Gilbert Sinoué: L'enfant de Bruges

Gilbert Sinouén romaani L'enfant de Bruges (1999) kuulosti takakannen perusteella lupaavalta. Brugge vuonna 1441: Taidemaalari Jan Van Eyck kuiskaa ottopojalleen salaisuuden, joka johdattaa nuorukaisen arvoituksellisen salaliiton jäljillä Flanderin sumuisista maisemista renessanssiin heräävään Italiaan...

Yritin kovasti pitää kirjasta, koska sen aihe ja miljöö kuulostivat niin vetäviltä. Kuinka voisin olla ihastumatta, kun tarjolla on taidetta, historiaa, arvoituksia ja ehkä jopa koskettava kasvutarina! Odotukset olivat korkealla ehkä siksikin, että pidin aikoinaan kovasti Tracy Chevalierin Tytöstä ja helmikorvakorusta, ja odotin tältä kirjalta kai samantapaista herkkää flaamilaista taide-elämystä. Chevalierin kuvaamiin pieniin eleisiin verrattuna Sinouén kirjassa tapahtuu paljon kaikenlaista, mutta tunnelman intensiivisyydessä tämä taiteilijakuvaus jäi Chevalierin hahmotteleman Vermeerin varjoon.

 

Jan Van Eyck: Arnolfinin perhe (Wikipedia)

Sinoué maalailee kyllä värikkäästi 1400-luvun Euroopan kulttuurikuohuja. Mukana vilahtelee Van Eyckin lisäksi muitakin taidehistoriasta tuttuja nimiä: Donatello, Brunelleschi, Ghiberti... Fiktiota renessanssin taiteilijoiden edesottamuksista ja 1400-luvun elämästä ylipäätään oli ihan hauska lukea. On mielenkiintoista miettiä, miten erilaiselta maailma näytti, kun lännessä valtameren takana näytti olevan pelkkää merta ja kirjojen "koneellinen painaminen" oli uusi kohahduttava ajatus.

Historiassa minua jaksaa aina hämmästyttää se, miten vaivalloista elämän täytyi meidän oloihimme verrattuna olla ja miten taidokasta ja hienostunutta käsityötä, taidetta ja arkkitehtuuria aika silti tuotti. Mukavuudenhalu varmasti kasvaa samaa tahtia arjen varustetason kanssa, mutta minusta ei kyllä olisi luomaan mestariteoksia ilman sähkövaloa ja sisävessaa...

Kiehtovasta ajankuvasta huolimatta jotain lukuelämyksestä jäi puuttumaan. Sinoué tuntui ryntäilevän juonenkäänteestä toiseen ilman, että jaksoin oikein innostua kirjan henkilöistä tai heidän kohtaloistaan. Mietin, oliko vaikutelmaan syynä Sinouén käyttämä kaikkitietävä kertojanääni, joka hyppi jotenkin ulkokohtaisesti henkilöstä toiseen sukeltamatta kovin perusteellisesti kenenkään pään sisään. "Jännittävät" kohdatkin tuntuivat vähän kömpelöiltä "yhtäkkiä nurkassa vilahti tumma varjo" -säikyttelyiltä.



Rasittavinta kirjassa oli teennäinen dialogi, joka tuon tuostakin heitti minut ulos kirjan maailmasta. Keskustelujen sisältö oli kiusallisen usein "kuten hyvin tiedät" -tyyliä eli henkilöt oli lukijan informoimistarkoituksessa pantu selittämään toisilleen asioita, joiden pitäisi olla heille itsestäänselvyyksiä. Kuuluisa taidemaalari kertoo ystävälleen olevansa kuuluisa taidemaalari, ja firenzeläinen pankkiiri selittää toiselle firenzeläiselle pankkiirille, miten Firenzen pankkijärjestelmä toimii. Tai "täällä Bruggessa, jossa nyt olemme..." Äh! Olkaa sitten, älkääkä selittäkö!

Sinoué näkyy kirjoittaneen yhteensä parikymmentä historiallista romaania, joiden joukossa on Wikipedian mukaan monta bestselleriä. Ilmeisesti miehellä on sitten oma vankka ihailijakuntansa. Minuun tyyli ei ainakaan tässä kirjassa oikein iskenyt, mutta ei kirjaa aivan lytätäkään voi: oli siinä sentään taidetta, historiaa, arvoituksia ja jonkinlainen kasvutarinakin.

Gilbert Sinoué: L'enfant de Bruges. Gallimard, 2002 (Collection Folio °3347). (1. painos Gallimard, 1999.) 437 s. ISBN 2-07-041737-9. Ostettu käytettynä.