Lumiomena vinkkasi taannoin, että Kajsa Ingemarssonia kannattaa kokeilla, jos ruotsalainen chick lit kiinnostaa. Vettä vain (alkuteos Bara vanligt vatten, 2009) olikin viihdyttävä sukellus tukholmalaiseen luksuselämään ja sen vetisiin kääntöpuoliin.
Takakansi tiivistää lähtökohdat:
(Tällä kirjallahan voisi osallistua Paulan Kirjallista elämää -haasteeseen! Kirjailijakuvauksen realismista en tiedä, mutta voisi kuvitella, että "Ruotsin viihdekuningattareksi" tituleeratulla Ingemarssonilla on mistä ammentaa.)
Päähenkilöstä on sanottava sen verran, että Stella oli minusta niin ärsyttävä itsekeskeinen snobi, että yli 500-sivuisen kirjan ensimmäiset parisataa sivua odottelin kasvavan kärsimättömyyden vallassa, milloin hänestä alkaa paljastua se sydämellisempi puoli. Loppujen lopuksi Stellasta kuoriutui ihan sympaattinen sankaritar, mutta olisin ehkä kaivannut alkupuolelle vähän enemmän tarttumapintaa siihen, miksi moisesta töykeilijästä kannattaa kiinnostua. Stellasta tuli vähän mieleen Kira Poutasen Kotimatkan Laura, mutta sillä erotuksella, että Ingemarsson sai minut tarinan edetessä välittämään Stellastaan. Myös remonttimies Johnny, joka vähitellen siirtyi kulisseista valokeilaan, oli mukava hahmo.
Vettä vain sai minut miettimään myös sitä, miten järkyttävän vähän olen lukenut ruotsalaisia kirjoja. Siis todella vähän. Itse asiassa en varmaan ole lukenut yhtään ruotsalaista kirjaa lähes kahteenkymmeneen vuoteen, sillä ainoat ruotsalaiset kirjailijat, joiden tuotantoon muistan tutustuneeni, ovat Astrid Lindgren, Elsa Beskow, Maria Gripe ja Merri Vik. Tähän on tultava muutos!
Kajsa Ingemarsson: Vettä vain. Otava, 2011. 511 s. ISBN 978-951-1-25228-3. Saatu kaverilta. Ruotsinkielinen alkuteos Bara vanligt vatten, 2009, suom. Sanna Manninen.
Takakansi tiivistää lähtökohdat:
Kirjailija Stella Friberg on saanut kaiken, mistä nainen voi haaveilla: hänellä on komea ura, unelmien poikaystävä, kallis auto ja upea asunto. Kylpyhuoneen vesivahingosta alkaa odottamattomien tapahtumien sarja, joka myllertää menestyskirjailijan elämän ihmissuhteita myöten.Kuten arvata saattaa, lopussa moni asia on toisin kuin alussa. Siinä välissä pukeudutaan kalliisiin vaatteisiin ja syödään Tukholman cooleimmissa ravintoloissa. Ulkoisen menestyksen merkit ovat tärkeä osa juonta, mutta mukaan mahtuu myös sankarittaren jokapäiväisen kirjailijantyön kuvausta. Tietokoneen ääressä tuskaillut tunnit ja tarinan lomaan sirotellut pätkät Stellan keskeneräisestä käsikirjoituksesta viihdyttivät minua yhtä paljon kuin hienot kuteet ja huonekalut, jolleivät enemmänkin.
(Tällä kirjallahan voisi osallistua Paulan Kirjallista elämää -haasteeseen! Kirjailijakuvauksen realismista en tiedä, mutta voisi kuvitella, että "Ruotsin viihdekuningattareksi" tituleeratulla Ingemarssonilla on mistä ammentaa.)
Päähenkilöstä on sanottava sen verran, että Stella oli minusta niin ärsyttävä itsekeskeinen snobi, että yli 500-sivuisen kirjan ensimmäiset parisataa sivua odottelin kasvavan kärsimättömyyden vallassa, milloin hänestä alkaa paljastua se sydämellisempi puoli. Loppujen lopuksi Stellasta kuoriutui ihan sympaattinen sankaritar, mutta olisin ehkä kaivannut alkupuolelle vähän enemmän tarttumapintaa siihen, miksi moisesta töykeilijästä kannattaa kiinnostua. Stellasta tuli vähän mieleen Kira Poutasen Kotimatkan Laura, mutta sillä erotuksella, että Ingemarsson sai minut tarinan edetessä välittämään Stellastaan. Myös remonttimies Johnny, joka vähitellen siirtyi kulisseista valokeilaan, oli mukava hahmo.
Vettä vain sai minut miettimään myös sitä, miten järkyttävän vähän olen lukenut ruotsalaisia kirjoja. Siis todella vähän. Itse asiassa en varmaan ole lukenut yhtään ruotsalaista kirjaa lähes kahteenkymmeneen vuoteen, sillä ainoat ruotsalaiset kirjailijat, joiden tuotantoon muistan tutustuneeni, ovat Astrid Lindgren, Elsa Beskow, Maria Gripe ja Merri Vik. Tähän on tultava muutos!
Kajsa Ingemarsson: Vettä vain. Otava, 2011. 511 s. ISBN 978-951-1-25228-3. Saatu kaverilta. Ruotsinkielinen alkuteos Bara vanligt vatten, 2009, suom. Sanna Manninen.
Jos jätetään pois dekkarit ja lasten- ja nuortenkirjallisuus, niin kyllä minunkin ruotsalaiset kirjani jäävät vähälle. Tänä vuonna olen "lukenut" yhden, eli kuuntelin äänikirjani Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja.
VastaaPoistaSitä edellistä ruotsalaista kirjaa en sitten edes muista. Olisiko jopa Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä? Hävettävää. Ja outoa, sillä norjalaisia kirjoja luen kyllä.
Ingemarssonilta on ilmestynyt myös Keltaisten sitruunojen ravintola, joka oli minusta oikein nautittavaa chick-litiä. Ehkä miellytttävämpi kuin Vettä vaan jossa päähenkilö tosiaan on vähän rasittava tyyppi. Ja jos ruotsalainen chick-lit vielä kiinnostaa, niin kokeile Martina Haagia. Ihana ja todella rakastettu (ja töissä menee superhyvin) oli pikkuisen sellainen Bridget Jones -tyyppinen iloittelu, olkoonkin että BJ on tietysti aina ihan omaa luokkaansa...
VastaaPoistaMinusta tämä oli ihan hyvä ja tarpeeksi viihdyttävä, vaikka olihan se juonikuvio ennalta-arvattava :) Mua aina ärsyttää, jos kirjoissa hoetaan liian tarkkaan minkä merkkisiä vaatteita kukin käyttää jne. ja muistelisin tässäkin olleen aika paljon sellaista. (Plum Sykesia yritin kerran lukea, mutta se oli pelkkää tuotesijoittelua alusta asti, joten kovin pitkälle en iljennyt lukea...)
VastaaPoistaKovin on vähäistä minunkin ruotsalaislukemistoni. Juuri noita lasten- ja nuortenkirjoja on tullut luettua, mutta äkkiseltään en osaa Ingemarssonin ja Norkun mainitseman Haagin lisäksi nimetä ketään ruotsalaiskirjailijaa. Aika noloa! :D
Minä mietiskelin juuri tuota samaa ruotsalaisen kirjallisuuden vähäisyyttä lukemistossani, kun viimeksi kerrankin tuli luettua yksi ruotsalainen kirja. En oikein edes tiedä mitään ruotsalaisesta nykykirjallisuudesta, paitsi tietysti dekkarit, joita sitten taas en kauheasti tykkää lukea.
VastaaPoistaTuo Vettä vain kuulostaa kyllä ihan mukavalta välipalakirjalta. Tosin taisin juuri siitä lukemastani ruotsalaisesta kirjasta saada vähäksi aikaa yliannostuksen hienojen vaatteiden kuvailusta kirjallisuudessa...
Mielenkiintoinen huomio tuo ruotsalaisten kirjailijoiden lukemattomuus. Minäkin olen lukenut vain vanhoja eli Lagerlöfiä, Mobergia, Lagerkvistia, Strindbergiä, Martinsonia ja yhden kirjan Eyvind Johnsonilta, mutta nykykirjailijoista dekkaristien lisäksi vain tuon Niemen Populäärimusiikkia... Kuvastaako tämä Ruotsin nykykirjallisuutta vai meidän rajoittuneisuuttamme?
VastaaPoistaLukutoukka, tuo Olssonin kirja näkyy tosiaan saaneen blogeissa lukijoita ja kuulijoita. Edes yksi ruotsalainen siis :)
VastaaPoistaNorkku, kiitos kirjavinkeistä!
Maija, tuotemerkkejä tosiaan vilisi... Minäkään en ole niiden suuri ystävä. Merkki kertoo ehkä, että on varmasti kalliit farkut joo, mutta lukisin mieluummin minkälaiset (eikä sekään aina ole tarinaan eläytymisen kannalta aivan välttämätön tieto).
Liisa, tämä oli tosiaan ihan kiva välipalakirja. Sellainen, joita luen mielelläni vaikka lentokoneessa: ei vaadi herpaantumatonta keskittymistä, mutta on mukavaa ajanvietettä eikä lopu heti kesken.
Margit, meitä ruotsalaiskirjoja lukemattomia on siis useita... Sinä olet sentään lukenut klassikkoja!
Mukava, että vinkkasit tästäskin :-). Minua alkoi kiinnostaa tämä oikeastaan Hemingwayta enemmän. Chick lit ei ole minun genrejäni, mutta aina kannattaa poiketa ja kokeilla jotakin muutakin! Tässä olisi lisämausteena kirjailijaelämä...
VastaaPoistaTeen Kirjallista elämää -koosteen loppuvuonna ja muistan silloin ehdottomasti tämänkin.
Ruotsalaisia kirjailijoita ei dekkaristeja lukuunottamatta liiemmin meillä mainosteta! Itse olen viime aikoina lukenut lasten kanssa ainakin Jan Lööfiä ja Astrid Lindgreniä ja katsellut Lennart Hellsingiä (jota ei valitettavasti ole paljon käännetty!) ja itsekseni Mikael Niemeä ja juuri tuota muidenkin mainitsemaa Olssonia. Kesken minulla on Jonassonin Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi. Se on venytellyt hyllylläni jo luvattoman kauan.