Tämän päivän kysymys tuntuu jotenkin epäreilulta. Jos kirja osoittautuu pettymykseksi, onko se kirjan vika? Omat odotuksethan siinä ovat olleet pielessä.
Pettymyskirjat ovat usein niitä, joista on kuullut kamalasti kehuja etukäteen. Kun odotukset nousevat taivaisiin, saattaa käydä niin, ettei loistavakaan kirja veny niiden tasolle. Luulen, että esimerkiksi Sofi Oksasen Puhdistus (2008) olisi tehnyt minuun suuremman vaikutuksen ilman kirjan saaman valtaisan julkisuuden luomia ennakko-odotuksia. Pidin kyllä Puhdistuksesta, mutta olisi ollut mukavaa "löytää" se itse.
Sitten on sellaisiakin tapauksia, että itse kirjasta saattaa pitää paljonkin, mutta siltä vain odotti jotain muuta. Jotenkin tämänsuuntaisesti minulle kävi F. Scott Fitzgeraldin Kultahatun (1925) kanssa. Kirja oli hyvä, mutta olin kuvitellut sen sen jotenkin erilaiseksi, kehitellyt päässäni ihan omat Gatsbyt ja kumppanit 1920-luvun kuplivine jazz-tunnelmineen.
Voisi olla mielenkiintoista lukea kirja uudelleen. Ehkä toisella kerralla malttaisin keskittyä Fitzgeraldin versioon omani sijaan?
Sitten on sellaisiakin tapauksia, että itse kirjasta saattaa pitää paljonkin, mutta siltä vain odotti jotain muuta. Jotenkin tämänsuuntaisesti minulle kävi F. Scott Fitzgeraldin Kultahatun (1925) kanssa. Kirja oli hyvä, mutta olin kuvitellut sen sen jotenkin erilaiseksi, kehitellyt päässäni ihan omat Gatsbyt ja kumppanit 1920-luvun kuplivine jazz-tunnelmineen.
Voisi olla mielenkiintoista lukea kirja uudelleen. Ehkä toisella kerralla malttaisin keskittyä Fitzgeraldin versioon omani sijaan?
Olen samaa mieltä: Hyväkin kirja voi olla pettymys, kun sitä peilaa omiin odotuksiinsa. Itsekin nostin tänään esille sellaisia kirjoja, jotka ovat hyviä, mutta jotka eivät avautuneet minulle.
VastaaPoistaKultahattu on hieno kirja, jolle kannattaa antaa uusi mahdollisuus. :)
Mulle kävi Puhdistuksen kanssa päinvastoin. Suhtauduin siihen skeptisesti siksi, että sitä oli kehuttu niin paljon. Ajattelin, että voiko oikeasti ansaita kaikki ne kiitokset. Kun aloitin kirjan, se vei heti täysillä mukanaan. Luin sen varmaan puoliväliin yhdeltä istumalta.
VastaaPoistaTotta puhutte, kirja voi olla pettymys monesta syystä. Omat odotukset ja muiden ajatukset kirjasta ohjaavat jo kirjojen valintaa ja sitä, millä mielin kirjan aloittaa.
Olen viime vuosina kallistunut ajattelemaan niin, että kirjojen suositteleminen on aika riskipeliä. Se mikä puhuttelee itseä, ei välttämättä toimi toisen lukijan kohdalla. Niin monet asiat, vaikuttavat lukukokemukseen. Ei pelkästään se kirja, sen tarina ja kieli vaan yhtä lailla oma mielentila ja odotukset.
Ja sekin vielä, että kirja joka oli pettymys jokin vuosi sitten, voi olla hyvä lukukokemus nyt. Ja päinvastoin. Siksi joihinkin järisyttäviin kirjoihin ei uskalla enää edes tarttua. Entä jos taika onkin haihtunut ja kirja ei olekaan enää hyvä?
Minullekin kävi juuri päinvastoin - onneksi!
VastaaPoistaMiekin petyin Puhdistukseen. Jotenkin jäin odottamaan jotakin aitoa ja väkevää Stalinin lehmien jälkeen - mutta sainkin kioskiromaanijuonen joka oli maustettu neuvostoliittoahdingolla. Ihailen Oksasen tyyliä teoksessa ja sitä kuinka hän on saanut kuvattua ahdistusta. Mutta siihen se sitten jäikin. Tosin pakko kiittää siitä ettei kirja ollut ihan niin kökkö kun Baby Jane (lukiessani kyseistä tekelettä tunsin vain kirpeää myötähäpeää). Ehkä parempaa on vielä Oksaselta luvassa - jos vaikka saataisiin kirjallisesti vaikuttavampi mutta aiheiltaan vähemmän kohahduttava setti ensi kerralla.
VastaaPoistaJa The Great Gatsbysta - inhosin (alleviivattuna!) sitä ensimmäisellä kerralla. Mutta luettuani sen uudelleen (+2 kertaa vielä uudelleen) aloin kummasti arvostaa kirjaa. Vieläkään en pidä juonesta, mutta romaani antautuu niin monella tapaa käsiteltäväksi (rakkauskertomuksena, yhteiskuntakritiikkinä, ehityskertomuksena) ja siitä löytää joka kerta jotakin uutta, että pakkohan siitä oli hurmioitua. Suosittelen lukemaan vielä monta kertaa (naiskuvauksista tosin ei kannata masentua, ne nyt on niin stereotypisiä kuin olla ja voi!).
VastaaPoista* kehitys, ei ehitys :D
VastaaPoista