Maarit Verronen: Normaalia elämää

Vaikka Maarit Verrosen Saari kaupungissa (2007) oli pettymys, tartuin melkein heti perään saman kirjoittajan novellikokoelmaan Normaalia elämää (2009). Tällä kertaa en pettynyt! Kokoelman novellit ovat kutkuttavia pieniä julmia tarinoita tavallisten ihmisten arjesta, täynnä pirullisia tekoja mutta myös toivon pilkahduksia.

Verrosen novellien henkilöt ovat kuin kuka tahansa meistä. Tätä alleviivaavat myös kertomusten nimet: luokkatoverit, hammaslääkäri, varastomies, pihasomistaja, alainen ja niin edelleen, kaikki pienellä kirjoitettuna. Lieneekö typografin esteettinen ratkaisu vai kirjailijan viesti ihmisyksilön paikasta maailmassa?

Kaikissa kokoelman novelleissa on jollain tasolla kyse valinnoista: teoista ja tekemättä jättämisistä, oikean ja väärän rajankäynnistä. Verrosen kuvaamat ihmiset kyllä periaatteessa tietävät, mikä on oikein, mutta kykenevät tarpeen tullen perustelemaan itselleen tsiljoona syytä tehdä toisin. Joskus vaakakupissa on ura, joskus ihmissuhde, joskus ei oikeastaan mikään muu kuin arkinen inhimillinen vajavaisuus. Normaalia elämää siis.

En kerro tarinoista enempää, koska yksi kokoelman iloista minulle oli se, etten uutta novellia aloittaessani koskaan tiennyt, millainen loppuratkaisusta tulisi. Useimpien tarinoiden ihmiskuva oli synkän pirullinen - paikoittain mieleen tuli Roald Dahlin novellien musta huumori - mutta mukaan mahtui myös myötätunnon ja avunannon välähdyksiä. Ehkä meillä sittenkin on toivoa. Ehkä.

Kiitos Booksylle ja Jorille kirjan nostamisesta esiin!