Äänikirjana kuuntelussa Robert Louis Stevensonin Strange Case of Dr Jekyll and Mr Hyde (1886).
Oli hauskaa tutustua tähän klassikkoon, jonka – kuten monien muidenkin klassikoiden – perusasetelma oli minulle ennalta tuttu, mutta käsitys itse kirjasta silti melko epämääräinen. Ennakko-odotuksiini verrattuna yllätyin ainakin siitä, miten lyhyt kirja oli, ja myös siitä, että kauhukirjallisuuden klassikoksi se ei oikeastaan ollut kovin kauhistuttava.
Innostuin keväällä Stevensonin Aarresaaresta, jota lukiessani vaikutuin muun muassa kirjailijan elävästä, mukaansatempaavasta tavasta kuvailla ihmisiä, paikkoja ja tunnelmia. Myös tästä kirjasta löytyy vahvaa tunnelmaa. 1800-luvun Lontoon hämärät, sumuiset kadut, niiden varjoissa luimiva salaperäinen herra Hyde ja laboratorionsa ja kirjastonsa uumenissa tieteellisiin tutkimuksiinsa uppoutuva tohtori Jekyll sopivat mainiosti syksyisiä kävelymatkojani saattelemaan.
Kirjan teemat ja tapahtumat ovat ajatuksia herättäviä ja aika karmaisevia. Stevenson tekee käsinkosketeltavaksi hyvän ja pahan ikuisen taistelun ihmismielen sopukoissa. Jäin miettimään, mitä jos Jekyllin ja Hyden tarina olisi totta – mitä jos noin voisi oikeasti tapahtua? Ajatusleikki avaa melkoisen vastenmielisiä näkymiä. Ja mitä jos se itse asiassa on totta? Ihmisluonnon valoisa ja pimeä puoli eivät toki taistele ihmisruumiissa niin konkreettisesti kuin kirjassa, mutta jollain tasolla meistä jokaisessa elää hyvän Jekyllin ja pahan Hyden muodostama taistelupari. Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde kuvaa murheellisesti sitä, miten heikko ihmisluonto on kiusauksille ja miten helppoa ihmisen on viettiensä, uteliaisuutensa ja kunnianhimonsa johdattelemana eksyä pahan umpikujaan.
Tohtori Jekyllin ja Mr. Hyden ”pihvi” on mielestäni kirjan aiheen herättämissä moraalisissa pohdinnoissa. Juonenkuljetus sinänsä ei varsinaisesti pitänyt minua varpaillani, vaikka kirjan tunnelmasta pidinkin. Syynä ovat ehkä kirjan rakenne ja kerronnalliset ratkaisut. Monin paikoin, mukaan lukien juonen avainkohdissa, lukija ei varsinaisesti ole mukana siellä missä tapahtuu, vaan hänelle selostetaan tapahtumia jälkeenpäin. Tuumin, olenko tämän vaikutelman suhteen lukijana nykyajan kasvatti: nykykirjallisuudessa monet kirjailijat pyrkivät viemään lukijan henkilöidensä iholle paljon selvemmin kuin 1800-luvun etäisempinä pysytelleet kertojat. (Tosin Aarresaaren kohdalla hämmästelin nimenomaan sitä, miten nykyaikaiselta Stevensonin tyyli mielestäni tuntui... Ehkä kyse on siis vain tämän tarinan ominaisluonteesta.)
Mielenkiintoinen kirja siis. Jekylliin ja Hydeen on tutustunut moni muukin bloggari, ja suosittelenkin tutustumaan heidän kiinnostaviin pohdintoihinsa esimerkiksi blogeissa Orfeuksen kääntöpiiri, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan ja Käännä jo sivua. Hyvän ja pahan psykologiseen tutkiskeluun ja menneen maailman lontoolaismiljööseen viehtyneille kehaisen myös toista klassikkoa, jonka tämä kirja toi mieleeni, eli Oscar Wilden kiehtovaa Dorian Grayn muotokuvaa.
Osallistun kirjalla Ofelia Outolinnun 1800-luvun kirjat -haasteeseen.
Robert Louis Stevenson: Strange Case of Dr Jekyll and Mr Hyde (1886). Ladattu LibriVox-äänikirjana.
Kuva: By Chicago : National Prtg. & Engr. Co. [Public domain], via Wikimedia Commons
Heh, minäkin olen tänä vuonna lukenut sekä Aarresaaren että tämän ja pidin kyllä molemmista. Tämä oli mielenkiintoinen klassikko lukea juuri siksi, että tarina on niin tuttu. Yllätyin miten psykologinen kirja olikaan, ei mikään kauhuhassuttelu.
VastaaPoistaMinäkin odotin kirjalta enemmän pelotteluelementtejä :) Varsinkin loppuluvuissa ollaan sen sijaan hyvin filosofisten ja psykologisten kysymysten äärellä.
PoistaStevenson on blogiaikani suosikkeja. Olen aiemmin lukenut juuri tämän ja skottiteeman takia tartuin myös Itsemurhaklubiin ja pariin muuhunkin miehen teokseen. Stevensonin tyyli on tosiaan viehättävää. Hienoa, että ihastuit!
VastaaPoistaStevenson on tosiaan ollut mainio tuttavuus! Itsemurhaklubi kuulostaa kiinnostavalta. Olen jo ladannut e-kirjoina Stevensonin kootut, jossain vaiheessa varmasti niistä lisää!
PoistaTätä on kyllä paljon blogeissa luettu, eikä turhaan ihan mahtava pieni klassikko. Stevensonin romaanista löytyy myös yllättävän paljon tasoja, vaikka kertomus itsessään tuntuu ehkä aika suoraviivaiselta. Minua kiinnostivat tilat, romaanissa kun vilisee suljettuja ovia ja ikkunoita.
VastaaPoistaAllegorisuuskin on tässä ihan mielenkiintoinen pohdittava. Eikö tohtori Jekyllin arvoituksen ratkaiseminen ole samankaltainen prosessi, jota lukija suorittaa "ratkoessaan" kirjan merkitystä? Mr. Hydea voisi myös ajatella dekadenssin ilmentymänä, joka yrittää puskea läpi viktoriaaniseen, estolliseen ja tekopyhään yhteiskuntaan.
Oih, mielenkiintoisia tulkintoja! En tullut itse kiinnittäneeksi huomiota kirjassa esiintyviin tiloihin tuolta kantilta, mutta tosiaan, kiinnostava havainto... Kirjastahan on tehty myös monia elokuva- ja teatteriversioita; olisi hauskaa vertailla, miten esimerkiksi juuri tilojen merkitys näyttäytyy niissä. Kirjan yhteiskunnalliset ulottuvuudet ovat myös mielenkiintoisia. Tuumin itse Hydeä enemmän psykologiselta kannalta, yksilön tasolla, mutta Jekyll-Hyden kaksipuolisuudesta löytyy kieltämättä kiehtovaa yhteiskunnallistakin analysoitavaa.
PoistaLuin muutama kuukausi sitten Itsemurhaklubin, joten minäkin voin suositella sitä lämpimästi. The Body Snatcher-novelli on myös hyvä.
VastaaPoistaJännä tosiaan huomata, miten paljon tätä on luettu viime aikoina. Tämän vuoden puolella olen törmännyt arvioihin todella monesti, ja on ollut kivaa huomata minkälaisiin asioihin lukijat ovat kiinnittäneet huomiota. Ajatuksia herättävä romaani pituudesta huolimatta.
Kiitos vinkeistä! Näitä vanhoja klassikoita tosiaan popsahtelee aaltoliikkeinä blogeihin. Muiden blogeista napattujen vinkkien lisäksi ainakin minulla klassikoiden lukemista on lisännyt myös e-kirjoihin ja äänikirjoihin tutustuminen, näitä ilmaisia klassikoita on niin vaivatonta ladata "varalle" kännykkään.
PoistaTäytyypä pistää tämä korvan taakse. Minäkin olen huomannut tuon, että aikansa kauhukirjallisuus ei olekaan kovin kauhistuttavaa ja silloin on myös vaarana, että se on vähän tylsähköä. Esimerkiksi Frankenstein ei ollut kovin mukaansa tempaava... Mutta Aarresaari oli yllättävänkin aikaa kestävä tarina ja kukapa ei olisi kuullut Jekyllistä ja Hydesta.
VastaaPoistaTässä kirjassa on tosiaan ajaton ja ajatuksia herättävä teema, joten vähäinen kauhistuttavuus ei sinänsä haitannut, kunhan hoksasi lakata odottamasta selkäpiitä karmivia hirveyksiä. Mutta Aarresaareen verrattuna kirjan rakenne ja kerronta tuntui minusta tosiaan tässä jotenkin "vanhanaikaisemmalta". Aarresaari lienee kirjoitettu nimenomaan seikkailuromaaniksi nuorille, joten siinä on enemmän jännitystä ja yllättäviä käänteitä, kun taas tässä kirjassa Stevenson taitaa olla liikkeellä pohdiskelevammalla, tutkiskelevammalla mielellä.
PoistaFrankensteininkin haluaisin lukea! Täytyypä kokeilla, miten se lähtee liikkeelle, jos kauhuimua on siinäkin niukahkosti...
Kauhua Frankensteinissa ei tosiaan juurikaan ole paria kohtausta lukuunottamatta, joten kannattaa varautua Stevensonin kaltaiseen pohdiskelevaan otteeseen. Sitä pidetään myös yhtenä ensimmäisistä sci-fi -romaaneista, eli paljon pohdittavaa siitä ainakin löytyy :) Olen itse asiassa harkinnut Frankensteinin uudelleen lukemista, koska senkin kohdalla odotukset olivat 90-luvun elokuvasta johtuen huimasti erilaisemmat.
PoistaTässäkin yhteydessä voisin suositella M. R. Jamesin kauhunovelleja, ne ovat juuri sopivan hyytäviä tähän vuodenaikaan ;)
Minä en ole nähnyt Frankenstein-leffoja, joten odotukseni kirjalta ovat aika epämääräisiä - hyvä tietää että vertahyytävää kauhua ei ainakaan kannata odottaa. :) Jotenkin tällaiset synkähköt stoorit sopivat hyvin tähän vuodenaikaan, kiitos siis myös M. R. James -vinkistä! Ihan tuntematon nimi minulle!
Poista