Miranda July: No One Belongs Here More Than You

 

Nyt täytyy sanoa, että olipa hämmentävä kirja.

Lainasin Miranda Julyn novellikokoelman No One Belongs Here More Than You (2007) kirjastosta tutun nimen perusteella. Muistin nähneeni Julyn ohjaaman elokuvan Me and You and Everyone We Know (2005) ja pitäneeni siitä: sympaattinen pieni elokuva, ei ihan perushollywoodia amerikkalaiseksi.

Novellit sitten. Jo kirjan nettisivuista (noonebelongsheremorethanyou.com) voi päätellä, että July tekee asiat omalla tyylillään. Pientä kikkailua, mutta kannattaa klikkailla! Kenties hiukan tekotaiteelliset mutta hauskan kotikutoiset sivut toivat ainakin minulle hymyn huulille. Kirja itsekin on, no, vähän outo. Kokoelman kuusitoista tekstiä sijoittuvat nykypäivään ja amerikkalaiseen arkeen, mutta niissä kaikissa on jotain vähän vinksahtanutta - joskus mielikuvituksellisen ilahduttavaa, mutta useammin jotain häiritsevää, olon epämukavaksi tekevää.

Outous kumpuaa enimmäkseen novellien henkilöistä. Julyn hahmot ovat yksinäisiä, estyneitä ja ahdistuneita ihmisiä, joilla on vaikeuksia löytää ote omasta elämästään, muista ihmisistä ja ympäröivästä todellisuudesta. Monista novelleista jäi hämmentynyt olo: mitä tässä nyt oikeastaan tapahtui, ja tapahtuiko se kaikki sittenkin vain päähenkilön päässä? Tapahtumista ja henkilöiden suhtautumisesta niihin tulevat mieleen todentuntuiset unet, jotka vasta herättyään tajuaa järjettömiksi. Yhdessä novelleista on esimerkiksi kohtaus, jossa aikuiskoulutuskeskuksen ompelukurssin päätteeksi yksi kurssille osallistuneista naisista astelee luokkaan alasti, koska hänen mekontekeleestään ei tullutkaan kelvollista, ja tarina päättyy siihen, että kurssilaiset istuvat nuotiopiiriin lattialle heitetyn kangasmytyn ympärille. Joskus unet ovat mukana aivan konkreettisestikin: yksi novelleista kertoo keski-ikäisestä naisesta, joka näkee eroottisia unia prinssi Williamista.

Joistain kokoelman novelleista en saanut oikein minkäänlaista otetta, mutta muutamasta melkein jopa pidin. "The Swim Team" -novellin naisessa, joka opettaa uintia kuivaharjoitteluna olohuoneessaan, oli jotain sympaattista. Mielenkiintoinen oli myös "Birthmark", jossa päähenkilö viisitoista vuotta harkittuaan leikkauttaa kasvoiltaan ruman syntymämerkin, mutta huomaa jälkeenpäin menettäneensä muutakin kuin palan ihoa. "Mon Plaisir" oli sekin jotenkin liikuttava kuvaus erilleen lipuvasta pariskunnasta, joka pestautuu taustanäyttelijöiksi elokuvan kuvauksiin.

Ehkä eniten pidin kokoelman pisimmistä ja ehkä siksi rikkaimmilta, moniulotteisimmilta tuntuneista novelleista. "Something That Needs Nothing" -novellin aiheena on kahden nuoren naisen rakkaus, "How to Tell Stories to Children" taas kertoo lapsettoman naisen kiintymyksestä ystäväpariskunnan tyttäreen.

Nämä kaksi novellia - ja oikeastaan kaikki muutkin - pyörivät paljon sen ympärillä, miten vaikeaa on rakkaus ja läheisyys. Monet novellien ihmissuhteista ovat epätavallisia, usein sääntöjen tai tottumusten vastaisia, tabujakin: iäkkään miehen ihastus nuoreen naiseen, aikuisen naisen suhde teinipoikaan, kahden naisen välinen mustasukkaisuus, toisiaan koskettamaan kykenemätön pariskunta, lähes romanttista rakkautta muistuttava rakkaus vieraaseen lapseen ja niin edelleen. July kuvaa salattuja ja kiellettyjä tunteita koskettavasti, niin kuin vaikka tässä pätkässä, jossa ikääntyvä mies haaveilee työtoverinsa nuoresta sisaresta, jota ei ole koskaan tavannut:

Some may say that such a girl is not ready for a relationship with a man, especially a man in his late sixties. But to that I say: We don't know anything. We don't know how to cure a cold or what dogs are thinking. We do terrible things, we make wars, we kill people out of greed. So who are we to say how to love. I wouldn't force her. I wouldn't have to. She would want me. We would be in love. What do you know. You don't know anything. Call me when you've cured AIDS, give me a ring then and I'll listen.

Tai tässä kohtauksessa, jossa aikuistumisen kynnyksellä oleva nuori nainen katselee rakastettuaan, jolta tietää tulevansa aina saamaan vähemmän vastarakkautta kuin mitä itse antaa:

This made her so angry that she did the dishes. We never did this unless we were trying to be grand and self-destructive. I stood in the doorway and tried to maintain my end of our silence while watching her scratch at calcified noodles. In truth, I had not yet learned how to hate anyone but my parents. I was actually just standing there in love. I was not even really standing; if she had walked away suddenly, I would have fallen.

Se minua hiukan häiritsi, että melkein jokaisessa novellissa päähenkilön elämänhämmennystä käsiteltiin seksuaalisuuden kautta. Tarinat kertoivat yksinäisyydestä, ulkopuolisuuden tunteista ja ihmissuhteiden monimutkaisuudesta niin monin tavoin ja usein niin osuvan omaperäisin ilmaisuin, ettei jutun juju olisi minusta aina välttämättä vaatinut novellista toiseen melko samanlaisena toistuvia viittauksia kömpelöihin tai nöyryyttäviin seksikokemuksiin tai kummallisiin seksifantasioihin. Outo seksi tuntui turhan alleviivaavalta maailmassa, joka oli tarpeeksi outo muutenkin.

Miranda July: No One Belongs Here More Than You. Canongate, 2007. 205 s. ISBN 978-1-84195-930-6. Lainattu kirjastosta.