Päätin ottaa Nobel-haasteen suorittamiseen pehmeän laskun ja aloittaa teoksella, joka on jo ennestään teeveestä tuttu. George Bernard Shaw'n Pygmalion -näytelmään (1912) perustuu yksi kaikkien aikojen lempileffoistani, iki-ihanan Audrey Hepburnin tähdittämä My Fair Lady -musikaali (1964).
Shaw'n alkuteoksen löysin englanniksi Project Gutenbergin sivuilta. Mahtavat sivut muuten! Lukukokemuksesta puuttuu tietysti kirjan hypistelyn ilo, mutta on ilahduttavaa, että monet maailmankirjallisuuden klassikot ovat näin näppärästi parin klikkauksen päässä.
Pygmalion sijoittuu 1900-luvun alun Lontooseen ja kertoo Henry Higginsistä, omahyväisestä fonetiikan professorista, joka lyö ystävänsä eversti Pickeringin kanssa vetoa, että pystyy puheopeillaan taikomaan rääväsuisesta katukauppiaasta Eliza Doolittlestä puolessa vuodessa salonkikelpoisen ladyn.
Elizan opintie on samalla matka menneen ajan Englannin tapakulttuuriin ja luokkayhteiskuntaan. Higgins, yrmy yläluokkainen tiedemies, katsoo Elizan kaltaista rahvasta nenänvarttaan pitkin. Hän suhtautuu koko tyttöön vain kiintoisana eksperimenttinä, mitä poikaansa humaanimpi vanharouva Higgins syvästi paheksuu:
Voittoisan vedonlyönnin ratkettua Eliza tuskaantuukin professoriin, joka ei käsitä, millaiseen luokkaloukkuun hän on nuoren suojattinsa tönäissyt. Higgins yrittää tarjota ongelman ratkaisuksi muun muassa sulhasen metsästystä:
Itse näytelmän lisäksi kiinnostavia ovat esipuhe ja jälkisanat, jotka Shaw lisäsi teoksen vuoden 1916 painokseen. Pygmalionia oli silloin esitetty jo vuosia West Endin teattereissa, ja yleisön suosiota kosiskelevat ohjaajat olivat ottaneet tavaksi tulkita avointa loppua romanttisempaan suuntaan. Shaw'ta moinen sooloilu otti niin paljon pattiin, että hän lisäsi näytelmän perään pitkän selostuksen siitä, miksi Eliza ja Higgins nimenomaan eivät menneet naimisiin. Suomut silmiltä My Fair Lady -faneilta!
Summa summarum: Pygmalion on paitsi näytelmäkirjallisuuden klassikko, myös vaivattomasti saatavilla ja oikein viihdyttävää lukemista. Kimppuun vain!
George Bernard Shaw: Pygmalion. 1912. Ladattu Project Gutenbergin sivuilta.
 |
| Kuva: Amazon |
Shaw'n alkuteoksen löysin englanniksi Project Gutenbergin sivuilta. Mahtavat sivut muuten! Lukukokemuksesta puuttuu tietysti kirjan hypistelyn ilo, mutta on ilahduttavaa, että monet maailmankirjallisuuden klassikot ovat näin näppärästi parin klikkauksen päässä.
Pygmalion sijoittuu 1900-luvun alun Lontooseen ja kertoo Henry Higginsistä, omahyväisestä fonetiikan professorista, joka lyö ystävänsä eversti Pickeringin kanssa vetoa, että pystyy puheopeillaan taikomaan rääväsuisesta katukauppiaasta Eliza Doolittlestä puolessa vuodessa salonkikelpoisen ladyn.
Elizan opintie on samalla matka menneen ajan Englannin tapakulttuuriin ja luokkayhteiskuntaan. Higgins, yrmy yläluokkainen tiedemies, katsoo Elizan kaltaista rahvasta nenänvarttaan pitkin. Hän suhtautuu koko tyttöön vain kiintoisana eksperimenttinä, mitä poikaansa humaanimpi vanharouva Higgins syvästi paheksuu:
MRS. HIGGINS. You certainly are a pretty pair of babies, playing with your live doll.
HIGGINS. Playing! The hardest job I ever tackled: make no mistake about that, mother. But you have no idea how frightfully interesting it is to take a human being and change her into a quite different human being by creating a new speech for her. It's filling up the deepest gulf that separates class from class and soul from soul.Elizalle Higginsin opit sen sijaan eivät ole vain harmittomia akateemisia huvituksia. Ne avaavat hänelle ovia kokonaan uusiin maailmoihin - ja samalla sulkevat toisia. Hienot naiset eivät myy kukkia Lontoon kadunkulmissa, mutta aitoon yläluokkaankaan ei nousukkaalla ole asiaa.
Voittoisan vedonlyönnin ratkettua Eliza tuskaantuukin professoriin, joka ei käsitä, millaiseen luokkaloukkuun hän on nuoren suojattinsa tönäissyt. Higgins yrittää tarjota ongelman ratkaisuksi muun muassa sulhasen metsästystä:
HIGGINS [a genial afterthought occurring to him] I daresay my mother could find some chap or other who would do very well—
LIZA. We were above that at the corner of Tottenham Court Road.
HIGGINS [waking up] What do you mean?
Elizan hahmo on näytelmän alussa rasittava ruikuttaja, mutta kokoaa itsensä tarinan edetessä. Höpsöstä tyttörukasta tulee itsenäinen nuori nainen. Higgins sen sijaan on alusta loppuun oma hurmaava itsensä, kyyninen sovinistisika: raivostuttava persoona, mutta loistava henkilöhahmo. Ihania ovat myös lempeä Pickering ja koomisen snobi Eynsford-Hillin herrasväki.LIZA. I sold flowers. I didn't sell myself. Now you've made a lady of me I'm not fit to sell anything else. I wish you'd left me where you found me.
Itse näytelmän lisäksi kiinnostavia ovat esipuhe ja jälkisanat, jotka Shaw lisäsi teoksen vuoden 1916 painokseen. Pygmalionia oli silloin esitetty jo vuosia West Endin teattereissa, ja yleisön suosiota kosiskelevat ohjaajat olivat ottaneet tavaksi tulkita avointa loppua romanttisempaan suuntaan. Shaw'ta moinen sooloilu otti niin paljon pattiin, että hän lisäsi näytelmän perään pitkän selostuksen siitä, miksi Eliza ja Higgins nimenomaan eivät menneet naimisiin. Suomut silmiltä My Fair Lady -faneilta!
Summa summarum: Pygmalion on paitsi näytelmäkirjallisuuden klassikko, myös vaivattomasti saatavilla ja oikein viihdyttävää lukemista. Kimppuun vain!
George Bernard Shaw: Pygmalion. 1912. Ladattu Project Gutenbergin sivuilta.
Pitääkin muistaa lukea Shaw'n kommentit jossain vaiheessa. :) Muistelisin joskus lukeneeni tämän, mutta en ole täysin varma. Olen nähnyt tämän näytelmänä, ja itseäni vähän ällötti lopun romanttinen vivahdus joten hienoa lukea että se ei ollut kirjailijan tarkoitus.
VastaaPoistaMinuakin loppu on aina vähän häirinnyt, sekä elokuvassa että musikaaliversiossa. Higginsin ja Elizan suhde ei tarinan aikana kehity sellaiseen pisteeseen, että romanttinen loppu olisi uskottava: jää vähän hampaankoloon, että miten tuollaisista valta-asetelmista ja asenneongelmista muka yhtäkkiä hypätään tasapainoiseen parisuhteeseen.
VastaaPoistaShaw aloittaa jälkisanat napauttamalla, että "the rest of the story need not be shown in action, and indeed, would hardly need telling if our imaginations were not so enfeebled by their lazy dependence on the ready-makes and reach-me-downs of the ragshop in which Romance keeps its stock of 'happy endings' to misfit all stories" ja jatkaa, että "Eliza, in telling Higgins she would not marry him if he asked her, was not coquetting: she was announcing a well-considered decision".
Hei Luru! LInkitin tekstisi (kiva, kun käsittelet sekä Pygmalionia että My Fair Ladya) blogini (Sinisen linnan kirjasto) Siipien kantamat -postaukseen. Onhan ok?
VastaaPoistaKiitos linkityksestä, pienen mökin emäntä! Hauskaa, että rinnastit Pygmalionin uudempiin opettaja/oppilas- ja vanhempi mies/nuori nainen -kuvauksiin.
VastaaPoistaÄä, mie en yhtään tykännyt tästä näytelmästä :D Sitä oltiin ehkä liiankin monessa paikoissa mainostettu feministisenä, ja tietenkin kun odotin sitä raivokasta paatosta niin en oikein löytänytkään sellaista :( Tosin oli ihanaa että Eliza EI mennyt naimisiin Mr. Higgins'n kanssa, mutta pitikö naisrukka silti naittaa? Tietenkin se on aikaan nähden ihan järkeväkin ratkaisu näytelmässä, mutta mie niin kovasti odotin sitä vapautumista ja uutta alkua muuten kuin miehen kautta... :( Todella nopealukuinen, ja aksentti/tapahuumoria löytyi kyllä vaikka kuinka paljon. Suosikkikohtaukseni on Elizan "do her in" -kömmähdys, taisin jopa nauraa ääneen :D
VastaaPoistaNoora, minulla taas ei ollut minkäänlaisia feminismiodotuksia, joten alkuperäisen näytelmän loppu tuntui sentään fiksummalta kuin elokuvan vielä kökömpi ratkaisu. :) Olen kyllä samaa mieltä, että Shaw olisi voinut jättää Elizan tulevaisuuden ihan rehdisti avoimeksi.
VastaaPoistaKatsoin juuri jouluaaton elokuvana tämän My Fair Ladyn. Kommenttini ei tuone mitään lisää kirjallisuuskeskusteluun. Raivostuttaa vain itsekeskeinen omahyväinen Higgins, ja Elizan pitäminen objektina ja välineenä, josta puhutaan hänen ylitseen hänen läsnäollessansa.
VastaaPoistaMuistan nähneeni Helsingin kaupunginteatterissa sen myös. Loppukohtauksen tohvelit olivat pääosasa siten että annettiin ymmärtää että Eliza jäi taloon palvelemaan herraa ja hidalgoa.
Kiitos, että löysin tämän blogin koskien iltapäivän aihetta. Muistan teini-ikäisenä 60-luvulla kuulleeni samanikäisiltä, miten haltioissaan he olivat tästä elokuvasta. itse näin sen vasta nyt.
Hauskaa, että löysit tämän jutun! Minä ihastuin My Fair Ladyyn joskus varmaan vielä lapsena. Elizan ja Higginsin suhteen ärsyttävät puolet alkoivat ärsyttää vasta aikuisena. Higgins on tosiaan raivostuttava! Mutta laulut hyviä :)
Poista