Virpi Hämeen-Anttilan Railo (2011) kertoo Teppo ”Tepa” Korpelaisesta, joka jää työttömäksi IT-firmasta. Inka-vaimon yllätykseksi junttijuuriaan halveksiva mies päättää muuttaa takaisin kotiseudulleen Pohjois-Karjalaan ja perustaa perintötontille tuliterän matkailukeskuksen. Mistä moinen suunnanmuutos, ja miten onnistuu Tepan, Inkan ja Kukka-tyttären uusi elämä maalla?Aiemmat kokemukseni Hämeen-Anttilan kirjojen parissa ovat olleet ristiriitaisia. Suden vuoden akateeminen viihde ihastutti, ja ihan viihdyttävästi taiteen maailmassa pyörittiin myös Alastonkuvissa. Muistan sinut Amanda sen sijaan oli minusta henkilöhahmoiltaan ja juonikuvioiltaan jotenkin ärsyttävä ja epäuskottava, ja sen jälkeen en ole tullut tarttuneeksi uusiin Hämeen-Anttiloihin.
Railossa Hämeen-Anttila etääntyy kaupunkilaisista kulttuuripiireistä. Miljöönä on ehta maaseutu. Inka ja Tepa asettuvat asumaan Tepan kotikylälle, ja sillä aikaa, kun Tepa uppoutuu raivokkaalla tarmolla hotellin rakennusprojektiin, Inka tutustuu kylän elämään ja ihmisiin. Heihin kuuluvat myös Tepan sisarukset, joihin kaupunkilaistunut velipoika on katkaissut kaikki välit. Railoja ihmisten välillä on siis avoinna ennestään, ja tarinan edetessä niitä aukeaa uusia.
Railo oli rehtiä, maanläheistä viihdettä, ja Hämeen-Anttila kuljettaa tarinaa sujuvasti. Pääpaino on Inkan kokemuksissa ja tuntemuksissa. Inka oli minusta sympaattinen ja samaistuttava päähenkilö, vaikka välillä nainen kyllä tuntui käsittämättömän sopeutuvaiselta ja pitkämieliseltä siihen nähden, miten välinpitämättömästi Tepa vaimoaan kohteli ja miten itsekeskeinen soheltaja mies oli. Inkan rinnalla Tepa ja sivuhenkilöt olivat kärjistetympiä, yksiulotteisempia, mutta tämäntyyppisessä tarinassa se ei minua haitannut. Itse asiassa paikoin esiin pilkahteleva moniulotteisuus pikemminkin hämmensi: Rilken runoja siteeraava sikafarmari haastaa mielenkiintoisesti stereotypioita, mutta hahmolla ei ehkä ollut tarpeeksi lihaa luiden päällä tuntuakseen täysin uskottavalta.
Maalla kun ollaan, paikalliset puhuvat mehevää murretta. Sen kanssa minulla oli hienoisia sopeutumisvaikeuksia. Pääkaupunkiseudulla länsisuomalaisista sukujuurista kasvaneelle lukijalle Pohjois-Karjalan murre nimittäin hyppäsi silmiin ja särisi korviin. Eivät kai ihmiset oikeasti puhu noin? Tunnustan nolona, että minun korviini kirjan henkilöiden murre kuulosti hassulta ja sai vakavatkin asiat tuntumaan, no, hassuilta. Ilomantsia tuntevat bloggarikollegat Susa ja Mari A. kuitenkin kiittelevät Railon paikallisväriä ainakin suurin piirtein onnistuneeksi. Minulla taitaa siis olla edessä kotimaan matkailun ja kielikorvan avartamisen paikka!
Virpi Hämeen-Anttila: Railo. Otava, 2011. E-kirja lainattu Helmet-kirjaston Ebib-palvelusta, luettu puhelimella.
On ollut aikoja, jolloin en ole juuri kotimaisesta kirjallisuudesta innostunut. Noina synkkinä vuosina luin kuitenkin Alastonkuvia ja yllätin itseni, sillä oikeasti pidin siitä. Muuta en Hämeen-Anttilalta vuosiin lukenutkaan, mutta viime vuoden uutuus Tapetinvärinen oli viihdyttävä. Luen aika harvoin samalta kirjailijalta useita teoksia (muutamat suosikkikirjailijani ovat poikkeuksia), joten taitaa mennä taas vuosia ennen kuin seuraavan kerran Hämeen-Anttilaan tartun...
VastaaPoistaTapetinväristä en ole lukenut, mutta ehkä joskus vielä. Hämeen-Anttila taitaa olla minulle sellainen kirjailija, jota en ehkä innosta hihkuen rakasta, mutta jonka kirjoihin on mukava palata kun haluaa lukea jotain kevyttä muttei ihan höpöhöttöä.
PoistaMuistan pitäneeni tästä, mutta taidan pitää monesta kirjasta, jonka tapahtumat viedään ihanaan Pohjois-Karjalaan. Nythän Pohjois-Karjala muuten on tullut Helsinkiin, että oli ajankohtainen kirja. Olen pääsääntöisesti pitänyt ja vielä useammin lukenut Hämeen-Anttilan kirjat.
VastaaPoistaMinulle kirja oli oikeaa nojatuolimatkailua! :)
PoistaLuin bloggauksesi vain ylimalkaisesti, sillä minulla odottaa tämä hyllyssä lukemistaan. Viimeksi luin Hämeen-Anttilan Toisen taivaan alla ja pidin sen monelle taholle ulottuvasta tarinasta ja miten ihmisten elämät kietoutuivat toistensa lomiin maitten ja mantereitten taakse - Suomi, Brittein saaret, Uusi-Seelanti.
VastaaPoistaToisen taivaan alla odottaa minulla hyllyssä, kiva että pidit siitä!
PoistaEn tiedä, uskallanko enää täällä avautua kirjailijoista, joita kohtaan tunnen jonkinlaisia epäluuloja, kun Tervoakin laitoit minut lukemaan. :) No enivei, Hämeen-Anttilakin kuuluu minulla samaan jengiin. En ole jostain syystä kiinnostunut hänen kirjoistaan, en sitten ollenkaan.
VastaaPoistaVoi Tintti, et kai kanna kaunaa? :) Heh, lupailin itse yli vuosi sitten aikovani tarttua härkää sarvista Tervo-ennakkoluulojeni suhteen, mutta eipä ole sillä rintamalla edistystä tapahtunut... Ymmärrän myös H-A-ennakkoluulot. Omat lukukokemukseni eivät ole toistaiseksi päätyneet kovin vankkaan mielipiteeseen: H-A on minusta sujuva kirjoittaja ja viihdyttävä kertoja, mutta välillä jotenkin vaivaannuttavuuden/epäuskottavuuden rajoilla.
PoistaHeh, no en :) Mutta luin kuin luinkin Tervoa (haaste on siis suoritettu). Tosin Jarrusukan, josta en tiedä, onko se ihan tervomaisinta Tervoa. Nyt on kuitenkin luettu ja siihen yhteen se sitten jääkin. :D
Poista