Kirja ei ole niin nyyhky kuin voisi kuvitella, vaan jopa monin paikoin hauska. Oscarin kirjeet Jumalalle kertovat pelosta, surusta ja yksinäisyydestä, mutta myös sairaalan arjesta lapsen silmin. Osaston muut potilaat ovat Oscarille kavereita, joista yksi sattuu olemaan sinertävä (verenkierron sairauden takia) ja toinen kutsuu itseään Pekoniksi (koska toipuu palovammoista), mutta ei siinä sen kummempaa. Hiuksensa menettänyt Oscar itse tunnetaan osastolla Munapäänä.
Oscarin tärkein tukija Mamie-Rose on viisas, ymmärtäväinen nainen, joka näkee pojan pelot, mutta kannustaa häntä olemaan antamatta niille ylivaltaa. Hän sepittää Oscarille mielikuvituksellisia tarinoita hurjasta menneisyydestään vapaapainijana, joka selätti itseään vahvemmat vastustajansa sitkeydellään ja nokkeluudellaan, ja valaa samalla Oscariin uskoa siihen, ettei synkinkään tilanne ole täysin vailla toivoa.
Kun Oscarin aika alkaa huveta käsiin, hän ryhtyy Mamie-Rosen ehdotuksesta ajatusleikkiin, jossa yksi eletty päivä vastaa kymmentä vuotta. Oscar kuvittelee päivän pienet tapahtumat elämän suureen skaalaan. Ihastuminen samalla osastolla hoidettavaan tyttöön kasvaa päivässä seurusteluksi ja kahdessa naimisiinmenoksi. Vain viikon kuluttua vanhuus tuo mukanaan uupumuksen, voimien valumisen tyhjiin, mutta myös hiljaisen hyväksynnän siitä, että elämä lähenee loppuaan.
Koskettavinta kirjassa oli se, miten Oscar katseli maailmaa yhtä aikaa kymmenvuotiaan lapsen reippaudella ja kuoleman läheisyydestä tietoisen ihmisen tyynellä vakavuudella. Lapsen ja aikuisen roolit kääntyvät nurinpäin, kun Oscar lohduttaa lääkäriään, ettei syöpä ole hänen tai kenenkään muunkaan vika. Kipeintä Oscarille on, etteivät hänen vanhempansa osaa käsitellä pojan sairautta oikein mitenkään. Sairaalaan tullessaan he tuovat Oscarille aina uusia leluja ja pelejä ja viettävät koko vierailuajan käyttöohjeita lukien välttääkseen kertomasta Oscarille sitä, minkä hän tietää jo.
Pieni kirja isoista asioista.
Eric-Emmanuel Schmitt: Oscar et la dame rose. Albin Michel, 2002. 100 s. ISBN 2-226-13502-2. Lainattu kirjastosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti