25. tammikuuta 2012

Diane Setterfield: The Thirteenth Tale (Kolmastoista kertomus)

Diane Setterfieldin The Thirteenth Tale (2006, suom. Kolmastoista kertomus) jäi minulle mieleen viime keväänä blogeissa kiertäneestä 30 päivän haasteesta, jonka kohtaan "yllättävä juonenkäänne tai loppuratkaisu" muutama bloggaaja mainitsi tämän kirjan. Kun sitten takakannesta selvisi lisäksi, että kirjassa on kyse kirjoista, arvoituksista ja vanhoista kartanoista, opusta ei kerta kaikkiaan voinut jättää väliin.

Ongelma tietysti on, että jos kirjaa lukee päällimmäisenä odotuksena yllättävät juonenkäänteet, ne eivät enää tunnu aivan yhtä yllättäviltä. Sorruin ehkä odottamaan jotain kertakaikkisen akrobaattisia juonipiruetteja, mikä ehkä hiukan hälvensi kirjan vaikutusta mielessäni, vaikka tarinassa sinänsä ei ollut mitään vikaa. Päinvastoin: Setterfieldin luoma juonikudelma oli tiivistunnelmainen keitos vanhojen kirjojen pölyistä tuoksua, tarinankerronnan taikaa, eksentrisiä englantilaisia erakkoja, kiehtovaa kartanoromantiikkaa, monimutkaisia perhesuhteita ja menneisyyden varjoja, jotka eivät koskaan kokonaan hälvene.

Pidin kirjan viehättävän vanhanaikaisesta tunnelmasta ja henkilögalleriasta. Päähenkilö Margaret Lea oli kunnon vanhanajan vanhapiika, pidättyväinen lukutoukka tweed-hameineen, ja vahvaluonteinen erakkokirjailija Vida Winter, jonka elämäkerturiksi Margaret ryhtyy, kaikessa epäuskottavuudessaankin kiehtova hahmo. Kirjan tunnelma, miljööt ja aika leijuivat irti arkitodellisuudesta. En edes oikein tiedä, mille vuosikymmenelle kehyskertomuksen tapahtumat sijoittuivat. Puhelinlinjojen ja kirjeenvaihdon varassa oltiin, mutta olivatko ne kirjan maailmassa jokapäiväinen itsestäänselvyys vai ainoastaan osa juuri näiden menneisyyteen kurkottelevien henkilöiden elämäntapaa?

Hienot ainekset siis. Luin kirjaa innolla iltalukemisena "vielä yksi luku" -koukussa, mutta aivan täysiä pisteitä Kolmastoista kertomus ei silti minulta saa. Kirjassa oli paljon samaa kuin pari kuukautta sitten lukemassani Sarah Watersin Vieras kartanossa -romaanissa, ja tässä lukujärjestyksessä ja tätä vertailuasetelmaa vasten Kolmastoista kertomus jäi minulle ehkä vaisummaksi lukukokemukseksi kuin miltä se olisi muuten tuntunut. Vieras kartanossa nimittäin imaisi minut täysillä mukaansa ja onnistui minusta vielä vähän tätä kirjaa paremmin punomaan kokoon mukaansatempaavan juonen, jonka jännite pysyi yllä aivan loppuun saakka ja jäi kajastelemaan mieleen lukemisen jälkeenkin. Kolmastoista kertomus solmi juonen langat yhteen ehkä vähän liiankin siististi. Tarinaan sisältyi niin paljon mysteerejä, että niistä jokunen olisi hyvin voinut jäädä kummittelemaan ratkaisemattomana.

Kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Sara, Mimmu, Kirsimaria ja Morre.

Diane Setterfield: The Thirteenth Tale. Orion, 2006. 454 s. Ostettu käytettynä.

15 kommenttia:

  1. Pidin paljon kirjan tunnelmasta ja mysteerisestä ilmapiiristä. Ja sitten ne kaikki vanhat kirjat ja kirjallinen miljöö! Toista lukukertaa kirja ei kuitenkaan kestä, koska kaikki yllätysmomentit ja juonikuviot on muistissa. Vieras kartanossa en ole lukenut, mutta jossain vaiheessa aion. Onkohan Setterfield kirjoittanut Kolmastoista kertomus- teoksen jälkeen muita? En ole koskaan katsonut mistään.

    VastaaPoista
  2. Haa! Olen lukenut tämän kirjan joskus kauan sitten (sen vasta ilmestyttyä) kun en vielä lukenut kirjablogeja tai niitä ei juuri ollutkaan, eli en tiennyt kirjasta siihen tarttuessani muuta kuin mitä takakannessa kerrottiin. Kirja oli tosiaan huima kokemus niin, mutta vielä hienompaa on, jos Vieras kartanossa voi päästä edes lähelle samaa.

    VastaaPoista
  3. Kolmastoista kertomus on ehdottomasti laimeampi kuin Vieras kartanossa, mutta Tessan tavoin minäkin luin kirjan aikana ennen kirjablogeja (tai oli silloin 2007 varmaankin muutama kirjablogi, mutta en tiennyt niistä mitään) ja ihastuin sekä juoneen, tunnelmaan että kirjailijan tarjoamiin koukkuihin.

    VastaaPoista
  4. Arviosi sai minut kiinnostumaan kirjasta! Olen ostanut tämän jo aikaa sitten käytettynä, mutta se on toistaiseksi pölyttynyt lukemattomana hyllyssä. Täytyypi tarttua kirjaan, jahka uutuuksilta ehtii :)

    VastaaPoista
  5. Sara: Täytyipä heti tarkistaa! Wikipedian mukaan Setterfield työstää toista romaaniaan, mutta enpä tiedä kuinka pitkällä sen kanssa ollaan...

    Tessa: Näissä kahdessa kirjassa on tosiaan paljon samaa. Luulen, että jos olisin lukenut Kolmannentoista kertomuksen ensin, se olisi tehnyt todella vahvan vaikutuksen, mutta kun nyt satuin lukemaan näin päin, niin Vieras kartanossa jäi ehkä ensimmäisenä luettuna suosikikseni.

    Katja: Tämä on varmasti ollut ihana "löytö"!

    Tuulia: Niinpä niin, aina on jonossa monta luettavaa! Minulla tämä kiilasi nyt pinon päällimmäiseksi, kun ajattelin että goottiromanttiset kartanot ym. sopivat hyvin pimeisiin talvi-iltoihin...

    VastaaPoista
  6. Mullakin on tämän lukemisesta jo vähän aikaa, mutta muistan ihastuneeni kirjaan kovin. Voisiko olla, että tämä oli ensimmäisiä tämän tyyppisiä suomeksi ilmestyneitä, aloitteli siis jonkinlaista boomia?

    VastaaPoista
  7. Lukukokemuksesi kuulostaa aika samanlaiselta kuin omani. Minäkin luin tämän aika pian Vieraan kartanossa jälkeen ja väkisinkin tuli vertailtua. Ja kyllä vieras kartanossa oli parempi sekä lukuhetkellä että jälkitunnelmiltaan. Ja minäkin olisin toivonut, ettei Setterfield olisi ihan kaikkia juonenpätkiä solminut niin siististi yhteen.

    Tykkäsin kyllä jotenkin hyvin paljon tuosta, että tapahtuma-aikakausi jäi vähän epämääräiseksi. Se toi kirjaan mukavaa salaperäisyyttä ja vanhanaikaisuutta.

    VastaaPoista
  8. Erja: Niin, liittyisivätkö nämä johonkin buumiin? Lukisin mieluusti lisää tämäntyyppisiä kirjoja!

    Liisa: Mietin lukiessani, hämmensikö tapahtuma-ajan epämääräisyys vain minua ts oliko minulta jäänyt huomaamatta jotain olennaista. Mutta se oli varmasti tarkoituksellinen ratkaisu ja sopi tosiaan hienosti kirjan maailmaan ja tunnelmaan!

    VastaaPoista
  9. Minua taas Kolmastoista kertomus piti vahvemmin otteessaan kuin Vieras kartanossa, vaikka ei sekään mikään huono ollut. Minulle tästä tuli mieleen ennemminkin Watersin Silmänkääntäjä-romaani, joka sijoittuu myös kartanomaailmaan ja jossa juoni kääntyi samaan tapaan päälaelleen kirjan loppupuolella.

    VastaaPoista
  10. Zephyr: Silmänkääntäjä olisi mielenkiintoista lukea. Minulla taitaa olla menossa jonkinlainen kartanoinnostusvaihe :)

    VastaaPoista
  11. Minulle tämä oli vähän pettymys. Odotin lukemista tosi paljon, ja kun sitten kirjaan pääsin, jouduin toteamaan, etteivät tällaiset gotiikkakirjat ole enää ominta lajiani, toisin kuin ehkä nuorempana. Olihan siinä monia viehättäviä piirteitä, mutten erityisesti syttynyt kirjalle. Sittemmin luettu Vieras kartanossa oli minustakin parempi, jotenkin aikuisempi.

    VastaaPoista
  12. Minäkin vaikutuin tästä kolme neljä vuotta sitten. Tai uskon, että pidän siitä edelleen, kun joku päivä uudelleen luen, mutta asianlaita voisi olla toinen ,jos olisin lukenut kirjan vasta nyt eli esimerkiksi juuri tuon Vieras kartanossa jälkeen. Kävi kuitenkin niin onnekkaasti, että ihastuin suomennoksen kanteen jo silloin kun se ilmestyi ja luin sen saman tien. Se taisi olla ensimmäinen laatuaan minulle aiheinaan kummitukset, kartanot jne.

    VastaaPoista
  13. Karoliina: Minä olen tainnut innostua goottiromantiikasta vasta näin vanhemmalla iällä...

    Sonja: Täytyikin käydä katsomassa, millainen kansi suomennoksessa oli. Kaunis kyllä! Tuon englanninkielisen painoksen kanteen kuvattujen kirjojen selkämyksissä on hauskasti Vida Winterin kirjojen nimet.

    VastaaPoista
  14. Minulla taisi olla liian suuret odotukset tämän suhteen. Minulla jäi tästä jotenkin sekavahko mielikuva, ei tehnyt niin suurta vaikutusta kuin odotin. Puitteet kyllä olivat hienot, mutta en vain ihastunut.

    VastaaPoista
  15. Villasukka: Niinpä sitä joskus käy - suuret odotukset tuppaavat usein latistamaan lukukokemusta, ja joskus kirjasta vain puuttuu "se jokin" vaikka kaikki ainekset olisivat periaatteessa mukana.

    VastaaPoista