Tulirinnassa on samoja aineksia, sillä aiheena on Edelfeltin ainoa poika Erik, mutta tällä kertaa historiallinen henkilö ja hänen elämänsä ovat vain ponnistuslauta täysin fiktiiviselle romaanille. Erik Edelfeltin lyhyeksi jääneestä elämästä tiedetään (oikeastaan yllättävän?) vähän, joten paikkakuntien ja päivämäärien ympärille on jäänyt tilaa kuvitella kokonainen ihminen.
Tulirinta keskittyy parikymppisen Edelfeltin opiskeluaikaan Ranskassa. Keuhkosairaudesta lapsesta asti kärsinyt Erik elää nuoruuden paloaan kuoleman varjossa. Montpellier'n yliopistolta palataan välillä takaumin Helsingin poliittisiin kuohuihin ja lapsuusvuosiin.
Luin kirjaa mielelläni, mutta aivan varauksetta en tällä kertaa ihastunut. Erik jäi minulle henkilönä jotenkin etäiseksi: ehkä lukiessa mietin liikaa sitä, että kyseessä on ollut todellinen ihminen, jonka elämä, ajatukset ja tunteet eivät mitä todennäköisimmin ole olleet ollenkaan sitä mitä minä nyt hänestä kertovan romaanin lukijana kuvittelen, enkä siksi täysin tempautunut mukaan kerrontaan. Kirjan kuvaama aikakausi ja sen tiimoilta esimerkiksi vuosisadan vaihteen tiedemaailma ja opiskelijäelämä tarjoavat kyllä huikean kiinnostavaa tutustuttavaa, joten niiden pariin palannen jatkossakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti