31. tammikuuta 2013

Tammikuussa luettua

Tammikuussa pääsin taas lukemisen ja bloggaamisen makuun muutaman viikon hiljaiselon jälkeen. Bloggaamaan ehdin viidestä kirjasta:


Listan viimeinen oli ei-mitenkään-maailmoja-mullistava tietokirja, mutta kaunokirjoista nautin kaikista. Ehkä kylmimmäksi niistä minut jätti tällä kertaa Auster. Kuun maisemissa oli hyvä kirja, mutta tunnetasolla lukukokemus jäi jälkeen Metsäjätin yhteiskunnallisesta ajatteluttavuudesta, Munron novellien riipivyydestä ja Näkymättömän Elinan herkkyydestä.

Näiden lisäksi luin kolme muutakin kirjaa, jotka eivät vielä ehtineet blogiin: John Simonin mielenkiintoisen elämäkerran Pekka Herlinistä, Anna-Leena Härkösen Juhannusvieraan ja Eve Hietamiehen Yösyötön. Niistä lisää pian!

Vuodenvaihteessa asiaan kuuluu tietysti myös muistella menneitä ja suunnitella tulevaa. Tuumailin siis viime vuoden haastesuorituksia ja näpräsin tilastoja piirakoineen. Vuonna 2013 tavoitteenani on leppoisa lukeminen, mutta haastehulluna innostuin silti listaamaan 13 kotimaista kirjailijaa, joihin aion tänä vuonna tutustua, lisäämään haastesivulleni liudan muita kutkuttavia lukuhaasteita ja kehittämään oman Lue ja syö -haasteen. Lisäksi kartoitin ranskalaisten lukijoiden suosimia kirjailijoita.

Kuvassa on tammikuun sivu ihanasta joululahjakalenteristani. Tämän kuun kuvassa on Martta Wendelinin taiteilema Aitta-lehden kansi tammikuulta 1927.

Lukuisaa helmikuuta!

2 kommenttia:

  1. Mielenkiinnolla jään odottelemaan postaustasi etenkin tuosta Pekka Herlinin elämäkerrasta. Se on mielenkiintoinen kirja, joka itsellä on puolitiessä.

    Ihana tuo kalenteri! Olisipa omassa taskukalenterissanikin noin kaunis kuvitus.

    VastaaPoista
  2. Kiitos pihi nainen! Herlin-kirja oli tosiaan mielenkiintoinen. Tarkemmat mietteeni ovat jäsentymäisillään :)

    VastaaPoista