10. tammikuuta 2011

Nick Hornby: How to Be Good

Nick Hornbyn How to Be Good (2001, ilmestynyt suomeksi nimellä Hyvät ihmiset) alkaa lauseella, joka sai minut heti koukkuun:
I am in a car park in Leeds when I tell my husband I don't want to be married to him any more.
Pakko tietää miksi ja mitä seuraavaksi!

Katie, keskiluokkainen lontoolaislääkäri, on hyvä ihminen: hän parantaa sairaita ja pelastaa henkiä päivät pitkät. Aviomies David, koti-isä, sen sijaan on jurnuttava hapannaama, joka ei tee muuta kuin valittaa ja irvailee. Kun David sitten päättääkin ryhtyä oikeasti hyväksi ihmiseksi - alkaa jakaa perheen lasten leluja köyhille ja majoittaa asunnottomia vierashuoneeseen - Katien erohalut joutuvat puntariin. Mies on kuin uusi ihminen... mutta mitä tehdä, kun elämä liian hyvän ihmisen kanssa onkin painajaista?

Kirjan kehyksenä ovat arkistakin arkisemmat ympyrät: ne kaikista perheistä tutut tilanteet, joissa murjotetaan ruokapöydässä, pilataan tunnelma väärällä äänenpainolla, kasataan ei-vielä-likaisia-muttei-enää-puhtaitakaan vaatteita tuolille makuuhuoneen nurkkaan.

Naulan kantaan kuvatut pienet sanat ja eleet tekevät Katien ja Davidin ontuvasta perhe-elämästä todentuntuisen, vaikka henkilöt ja tapahtumat heiluvat absurdin rajamailla. Perheen kotiin muuttaa tarinan edetessä muun muassa ihmeparantaja nimeltä DJ GoodNews ja koditon ongelmanuori Monkey.

Katie pohtii kirjassa kamalan isoja kysymyksiä. Mitä tarkoittaa olla hyvä ihminen? Kuinka hyvä on tarpeeksi hyvä? Milloin hyvyys muuttuu naiiviudeksi tai tekopyhyydeksi? Kenen onnesta hyvä ihminen on vastuussa - omastaan, perheensä, naapureidensa, koko maailman?

Hyvyyden lisäksi kirja ruotii avioliittoja, perheitä, ihmissuhteita. Katie haluaisi Davidin olevan toisenlainen, mutta kun miehen käytös yhtäkkiä kiepsahtaa pirullisesta enkelimäiseksi, vanhaa tuttua yrmyniskaa tuleekin melkein ikävä. Parisuhteen haaveet ja todellisuus joutuvat jatkuvasti törmäyskurssille. Jos menneet virheet voisi pyyhkiä pois, olisiko mikään toisin?

Omalaatuiset persoonat, oudot tilanteet ja Katien lakonis-ironis-sarkastis-hämmentynyt kertojanääni tuovat tarinaan riipivää komiikkaa. En ole lukenut muita Hornbyn kirjoja, mutta ihastuin tyyliin kovasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti