28. heinäkuuta 2011

Anu Jaantila: Love, Sam (Nostalgian jäljillä)

Anu Jaantilan Love, Sam (1983) jatkaa Jenkkivuoden ja Dear Sannan aloittamaa tarinaa. Lukiolaisesta ylioppilaaksi ehtinyt Sanna aloittaa opinnot Sibelius-Akatemiassa. Suomessa ovat koulu ja perhe, mutta Atlantin toisella puolella on Sam. Stipendi amerikkalaiseen yliopistoon vie Sannan lopulta takaisin rapakon taakse.

Edellinen Dear Sanna ei tehnyt minuun yhtä suurta vaikutusta kuin Jenkkivuosi, mutta sarjan kolmas osa oli taas taikaa täynnä. Tämä on minulle ehkä kirjoista omin, sillä luin Love, Samin kolmikosta ensimmäisenä ja tutustuin Sannan aiempiin vaiheisiin takaperoisesti vasta myöhemmin.

Kun joskus teini-ikäisenä luin kirjan ensimmäisen kerran,  parikymppinen Sanna tuntui jo ihan aikuiselta. Nyt uusintakierroksella kirja sai minut muistelemaan paitsi teini-iän lukukokemuksia, myös omia opiskeluaikojani ja elämää kirjan Sannan ikäisenä ylipäätään. Oli mielenkiintoista katsella tarinan henkilöitä ikään kuin kahdesta suunnasta: yhtä aikaa nuoren lukijaminäni silmin ja nykyisen aikuisminäni silmin.

Ihailin jo Jenkkivuodessa sitä, miten jotenkin hienon arkisesti ja samalla herkästi Jaantila kuvaa Sannan ja Samin suhdetta. Seurusteluun liittyvät ilot ja epäilykset, itseen ja toiseen luottamaan oppiminen, kaukosuhteen kurjuus ja valopilkut... Sanna ja Sam kokevat kirjassa suuria tunteita, mutta niitä ei eletä jossain ylimaallisen rakkauden hutupilvessä, vaan osana jokapäiväistä elämää. Kuten Sanna heti kirjan ensimmäisellä sivulla toteaa:
Samin ja minun rakkaus ei suinkaan alkanut siitä päivästä New Yorkissa jolloin kerroimme pitävämme toisistamme. Ehkä se oli alkanut jo aikaisemmin, ehkä se alkaisi joskus myöhemmin. Minä opin, etteivät asiat ala ja lopu niin kuin olin luullut.
Suomen Nuorisokirjailijoiden nettimatrikkelissa Jaantila itsekin mainitsee Sannan ja Samin lempihahmoikseen. "Heidän seurustelusuhteensa on minusta haaveilemisen arvoinen", Jaantila kirjoittaa. Yksi tämän kirjallisen lemmenparin vahvuuksista on minusta heidän suhteessaan kukkiva huumori: Sanna ja Sam selvästi viihtyvät yhdessä. Joidenkin romanttisten sankarien ongelma on se, ettei heitä oikein osaa kuvitella happy endin jälkeen pesemään vauvan kakkapyykkiä ilman, että koko romanssista menee hohto. Samin ja Sannan voi.

Samin lisäksi kirjoissa on muitakin hyviä poikahahmoja. Itse asiassa kirjojen pojat jäivät ainakin minulle paljon paremmin mieleen kuin Sannan tyttöpuoliset ystävät. Tytöt tuntuivat vähän statisteilta, kun taas Samin paras ystävä Chas ja isoveli Daniel ja Sannan pikkuveli Masa olivat kokonaisia, eläviä henkilöitä.

Tyttöjen kohdalla hämmästelin myös Sannan ystävien varhaista vakiintumishinkua: naimisiinmeno ja perheen perustaminen tuntuivat olevan parikymppisten tyttöjen ykköshuolia. Asia vaivasi minua sen verran, että päädyin peräti Tilastokeskuksen nettisivuille, ja totta tosiaan, vuonna 1980 suomalainen nainen solmi ensimmäisen avioliittonsa keskimäärin 24-vuotiaana, kun vuonna 2008 ikävuosia oli alttarille astuttaessa kertynyt jo 30. Kiintoisaa.

Seurustelu- ja ystävyyskuvauksen lisäksi minulle jäi kirjasta mieleen musiikki. Sanna ja hänen ystävänsä ovat musiikin opiskelijoita tai harrastajia, ja musiikilla on heidän elämässään tärkeä asema. Ei-muusikkona tunsin pientä kaihoisaa kateutta sitä yhteyttä kohtaan, jonka yhdessä musisointi ihmisten välille luo. Aloin miettiä tältä kantilta uudestaan myös vaikutelmaani siitä, miten hämmästyttävän vaivattomasti Sanna minusta sarjan ykkösosassa sopeutui uuteen amerikkalaiseen kouluunsa ja sen sosiaalisiin kuvioihin. Ehkä juuri musiikkiharrastus - koulun kuorot ja muut - osaltaan auttaa löytämään uusien tuttavuuksien kanssa sellaisen yhteisen kielen, jonka varaan koti kaukana kotoa on helppo rakentaa.

Jaantila jatkoi alkuperäistä Sanna-trilogiaa vuonna 1997 ilmestyneellä jatko-osalla Sanna ja Sam - forever? Sekin olisi kiva lukea tämän nostalgiatripin jatkoksi, mutta en ehkä saa kirjaa käsiini ihan tähän hätään. Joka tapauksessa oli mukavaa palata lukuhaasteen merkeissä Sannan ja Samin seuraan, ja suosittelen aikamatkailua muillekin Jaantilan nuortenkirjojen parissa viihtyneille.

P. S. Tähän juttuun en löytänyt netistä Love, Samin aitoa 80-luvun kansikuvaa, höh! Sarjan viimeisen osan kansi on tämän Huuto.netin kuvan perusteella järkyistä järkyin. Tai siis ei ainakaan minun makuuni.

Anu Jaantila: Sannan jenkkivuosi. Otava, 2002. (1. painos 1997.) Sisältää teokset Jenkkivuosi (1979), Dear Sanna (1980) ja Love, Sam (1983). 528 s. ISBN 951-1-14969-5. Lainattu kirjastosta.

3 kommenttia:

  1. Nimenomaan haaveilemisen arvoinen, nämä kirjat on tavattu moneen kertaan. Minun nuoruudessani tiesi kirjan (taisi olla osa Dear Sanna) olleen jonkun käsissä kun kuiskattu kysymys kuului "mikä on klitoris?"

    Jaantilan myöhempi nuortenromaani jäi mieleen negatiivisen realistisena. Ekan seksikokemuksen jälkeen mies huomautti tytölle säärikarvoista.

    VastaaPoista
  2. Hups, edellisestä tulee väärä kuva. Haaveilu kohdistui siis ihmissuhteeseen.

    VastaaPoista
  3. Haa, hauska juttu tuo! Jaantilan kirjoissa ollaan tosiaan aika suorapuheisia näissä asioissa. Nuorta lukijaminääni taisi hiukan hämmentää.

    VastaaPoista