Tom Hodgkinson: How to Be Idle

Naakun blogissa keskusteltiin vastikään lukiessa tehdyistä muistiinpanoista. Tehdäkö vai eikö tehdä? Hiirenkorvia, tarralappuja vai muistivihkoja? Aiheen innoittamana päätin esitellä päivän kirjan tutkailemalla erään muistilapun anatomiaa. Tässä siis näyte autenttisista muistiinpanoistani Tom Hodgkinsonin kirjasta How to Be Idle (2005), joka on englantilaisen toimittajan manifesti joutilaisuuden puolesta.

Kuten kuvasta näkyy, minun tyylini on suhertaa kirjanmerkin virkaa toimittaville lippulappusille irrallisia sivunumeroita. Kirjan loppuun luettuani en joskus enää ollenkaan keksi, mistä hyvästä tietty sivu alun perin lapulle päätyi, mutta muuten nämä pikamuistiinpanot ovat minulle sopiva tapa merkitä muistiin kiinnostavia kohtia ilman, että itse lukeminen juurikaan häiriintyy (paitsi jos kynä on kateissa, mitä se kieltämättä harmillisen usein on).

Ja ei kun analysoimaan! Muistiin merkittyjen sivunumeroiden määrästä paljastaa, että teos oli kiitettävän mielenkiintoinen ja antoi lukijalleen ajattelemisen aihetta. Numeroiden jakauman perusteella kiinnostavia kohtia oli kirjassa vähän siellä täällä, vaikkakin sivujen 180 ja 235 välissä näkyy olleen vähemmän inspiroiva pätkä. Muistilapun materiaalista (Google-kartta) ja käsialan tärinästä voi päätellä myös, että kirjaa on luettu kulkuvälineessä matkalla johonkin.

Sitten sisältöön. Hodgkinsonin kirja on siis puolustuspuhe laiskottelulle tai ehkä oikeammin joutenololle. Kirja ei ole mikään käytännön käsikirja niille, jotka haluavat vinkkejä irrottautuakseen työelämän oravanpyörästä, vaan enemmänkin arjen inspiroimaa filosofista, kulttuurihistoriallista ja paikoin poleemista pohdintaa joutilaisuuden hyveistä.

Kirja etenee vuorokauden rytmissä, tunti ja luku kerrallaan. Näin käsitellyksi tulevat niin myöhään nukkumisen ilot, pitkät lounaat, iltapäivänokoset kuin myöhään valvominenkin. Jotkut luvuista ovat mainion brittiläisiä: hodgkinsonilaisen leppoistamiseen kuuluvat olennaisina osina muun muassa teen juominen ja paikallisessa pubissa norkoilu. Myös suurin osa Hodgkinsonia innottaneista joutilaan elämäntavan esikuvista kuuluu brittiläiseen kulttuuripiiriin. Taajaan siteerataan esimerkiksi sellaisia kirjailijoita kuin Robert Louis Stevenson, G. K. Chesterton, Jerome K. Jerome ja Oscar Wilde.

Muistilapulleni on tarttunut monta sivunumeroa luvusta, joka käsittelee työntekoa ja työelämää. Läpi kirjan toistuva ajatus siitä, miten teollinen vallankumous alisti ihmisen - luontaisen laiskottelijan - koneellisen tuotannon luonnottomaan rytmiin löytyy pääpiirteissään sivulta 20:

The Industrial Revolution, above all, was a battle between hard work and laziness, and hard work won. Machines stole the process of production from hands and minds. Workshops became 'manufactories'; the self-employed became the employed; families began to live on wages alone and to buy in the groceries that perhaps they had grown themselves in previous generations. They might have been earning more money, but a terrific blow was dealt to their quality of life. Joyful chaos, working in tune with the seasons, telling the time by the sun, variety, change, self-direction; all this was replaced with a brutal, standardized work culture, the effects of which we are still suffering from today.

Ei esiteollinen elämä kai sekään helppoa ollut, mutta kirjan teesit saavat kyllä mielen mietteliääksi. Hodgkinson pohdiskelee muun muassa sitä, miten ja miksi työnteosta tuli (tai tehtiin) välineen sijasta päämäärä, itseisarvo, jonka ympärille nyky-yhteiskunnan rakenteet ja elämänrytmit itsestään selvästi jäsentyvät. Työ ja kulutus muodostavat itseään ruokkivan noidankehän, jossa teemme töitä ansaitaksemme rahaa ratkaistaaksemme työnteosta aiheutuvia ongelmia, ja yhtäkkiä ratkaisu unenpuutteeseen ei olekaan nukkuminen vaan vitamiinipilleri. "You don't get ads on the Underground saying: 'Tired? Sleep More', as no one has figured out how to make money this way."

Minä en ole tarpeeksi anarkistinen luonne noudattaakseni Hodgkinsonin kehotuksia lopettaa työnteko tykkänään tai edes pitää reippaasti rokulipäiviä ottaakseni "anastetun" vapaa-aikani takaisin. Nykymenossa on paljon pielessä, mutta enpä haluaisi, että vaikkapa sairaaloissa ja paloasemilla työskentelevät kanssaihmiseni päättäisivät tuosta vain leppoistaa elämäänsä jäämällä aamulla peiton alle. Koko systeemin "rentouttaminen" taas onkin sellainen pähkinä purtavaksi, ettei urakalle loppua näy.

Paras ehkä aloittaa teenjuonnista, meditoinnista ja nukkumisesta.

Tom Hodgkinson: How to Be Idle. Penguin Books, 2005. 337 s. ISBN 978-0-141-01506-4. Ostettu käytettynä.