Maarit Niiniluodon kokoama kolmoiselämäkerta seuraa Valtosen sisarusten Veran, Mairen ja Raijan vaiheita 1930-luvun Kotkasta sota-ajan rintamakiertueille, Hitlerin Saksaan ja sodanjälkeisen Ruotsin kesäisille laululavoille. Harmony Sistersin tarina koostuu sekoituksesta poikkeuksellista luonnonlahjakkuutta ja ahkeraa aherrusta, onnekkaita kohtaamisia ja epäonnisia ihmissuhteita, lämmintä yhteisymmärrystä mutta myös sisarusten välejä kalvavaa kateutta ja kaunaa.
Vuonna 1992 julkaistu teos perustuu (nyt jo kuolleiden) sisarusten haastatteluihin. Ensi käden muistelukset tekevät kirjasta mahtavan elämänmakuista luettavaa: tuntuu kuin itse istuisi kuuntelemassa originelleja muusikkomummoja, jotka muistelevat villiä nuoruuttaan.
Toisaalta Niiniluodon toimituksellinen linja jää vähän puolitiehen. Sisarusten tarinointi heiluu puhekielisen rupattelun ja yleiskieleksi huolitellun raportoinnin välillä, ja joskus ensimmäisen persoonan läpi tunkeutuu Niiniluodon oma kertojanääni. Kirjan loppuun on lisäksi viskattu erillisinä lukuina Harmony Sistersin läheisten muisteluksia kolmikosta. Sekasikiömäinen rakenne jättää vaikutelman hiukan vasemmalla kädellä tehdystä toimitustyöstä, vaikka itse sisältö on maukasta.
Kirja tarjoilee nostalgisia tunnelmapaloja viime vuosisadan puolivälin Suomesta ja Euroopasta. 1930-luvun Kotka herää eloon pienenä mutta vilkkaana satamakaupunkina, jossa Valtosen perhe sinnittelee leskiäidin vaatimattomien tulojen turvin ja haaveilee paremmasta huomisesta. Amerikkalaisiin elokuviin ihastuneet tytöt huomaavat osaavansa laulaa ja päätyvät melkein kuin vahingossa esiintymään Kotkan Seurahuoneelle, radioon ja jopa glamourin huippua edustaneelle Helsingin Kaivohuoneelle.
Sodan aikana Harmony Sisters esiintyy asemiesilloissa, sotasairaaloissa ja viihdytysjoukoissa rintamalla. Vuonna 1942 Yleisradio lähettää yhtyeen kiertueelle Saksaan. Kolmannen valtakunnan propagandakoneiston masinoimat esiintymismahdollisuudet ovat ihan toista luokkaa kuin sodan runtelemassa kotimaassa, vaikka Hitlerin toimet siskoksia arveluttavatkin. Kirjan hulvattomiin kohtauksiin kuuluu muun muassa kuvaus pyyhkeeseen muumioidun Hitler-patsaan salaisista hautajaisista saksalaisessa hotellihuoneessa.
Sodan jälkeen Vera, Maire ja Raija muuttavat yksi kerrallaan Ruotsiin, jossa he kiertävät kansanpuistojen konserttilavoja ja veivaavat svenski-iskelmää. Ammatillisen menestyksen kääntöpuolena on kaikilla siskoksilla repaleinen yksityiselämä: sikamaiset miehet pettävät ja jättävät, eikä yleisön suosio välttämättä takaa kodin turvaavaa toimeentuloa. Vähitellen elämä kuljettaa siskokset yhä etäämmälle toisistaan, ja 1950-luvun puolimaissa yhtye hajoaa.
Nykypäivän lukijaa kirjassa hätkähdyttää esimerkiksi se, miten kiven alla musiikki ennen oli jopa alan ammattilaisille. Uransa alkuvaiheessa Harmony Sisterseillä ei ollut sen kummemmin gramofonia, soittimia kuin nuottejakaan. Laulut opeteltiin elokuvista, joihin paikallislehden toimituksessa työskennellyt Vera sai vapaalippuja, ja sovitettiin kolmiäänisiksi korvakuulolta. Kallisarvoisia nuotteja kuljetettiin Helsingistä pyöräkyydillä. Radioesiintymiset vetäistiin aina suorana, koska muuta mahdollisuutta ei ollut, ja levyjenkin äänitystekniikka jätti rutkasti toivomisen varaa.
Kaukana siis ollaan nykytilanteesta, jossa muzakkia tulvii joka tuutista, hitit vaihtuvat viikoittain ja kuka tahansa voi perustaa studion olohuoneen nurkkaan.
Kuva: Wikipedia
Maarit Niiniluoto: Sulle salaisuuden kertoa mä voisin: Harmony Sistersin tarina. WSOY, 1992. Lainattu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti