Aloin vuoden alussa listata blogiin kirjojen lisäksi myös katsomiani elokuvia. Syksyn ja joulun ja alkuvuoden jatkoksi siis kevään elokuvaelämyksiä, joihin mahtuu niin ihastuksia kuin pettymyksiäkin.
Walk the Line (2005)
Tämä kantritähti Johnny Cashistä kertova elokuva seuraa sinänsä melko tavanomaista muusikkoelämäkertojen kaavaa, mutta tekee sen hyvin. Retkahdin täysillä Joaquin Phoenixin Cashiin, vaikka mies on murjottava ja tasapainoton vaimoaan pettävä pilleriaddikti. Ooh, ne katseet...! Etenkin musiikkikohtauksissa Phoenixin kemia Reese Witherspoonin kanssa sai kylmät väreet selkäpiihin.
Je vous trouve très beau (2005)
Ranskalainen maanviljelijä jää leskeksi ja tarvitsee riuskan nuoren vaimon ruokkimaan kanat ja pesemään pyykit. Sellainen löytyy postimyynnillä Romaniasta. Elokuvassa on ihan sympaattinen idea, mutta jotenkin henkilöt eivät vetäneet mukaansa. En tajunnut varsinkaan romanialaisen morsiamen mielenliikkeitä.
Bridget Jones's Diary (2001)
Tuli vastaan telkkariuusintana. Romanttisten komedioiden parhaimmistoa! En ole suuri Renée Zellweger -fani, mutta rooli toimii, ja eivätpä Colin Firth ja Hugh Grant ole hullumpia hekään...
Intouchables (2011)
Rikas pyörätuolipotilas saa avustajakseen lähiöiden kasvatin. Olin kuullut tästä Ranskassa megamenestykseksi muodostuneesta elokuvasta etukäteen niin paljon, että ennakko-odotukset vähän söivät tehoa, mutta mukava filmi kuitenkin.
Potiche (2010)
Lisää ranskalaista cinémaa. Elokuvassa on nimekäs näyttelijäkaarti – Catherine Deneuve, Gerard Depardieu, Fabrice Luchini – mutta lopputulos on ihmeen kömpelö ja tylsä. Pisteet vain hauskasta 70-luvun miljööstä.
Unknown (2011)
Ihan ookoo action-leffaksi, mikä minulle tarkoittaa sitä, että väkivalta ei ole liian raakaa ja että en tylsisty kuoliaaksi takaa-ajojen ja räjähdysten aikana. Muistinmenetys on aina hedelmällinen aihe, ja Liam Neeson oli ihan symppis päähenkilö. Plussaa myös Berliini-miljööstä, vaikka jotkut paikallisväriä tuovat yksityiskohdat vähän huvittivatkin: kaikkien saksalaisten nimi ei ole Jürgen eikä varsinkaan Gretchen...
Side Effects (2013)
Trilleri masennuslääkkeiden sivuvaikutuksista piti tiukasti otteessaan. Kuvittelin etukäteen, että tämä olisi Erin Brockovich -tyylinen elokuva pienen ihmisen taistelusta isoa pahaa lääkeyhtiötä vastaan, mutta kuvio olikin ilahduttavasti monimutkaisempi. Epäilin kaikkea ja kaikkia. Jude Law ja Rooney Mara olivat hyviä pääosissa.
Alice in Wonderland (2010)
Voi, mikä pettymys! Kuvittelin, että surrealistisen Tim Burtonin tulkinta surrealistisesta Liisasta Ihmemaassa olisi surrealismia potenssiin kaksi, mutta elokuva tuntuikin jäykältä ja kaavamaiselta. Tarina oli ennalta-arvattava, henkilöt eivät jaksaneet kiinnostaa, ja tietokoneanimoidusta Ihmemaasta puuttui tunne ja elämä.
Mariages ! (2004)
Johannan ja Benjaminin häät nostavat pintaan niin hääparin kuin vieraidenkin parisuhdepulmat. Elokuva sekoittaa mustaa huumoria ja vakavaa draamaa. Molemmilla ainesosilla on hetkensä, mutta yhdistelmä jotenkin ontuu.
Tämä kantritähti Johnny Cashistä kertova elokuva seuraa sinänsä melko tavanomaista muusikkoelämäkertojen kaavaa, mutta tekee sen hyvin. Retkahdin täysillä Joaquin Phoenixin Cashiin, vaikka mies on murjottava ja tasapainoton vaimoaan pettävä pilleriaddikti. Ooh, ne katseet...! Etenkin musiikkikohtauksissa Phoenixin kemia Reese Witherspoonin kanssa sai kylmät väreet selkäpiihin.
Ranskalainen maanviljelijä jää leskeksi ja tarvitsee riuskan nuoren vaimon ruokkimaan kanat ja pesemään pyykit. Sellainen löytyy postimyynnillä Romaniasta. Elokuvassa on ihan sympaattinen idea, mutta jotenkin henkilöt eivät vetäneet mukaansa. En tajunnut varsinkaan romanialaisen morsiamen mielenliikkeitä.
Tuli vastaan telkkariuusintana. Romanttisten komedioiden parhaimmistoa! En ole suuri Renée Zellweger -fani, mutta rooli toimii, ja eivätpä Colin Firth ja Hugh Grant ole hullumpia hekään...
Rikas pyörätuolipotilas saa avustajakseen lähiöiden kasvatin. Olin kuullut tästä Ranskassa megamenestykseksi muodostuneesta elokuvasta etukäteen niin paljon, että ennakko-odotukset vähän söivät tehoa, mutta mukava filmi kuitenkin.
Lisää ranskalaista cinémaa. Elokuvassa on nimekäs näyttelijäkaarti – Catherine Deneuve, Gerard Depardieu, Fabrice Luchini – mutta lopputulos on ihmeen kömpelö ja tylsä. Pisteet vain hauskasta 70-luvun miljööstä.
Ihan ookoo action-leffaksi, mikä minulle tarkoittaa sitä, että väkivalta ei ole liian raakaa ja että en tylsisty kuoliaaksi takaa-ajojen ja räjähdysten aikana. Muistinmenetys on aina hedelmällinen aihe, ja Liam Neeson oli ihan symppis päähenkilö. Plussaa myös Berliini-miljööstä, vaikka jotkut paikallisväriä tuovat yksityiskohdat vähän huvittivatkin: kaikkien saksalaisten nimi ei ole Jürgen eikä varsinkaan Gretchen...
Trilleri masennuslääkkeiden sivuvaikutuksista piti tiukasti otteessaan. Kuvittelin etukäteen, että tämä olisi Erin Brockovich -tyylinen elokuva pienen ihmisen taistelusta isoa pahaa lääkeyhtiötä vastaan, mutta kuvio olikin ilahduttavasti monimutkaisempi. Epäilin kaikkea ja kaikkia. Jude Law ja Rooney Mara olivat hyviä pääosissa.
Voi, mikä pettymys! Kuvittelin, että surrealistisen Tim Burtonin tulkinta surrealistisesta Liisasta Ihmemaassa olisi surrealismia potenssiin kaksi, mutta elokuva tuntuikin jäykältä ja kaavamaiselta. Tarina oli ennalta-arvattava, henkilöt eivät jaksaneet kiinnostaa, ja tietokoneanimoidusta Ihmemaasta puuttui tunne ja elämä.
Johannan ja Benjaminin häät nostavat pintaan niin hääparin kuin vieraidenkin parisuhdepulmat. Elokuva sekoittaa mustaa huumoria ja vakavaa draamaa. Molemmilla ainesosilla on hetkensä, mutta yhdistelmä jotenkin ontuu.
Olen täysin samaa mieltä Walk the Line -leffasta! Hieno on.
VastaaPoistaOn! En ole nähnyt muita Phoenixin leffoja, mutta tuon perusteella olen melkoisen myyty.
PoistaIntouchables on omallakin katselulistalla. Osa muista elokuvista on minulle tuntemattomia ja osan taas olen nähnyt, mutta eivät ole tehneet sen kummempaa vaikutusta, mutta ihan kelpo pätkiä ovat olleet (Walk the Line, Bridget Jones, Liisa Ihmemaassa)
VastaaPoista