28. joulukuuta 2011

Joululahjakirjoja


Hyvää joulua kaikille näin jälkikäteen! Lurun luvuissa on ollut joulukuussa hiljaista, mutta muuten takana on touhukas kuukausi - tärkeimpänä tapahtumana muutto uuteen kotiin. Huh! Muuton keskellä tuli niin kiire jouluvalmistelujen kanssa, että piparitalokuvakin piti kaivaa arkistojen kätköistä. Myös kaikki talon kirjat ovat vielä sekalaisten laatikoiden kätköissä, joten onneksi pukinkontista löytyi uusia ihania lahjakirjoja.

Varsin vaatimatonta (toisin sanoen olematonta) runokirjahyllyäni täydentää Henriikka Tavin runokokoelma Toivo (Teos, 2011). Tähän taidan palata joulunvieton hälinää täynnä olevien välipäivien jälkeen.

Toinen vuoden uutuus Teokselta on Riikka Stewenin Niin kauan kuin rakastat (Teos, 2011), joka oli toivelistallani taiteilija-aiheensa vuoksi. Taidehistoriallinen dekkari yliopistomaailmasta kuulostaa hurmaavalta, vaikka silmäilemäni arviot ovatkin olleet vähän ristiriitaisia. Kirjan ovat jo lukeneet ainakin Sinisen linnan kirjaston Maria, Booksy ja Sananen kirjasta -blogin Heli.

Toinen toivelahja oli Riikka Pulkkisen Totta (2010).
Yllätyslahjana pukki toi Tommi Melenderin Ranskalaisen ystävän (WSOY, 2009), joka sekin kuulostaa mielenkiintoiselta. Kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Täällä toisen tähden alla -blogin Jaana, Erjan lukupäiväkirjan Erja ja Kotikirjaston Saara.

Tarkkaavainen aviomies oli pannut korvan taakse nimen Gavin Pretor-Pinney, jonka haastattelun näimme jonkin aikaa sitten telkkarissa pilvistä kertovassa ohjelmassa. Pilviharrastaja Pretor-Pinney on perustanut kansainvälisen Cloud Appreciation Societyn kaikille niille, joiden mielestä pilviä parjataan liikaa. The Cloudspotter's Guide (2006) kertoo siis näistä taivaan ihmeistä monelta eri kantilta.





Lahjakirjojen pariin palattaneen siis tuonnempana. Luvassa myös vuoden 2011 luettujen loppukatsaus ja Taiteilijaelämää-haasteen yhteenveto. Ilmoittautukaapa, jos olette lukeneet tänä vuonna taiteilijaromaaneja!

7 kommenttia:

  1. Kivoja kirjoja olet saanut! Toivottavasti pidät Stewenin kirjasta; minua siinä kiehtoivat monet asiat mutta toisaalta siinä oli myös sellaisia piirteitä (lähinnä juonen kehittelyssä) joista en niin pitänyt.

    Olen lukenut haasteesi tiimoilta juurikin tuon Stewenin kirjan sekä Levon Neiti Soldanin (linkit löytyvät viimeisimmästä, vuoden lukuhaasteet kokoavasta postauksestani). Mukavia välipäiviä!

    VastaaPoista
  2. Luin Taiteilijaelämää-haasteeseen kaksi kirjaa, Kortelaisen Virginien ja Moggachin Tulppaanikuumeen. Tässä vielä linkit:

    http://luetutlukemattomat.blogspot.com/2011/09/anna-kortelainen-virginie.html

    http://luetutlukemattomat.blogspot.com/2011/09/deborah-moggach-tulppaanikuume.html

    Taiteilijaelämää oli todella mukava haaste, ja tulen kyllä jatkossakin varmaan ottamaan haastesivulta lukuvinkkejä, sillä aihepiiri on loputtoman kiehtova :)

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoisia kirjoja olet saanut lahjaksi!

    VastaaPoista
  4. *rin* Odotan kiinnostuksella kommenttejasi Stewenistä. Mutta tärkeämpi asia: piparkakkutalosi on UPEA!

    VastaaPoista
  5. Maria, en vielä rohjennut lukea postaustasi Stewenistä, palaan siihen kun olen lukenut kirjan itse!

    Liisa, kiitos linkeistä! Minulla Tulppaanikuume odottaa vielä hyllyssä. Virginien luin muutama vuosi sitten, mutta se tekisi melkein mieli lukea uudestaan.

    Tuulia, niinpä olen! Oli kivaa saada myös esim. runoja, joita en olisi tullut itse ostaneeksi.

    Booksy, sinunkaan Stewen-juttuasi en lukenut vielä. Kiitos kehuista! Tänä vuonna leipomiset jäivät vähiin, mutta ensi vuonna voisi taas yrittää kunnon piparitaloa :)

    VastaaPoista
  6. Minua niin harmittaa, kun en saanut lopulta osallistuttua Taiteilijaelämä-haasteeseen. :/ Mutta ostin juuri kotimatkalla joulunvietosta tuon samaisen Melenderin kirjan. :)

    Hyvää alkanutta vuotta ja onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  7. Minäksin sain lahjaksi Melenderin kirjan. PS: tuo piparkakkutalo näyttää syötävän hyvältä - nam :)

    VastaaPoista