varmasti johonkin noista!

      Poista
  3. Kirjan loppu oli kyllä hieno ja kutkutti kyllä mielikuvitustani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minä mietin matkan varrella, että jokin tai joku tarinassa ei varmasti ole ihan sitä miltä näyttää, mutta en arvannut mitä oli tulossa...

      Poista
  4. Pidin tästä kirjasta valtavasti! Se oli älylläisesti koukuttava ja juoneltaan kiinnostava. Jälleen McEwanin taustatyötä ei voi kuin ihailla. Minä olin aivan koukussa tämän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä oli vetävää luettavaa! McEwan piti uteliaisuuteni yllä.

      Poista
  5. Minäkin hieman kamppailin tuon Serenan hahmon kanssa. Koin hänet aika ärsyttäväksi hupakoksi, mutta lopun valossa senkin kai sitten pystyisi selittämään jotenkin tarkoitukselliseksi. Pidän McEwanista, mutta tähän hieman petyin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopun käänteet tosiaan avasivat henkilöihin uusia näkökulmia... Minä viihdyin tätä kirjaa lukiessani, mutta olisi mielenkiintoista lukea McEwanilta muutakin, koska tämä tosiaan vaikuttaa lukemani perusteella vähän erilaiselta kuin monet muut miehen teokset.

      Poista
  6. Makeanälkä on ollut toistaiseksi ainoa McEwanin kirja, josta en ole oikein pitänyt. Jos haluat lukea jotain raastavampaa ja kauniimpaa tartu ensi kerralla teoksiin Rannalla tai Sovitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sonja! Minä pidin kyllä tästä, mutta selvästi täytyy kokeilla muutakin McEwania!

      Poista