9. huhtikuuta 2012

Malcolm Gladwell: What the Dog Saw and Other Adventures

What the Dog Saw and Other Adventures (2009) on kokoelma Malcolm Gladwellin alun perin The New Yorker -lehteen kirjoittamia juttuja. Kirjan 19 artikkelia käsittelevät mitä moninaisimpia aiheita ketsupista kriminologiaan ja koirankasvatukseen.  Löyhänä punaisena lankana on Gladwellin tavoite "katsella maailmaa jonkun muun silmin", mistä muun muassa kirjan nimi.

Tällaiset kevyet tietokirjat ovat minulle mukavia välipalakirjoja romaanien lomassa tai pätkitellen luettuina. (Onko tällainen viihdyttävästi pohdiskeleva juttukokoelma tarkkaan ottaen tietokirja? Englannin "non-fiction" tuntuu epämääräisyydessään osuvammalta määritelmältä.) Gladwell tarttuu yllättäviin aiheisiin, yhdistelee niitä yllättävästi ja vetää niistä yllättäviä johtopäätöksiä. Kirjaa lukiessani minun teki moneen kertaan mieli kertoa jollekin, että tiesitkö muuten miten e-pillerin keksijän kävi ja oletko tullut koskaan ajatelleeksi miksi ketsuppi on niin suosittua.

Gladwell kirjoittaa sujuvasti, lukijalle juuri oikeissa kohdissa koukkuja viritellen. Kirjan kaikissa artikkeleissa on oikeastaan hyvin samankaltainen rakenne: Gladwell aloittaa yksittäisestä havainnosta tai ihmisestä, loikkaa sitten aivan jonnekin muualle, kietoo näennäisesti irralliset ilmiöt yhteen jonkin yllättävän oivalluksen avulla ja palaa sitten valaisemaan ensimmäistä esimerkkiään uudesta näkökulmasta. Yhteen soittoon luettuna kaava olisi voinut alkaa tuntua toisteiselta, mutta toisaalta uutta juttua aloittaessa oli kutkuttavaa arvailla, mihin suuntaan Gladwell tällä kertaa lähtisi.

Gladwell vetää johtopäätöksiä yksityisestä yleiseen joskus aika rankallakin kädellä. En ole varma, olisivatko psykologian, sosiologian ja tilastotieteen asiantuntijat samaa mieltä ihan kaikista Gladwellin päätelmistä, mutta ainakin kirjoitukset saavat ajattelemaan asioita uusista näkökulmista ja innostavat ihmettelemään arjen ilmiöitä.

Kirjan kaikki artikkelit ovat luettavissa myös Gladwellin nettisivuilta. Englanninkielinen Wikipedia listaa järjestyksessä kirjaan valitut 19 tekstiä, mutta sivujen juttuarkistosta löytyy monia muitakin. 

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa hauskalta! Hienoa, että esittelet blogissasi Suomessa vähemmän esillä olevaa kirjallisuutta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tällaisiakin tulee divareissa vastaan :) Lukisin mielelläni tämäntapaisia kirjoja Suomestakin. En tiedä, kuka tällaisia kirjoittaisi?

      Poista