19. huhtikuuta 2013

Jack London: White Fang (Valkohammas) - lukudiplomisuoritus!

Kuva: Wikipedia
Viime vuoden So American -haaste sai minut lataamaan Kindleen läjän amerikkalaisen kirjallisuuden klassikoita. Tällä kertaa vuorossa on Jack Londonin White Fang (1906), joka on suomennettu nimillä Valkohammas ja Susikoira.

En muista, miksi valitsin Londonilta luettavaksi juuri tämän kirjan enkä Erämaan kutsua, joka lienee miehen tunnetuin teos ja on mukana muun muassa Yhdysvaltain kongressin listalla sadasta kirjasta, jotka muovasivat Amerikkaa (ehkä silkasta erehdyksestä?). Valkohammas kuitenkin osoittautui yllättävänkin mielenkiintoiseksi lukukokemukseksi, joten ehkäpä innostun joskus myös Erämaan kutsusta. Nämä kaksi ovat nimittäin sisaruksia siinä mielessä, että toinen kuvaa kesyn koiran kaipuuta villiin luontoon ja toisessa erämaan kasvatti susi tutustuu elämään ihmisen rinnalla.

Kirjan päähenkilö (jos sutta voi henkilöksi kutsua?) on siis aluksi nimetön, sitten intiaanien Valkohampaaksi nimeämä pentu, jossa on kolme neljännestä sutta ja yksi koiraa. Suojaisan luolan turvaan syntynyt pennunrääpäle uskaltautuu päivä päivältä kauemmas ulkomaailmaan, kasvaa ja vahvistuu, oppii saalistamaan ja taistelemaan. Kantapään kautta tulevat tutuiksi ensin luonnon ja sitten ihmisten lait, kun Valkohammas kohtaa intiaaneja ja 1800-luvun lopun kultakuumeen Yukoniin ajamia onnenetsijöitä.

Viehdyin kirjassa suden näkökulmaan. Eläydyin täysillä kuvauksiin siitä, miltä tuntuu upottaa hampaansa kuolintuskissa pyristelevän linnun lihaan tai miten kiivas on sisäinen pakko raadella vihollinen ennen kuin tulee itse raadelluksi. Valkohammas ei todellakaan ollut mikään lutunen pehmosusi, vaan villi ja vihainen peto. En muista lukeneeni montakaan kirjaa, jossa olisin tehnyt matkaa yhtä verenhimoisen päähenkilön kanssa, mutta eläimen näkökulma teki raakuuden hyväksyttäväksi: ”The aim of life was meat. Life itself was meat. Life lived on life. There were the eaters and the eaten. The law was: EAT OR BE EATEN.” Väärältä väkivalta ja tappaminen tuntui vain silloin, kun julmurina oli ihminen, joka kohteli eläimiä kaltoin piittaamattomuuttaan tai pelkäksi huvikseen.

Jos tarkkoja ollaan, kirjan näkökulma ei ehkä sittenkään ollut suden, vaan suden näkökulmaan eläytyvän ihmisen. Maailmaa kuvataan nimittäin Valkohampaan aistien kautta, mutta ihmisen ja eläimen eroja korostaen. Valkohampaan ajatusten ja tekojen kuvauksessa korostuu aina niiden vaistonvaraisuus: ”But the cub did not think in man-fashion. He did not look at things with wide vision. He was single-purposed, and entertained but one thought or desire at a time.” Toisaalta, eroista huolimatta, eläinten tavat rinnastuvat ihmisten tapoihin ja luonnon kirjoittamattomat lait ihmisyhteisöjen sääntöihin. Vahvimmalla on valta niin susilaumassa kuin yhteiskunnassakin.

Ehkä hienoimmin kirja kuvasi minusta oppimista. Sitä Valkohampaan elämä on: selviytymistä, sopeutumista. Ympäristöään ihmettelevä pentupolo hapuilee liikuttavasti uusien ilmiöiden äärellä. Kotiluolan valkoinen seinä ei olekaan seinä vaan aukko, ja juuri kun on oppinut, että maa on kiinteää jalkojen alla, vastaan tuleekin vettä, joka ei ole. Kiehtovia ovat myös kuvaukset suden oppimisesta ihmisten tavoille ensin vaatimattomassa intiaanileirissä, sitten yhä suuremmissa ympyröissä.

Usein opin vievät perille kovat kokemukset. Toisaalta ne kasvattavat, toisaalta kovettavat. En tiedä, ujuttaako London kirjaan tietoisesti jonkinlaista pedagogista tai psykologista sanomaa, mutta perusajatuksena tuntuu olevan, että pienessä pennussa ei ole idullaan sen kummemmin hyvä kuin pahakaan, vaan vasta ympäristö muovaa siitä tietynlaisen. ”At that time he was a mere puppy, soft from the making, without form, ready for the thumb of circumstance to begin its work upon him. But now it was different. The thumb of circumstance had done its work only too well.” Vaikka Valkohampaasta kasvaa peto, taistelijassa asuu myös pehmeämpi puoli, jonka oikea kohtelu voi kaivaa esiin.

Osallistun Valkohampaalla Lukudiplomi-haasteeseen.

LUKUDIPLOMITEHTÄVÄ 4/10

Kirjatarjotin: Sinuhen Luontotarinoita -kirjatarjotin
Kirjailija: Jack London
Kirja: White Fang (Valkohammas/Susikoira)

Tehtävä (7. lk): 1. Esittele kolme lehtikuvaa, joiden avulla esittelet teoksen tapahtumapaikkaa.



Valkohammas kasvaa Yukonin jylhissä maisemissa...

... vetää koiravaljakkoa (kuvassa koiravaljakko Yukonin Dawsonissa vuonna 1899)...


... ja jopa matkustaa laivalla (kuvassa Northern Commercial Companyn höyrylaivoja talvitelakalla Yukon-joella vuonna 1901).

Kuvalähteet:
(1) Dave Bezaire & Susi Havens-Bezaire (Yukon River 1) [CC-BY-SA-2.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/2.0)], via Wikimedia Commons. http://commons.wikimedia.org/wiki/File%3AYukon_River_-c.jpg (19.4.2013)
(2) Edwin Tappan Adney [Public domain or Public domain], via Wikimedia Commons. http://commons.wikimedia.org/wiki/File%3ADog_team_Dawson_Yukon_1899.jpg (19.4.2013)
(3) Unknown Author, 1901. University of Washington digital collections image PH Coll 246.240. http://commons.wikimedia.org/wiki/File%3ANorthern_Commercial_Company_riverboats_in_winter_1901.jpg (19.4.2013)

Jack London: White Fang. 1906. E-kirja ladattu Project Gutenbergistä, luettu puhelimella.

16 kommenttia:

  1. Tämä pitäisi minunkin lukea, ainakin elokuva oli ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole nähnyt elokuvaa, mutta voin kuvitella, että maisemat ainakin ovat komeita!

      Poista
  2. Onpa kiinnostava! En muistakaan oikein lukeneeni eläimen näkökulmasta kerrottuja tarinoita, Ruohometsän kansa nyt ainoastaan tulee mieleen. Ja jylhä erämaa kiinnostaa aina vanhaa partiolaista. :)

    Herkulliset kuvatkin! Minulla on vielä kolme lukudiplomikirjaa lukematta, mutta aion vakaasti ehtiä tehdä haasteen loppuun saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin taitaa tulla kiire lukudiplomin kanssa! Saa nähdä, tuleeko ehdot... :)

      Poista
  3. Kuulostaa aika samanlaiselta kuin Erämaan kutsu, vaikka tosiaan kehityskertomus on päinvastainen. Erämaan kutsu jäi mieleeni mielenkiintoisena kirjana, vaikka lukiessani olinkin välillä hiukan pitkästynyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan, että nämä kaksi kirjaa ovat aika samanlaisia. Jostain luin, että Erämaan kutsu olisi jotenkin kirjallisesti laadukkaampi, mutta enpä tiedä. Pitkästyksen suhteen minulle kävi niin, että välillä alkoi kieltämättä hiukan tuntua, että eikös tällainen samanlainen tappelu jo nähty, mutta yleensä tarinaan tuli niillä main jokin uusi käänne, joka vei juonta eteenpäin.

      Poista
  4. Elokuvana tämä ainakin on tosi upea, kirjaan en ole vielä tutustunut, joskin muita samanlaisia erähenkisiä kirjoja olen lukenut. Alaska on mielenkiintoista seutua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en oikeastaan tunne erityistä vetoa erämaakirjoihin, mutta tämä oli rohkaiseva kokemus!

      Poista
  5. Oi, minä rakastin lapsena näitä Jack Lodonin kirjoja! En enää muista mikä oli mikä, mutta muistan miten kiehtovia tarinat olivat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en tiennyt näistä mitään :) Näissä on kyllä seikkailua!

      Poista
  6. Kiitos lukuvinkistä! En ole nähnyt tästä tehtyä elokuvaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on elokuva näkemättä, olisi mielenkiintoista verrata sitä kirjaan!

      Poista
  7. Aikamoinen sattuma, nimittäin luin tällä viikolla John Boynen uutuusromaanin Kuudes mies (bloggasin kirjasta tänään), ja siinä päähenkilö lukee juuri tätä Londonin Valkohammasta. En ole lukenut kirjaa (enkä nähnyt edes elokuvaa), ja mietin juuri tänään että tähän kirjaan en ole kertaakaan blogeissa törmännyt. Kunnes vilkaisen sivupalkkiani ja huomaan sinun juuri hiljattain bloganneen kirjasta. :D

    Tämä jäi kyllä nyt kiinnostamaan, joten pistän tämän jo ennestäänkin järkyttävän mittaisen tbr-listani jatkeeksi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska sattuma, intertekstuaalista blogitelepatiaa! :) Hieno kirjoitus Boylen kirjasta. Ei tuttu ollenkaan, mutta kuulostaa vaikuttavalta.

      Poista
  8. Heitin sinulle haasteen Kirjasfäärissä. http://kirjasfaari.fi/2013/05/liebster-blog/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Taika! Huippuhyviä kysymyksiä...!

      Poista