10. toukokuuta 2013

Liebster Blog ja 11 kirjallista jossittelukysymystä


Kirjasfäärin Taika lähetti tänne Liebster Blog -tunnustuksen, kiitos! (Olisi muuten metkaa tietää, mistä tämä kirjablogeissakin ahkerasti kiertävä germaanisvaikutteinen kunniamerkki on alun perin peräisin. Tutkimattomat ovat blogitunnustusten tiet!)

Haasteen säännöt ovat siis:
1. Kiitä ihmistä, jolta sait tunnustuksen.
2. Vastaa sinulle esitettyihin 11 kysymykseen.
3. Keksi 11 kysymystä.
4. Jaa tunnustus 11 blogille, joilla on alle 200 lukijaa.

Taika kysyi minulta nämä:

1. Kuinka monta hyllymetriä kirjoja omistat?
Hm, tjaa. Kotini kärsii kroonisesta remontista, joten kirjoilla ei mene kovin hyvin. Osa niistä on pahvilaatikoissa, joita availen silloin tällöin kirjankaipuun iskiessä, osa epämääräisissä pinoissa ja osa Ikean isossa Expedit-hyllykössä, jossa ne keräävät käsittämättömiä määriä pölyä.

2. Mitä kirjahyllyissäsi on kirjojen lisäksi?
Kuten edellisestä voi päätellä, kotini säilytysratkaisuissa on parantamisen varaa. Kirjahyllyn virkaa tekevässä hyllykössäkin säilytetään tällä hetkellä siis myös esimerkiksi kosmetiikkaa, asusteita, kodinelektroniikkaa ja mystisesti paisuvaa sekalaista roinaa.

3. Nauratko ääneen lukiessasi?
Harvoin hohotan, mutta toisinaan hörähtelen. Blogiaikana hymyn huulille ovat tuoneet ainakin Katja Kallion Tyypit ja Elokuvamuisti. Mutta ehdottomasti parhaat kirjanaurut olen kyllä saanut kirjablogien viimevuotisesta flashmob-tempauksesta! Hepuliainesta!

4. Itketkö lukiessasi?

Harvoin. Joskus saattaa silmäkulma kostua, mutta nenäliinaa en muista tarvinneeni. Jostain syystä elokuvat kirvoittavat kyyneliä helpommin kuin kirjat.

5. Minkä kirjan luit viimeksi yhdeltä istumalta?
Viime vuonna lukumaratonilla hotkaisin Tuomas Kyrön Miniän. Maaliviiva häämötti, joten piti pitää kiirettä.

6. Millaisen kirjan kirjoittaisit?
Romaanin, joka olisi vastustamattoman mukaansatempaava ja säkenöivän älykäs, ja jossa olisi ainakin ihmissuhteita, henkevyyttä, salaisuuksia, kaunista kieltä, useita aikatasoja ja moninaisia tulkintamahdollisuuksia. Rima on sen verran korkealla, että pöytälaatikko on toistaiseksi tyhjä. :)

7. Mitkä ovat hyvän kirjan kolme tärkeintä ominaisuutta?
Viihdyttävyys (= kirja vie mukaansa), uskottavuus (= uskon kirjan maailman totuuteen) ja sujuvuus (= nautin kirjan kielestä ja kerronnasta).

8. Mitä sanoit tavatessasi lempikirjailijasi (tai toivoisit sanovasi, jos näin ei ole käynyt)?
Voi ei! En edes tiedä, kuka on lempikirjailijani. Jos tapaisin esimerkiksi Margaret Atwoodin, en varmasti saisi sanaa suustani, koska ajattelisin vain, miten paljon paremmin kirjailija olisi osannut tuntemukseni ilmaista. Kuka kyseinen kirjailija sitten olisikin, sanoisin varmaan ainakin ”kiitos”.

9. Mikä on lempirunosi?
Ensimmäisenä tulee mieleen Lauri Viidan ihana ”Alfhild”.

10. Mittailetko tuttaviesi kirjahyllyjä salaa vai avoimesti?

Yleensä sillä tavalla avoimesti mutta teeskennellyn välinpitämättömästi (”jaa-mitäs-täällä-onkaan-en-minä-sillä-että-mitenkään-analysoisin...”).

11. Minkä kirjan haluaisit lukea alkuperäiskielellä, jos osaisit?
Japanilaisia tanka- ja haikurunoja, esimerkiksi niitä, joita on Tuomas Anhavan suomentamissa kokoelmissa Kuuntelen, vieras ja Oikukas tuuli.

Olipas kivoja kysymyksiä! Jatkan haastetta seuraavilla:

1. Kenet kirjan henkilön ottaisit mieluiten kämppikseksi?
2. Miten sopisitte siivousvuoroista?
3. Kenen kirjan henkilön kanssa lähtisit mieluiten lomamatkalle?
4. Mihin matkustaisitte?
5. Kenet kirjan henkilön kutsuisit mieluiten illalliselle?
6. Mitä ruokaa tarjoaisit?
7. Kenet kirjan henkilön mieluiten adoptoisit?
8. Miten hänet kasvattaisit?
9. Kenen kirjan henkilön kanssa joutuisit mieluiten autiolle saarelle?
10. Miten siellä pärjäisitte?
11. Kuka kirjan henkilö mieluiten olisit?

Kysymyksiin saa vastata kuka vaan, mutta sääntöjä seuraten kutsun tällä kertaa virallisesti mukaan nämä 11:

Tessa (Aamuvirkku yksisarvinen)
Liisa (Luetut, lukemattomat)
Hdcanis (Hyönteisdokumentti)
Suketus (Eniten minua kiinnostaa tie)
Katri (La petite lectrice)
Sannabanana (Pinon päällimmäinen)
Minna (Ja kaikkea muuta)
Jokke (Jokken kirjanurkka)
Laura (Lukuisa)
Satu (Satun luetut)
Norkku (Nenä kirjassa)

15 kommenttia:

  1. Näitä muiden vastauksia on aina mukava lukea. Hmm... pitäisikin tutustua Atwoodin tuotantoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Atwood on hyvä. En ole lukenut kovin monta kirjaa, mutta ne jotka olen, vaikuttivat.

      Poista
  2. Mä niin haluaisin lukea tuon sun kirjoittaman kirjan. Et ihan mun takia voisi?

    Sun kysymykset on tosi hyviä, mutta vaikeita. Paitsi tuo matkakysymys. Ehdottomasti Ford Prefectin kanssa. Universumiin. Otan oman pyyhkeen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Haa, olen lukenut tuon kirjan kauan sitten, mutten muista siitä juuri mitään.

      Poista
  3. Kiitos haasteesta! En varmaan ihan hetkeen ehdi siihen vastata, mutta yritän jossain välissä kyllä!

    Ja sinulla oli hyviä vastauksia.

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia - pistetään mietintämyssyn alle ja eetteriin, kunhan taas palaisen koneen viereen.

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia.

    Vastauksia

    http://joklaaja.blogspot.fi/2013/05/yksitoista-kysymysta-11-vastausta.html

    VastaaPoista
  6. Kiitos Luru!

    Heh, minuakin naurattaa edelleen tuo viime syksyinen tempaus. :D

    Kohdassa 10 koen sielunsisaruutta – teen aivan samaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä palailen edelleen silloin tällöin lukemaan niitä feikkiarvioita ja aina vain naurattaa. :)

      Poista
  7. Kiitos haasteesta. Olen yhden version tästä jo tehnyt, mutta ehkäpä vastailen jossain vaiheessa tähänkin, koska kysymykset ovat niin hauskat. :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos tunnustuksesta ja hauskoista kysymyksistä Luru :) Olen tämän haasteen joskus saanut, joten jos sopii, niin vastaan kysymyksiisi täällä kommenttilaatikossa?

    1. Kenet kirjan henkilön ottaisit mieluiten kämppikseksi?
    Ehkäpä Vihervaaran Annan. Olisi kivaa haaveilla kaikesta ihanasta.

    2. Miten sopisitte siivousvuoroista?
    Anna on varmaan aivan hyvä siivoamaan, jos siis ottaisin hänet kämppiksekseni kun hän on vaikkapa suunnilleen samanikäinen kuin minä. Eiköhän me saataisi siivousvuorot sovittua aivan hyvin, vaikka minä olenkin aika laiska sillä saralla :D

    3. Kenen kirjan henkilön kanssa lähtisit mieluiten lomamatkalle?
    Sarah Watersin Affinityn Margaretin.

    4. Mihin matkustaisitte?
    Italiaan, sillä se on hänen haaveensa.

    5. Kenet kirjan henkilön kutsuisit mieluiten illalliselle?
    Apua, kenet uskaltaisin? Ehkä Bridget Jonesin :D

    6. Mitä ruokaa tarjoaisit?
    Jonkun mikroaterian? :D Olen maailman surkein kokki.

    7. Kenet kirjan henkilön mieluiten adoptoisit?
    Nalle Puhin Nasun! Aww, olisipa ihanaa :D

    8. Miten hänet kasvattaisit?
    Yrittäisin kasvattaa hänet edes hieman rohkeammaksi!

    9. Kenen kirjan henkilön kanssa joutuisit mieluiten autiolle saarelle?
    Piin elämän Piin kanssa.

    10. Miten siellä pärjäisitte?
    Jos Piihin on yhtään luottamista, niin todella hyvin!

    11. Kuka kirjan henkilö mieluiten olisit?
    Vaikea! Olisi ihana olla esimerkiksi Anna Godbersenin Huumaa-sarjan Diana. Ihan vain jo aikakauden ja sen puitteiden vuoksi, vaikkei Dianan elämä helppoa kyllä ole.

    VastaaPoista