Charles G. Martignette & Louis K. Meisel: The Great American Pin-Up

Kirjavalintojen perusteella olen viime aikoina ollut jenkkitunnelmissa, ja Amerikan ihmemaassa jatketaan edelleen. Tänään vuorossa silmänruokaa naiskauneuden ystäville eli Charles G. Martignetten ja Louis K. Meiselin kuvateos The Great American Pin-Up (2002).

Kirja on kahden ilmeisen intohimoisen keräilijän rakkaudentunnustus kalenterityttötaiteelle. Martignette ja Meisel esittelevät liudan kuvittajia, joiden maalaukset ja piirrokset hemaisevista naapurintytöistä ja viehkeistä viettelijättäristä koristivat lehtiä, pokkareita, kalentereita ja muita populaareja painotuotteita pin-up-kuvien kultaisina vuosina viime vuosisadan alkukymmeniltä 1960-luvun paikkeille asti. Sen jälkeen valokuvat sivuuttivat piirrokset lehtien kuvituksena, ja kalenterien viattomasti keimailevat tyttöset vaihtuivat suorasukaisempaan erotiikkaan.

Pin-up-tyttöjen esiäidiksi Martignette ja Meisel nostavat Charles Dana Gibsonin luoman "Gibson Girl" -hahmon. Gibson piirsi lehtiin ja mainoksiin kaunottaria, joihin ruumiillistui vuosisadan alun naisihanne: korsetilla tiimalasimalliseksi kurottu ampiaisvyötäröinen sulotar. Gibsonin jalanjäljissä kulki seuraavina vuosikymmeninä sadoittain kuvittajia. Paljon palstatilaa kirjassa saavat esimerkiksi sellaiset nimet kuin Harry Ekman, Gil Elvgren, Earl Moran, George Petty ja Alberto Vargas. Kaikkien tuotannosta löytyy näytteitä The Pin-up Files -sivustolta.

Pin-up-kuvat olivat kaupallista käyttötaidetta, joten taiteilijoiden lisäksi ne elivät markkinamiesten varassa. Sellaisia olivat kaverukset Brown ja Bigelow, jotka perustivat vuonna 1896 kalenterikustantamon Minnesotaan. Brown and Bigelow säilyi vuosikymmeniä yhtenä suurimmista pin-up-kuvien tilaajista. Muita tärkeitä tilaajia olivat aikakauslehdet ja halvat lukemistolehdet. Esimerkiksi Esquire julkaisi aikoinaan paljon pin-up-kuvia.

Kuvien kysyntää nostivat myös molemmat maailmansodat. 1920-luvulla Euroopan sotatantereilta palanneet nuoret miehet toivat muassaan vanhalla mantereella painettuja rohkeita postikortteja ja halusivat lisää samaa kamaa, kotoisalla jenkkitwistillä tosin. Toisen maailmansodan aikana pin-up-tyttöjä maalattiin jopa sotalentokoneiden kylkiin.

Kirjassa olisi voinut olla enemmänkin esimerkkejä pin-up-kuvien moninaisista ilmenemismuodoista. Aiheesta löytyisi vaikka mitä kulttuurihistoriallisia ulottuvuuksia, mutta Martignette ja Meisel keskittyvät melko pintapuolisiin kuvittajaesittelyihin - ja tietysti ilahduttavan runsaaseen kuvamateriaaliin. Kirja toimiikin parhaiten jonkinlaisena johdantokatalogina aiheeseen, josta lienee tehty vähänlaisesti "vakavaa" taidehistoriallista tutkimusta. Yhden kuvittajaparan elämäkertatietojen kohdalla kirjoittajat joutuvat toteamaan, ettei hänestä tiedetä mitään, ja muiltakin monet alkuperäiset piirrokset ja maalaukset ovat aikaa sitten kadonneet.

Pin-up-kuvat olivat aikansa kertakäyttökulttuuria. Nykynäkökulmasta täytyy kuitenkin ihailla, miten taidokasta kuvitustaidetta monet kirjassa esitellyistä tekijöistä tuottivat. Eipä lehdissä nykyään näy näin viimeisteltyjä pastelleja, akvarelleja ja öljymaalauksia! Hauskaa kirjassa oli myös vertailla eri kuvittajien tyylejä. Vaikka aihe on niin simppeli kuin kaunis nainen mieluiten paljastavassa asussa, monenlaisia variaatioita siitäkin syntyy.

Feministisellä tuulella pin-up-taiteen naiskuvasta voisi tietysti ottaa nokkiinsa. Useimpien kuvien naiset ovat avuttomia kaunottaria pinteessä tai söpöjä hupsuja noloissa tilanteissa, tyyliin "hups, hameeni jäi kiinni oven väliin ja nyt sukkanauhani näkyvät, suipistanpa suuta". Silti näissä nostalgisissa kuvissa on jotain vastustamattoman hurmaavaa: iloa, leikkimieltä ja vilpitöntä naiskauneuden ylistystä.

Tällaisia olivat Cosmopolitanin kannet vuonna 1940. Kuvittajana Bradshaw Crandell.

Paljastaviin asuihin pukeutuneet naiset sopivat kansikuvaksi mihin tahansa tarinaan. Tammikuun 1948 New Detective Magazinen kannen maalasi Raphael Desoto.



Flirt, Whisper, Wink ja Eyeful - mitä näissä lehdissä mahdettiin kirjoittaa? Peter Dribenin kuvat eivät ole kirjan taidokkaimpia, mutta aika veikeitä kansia joka tapauksessa.

Rolf Armstrongin maalauksissa on väriä ja iloa. Naurava tyttö vaaleanpunaisissa on kerta kaikkiaan suloinen.

Tämän kaunottaren mallina poseerasi nuori Marilyn Monroe. Earl Moranin pastelleissa on ihana pehmeä valo, ja vimpan päälle viimeistellyt hahmot nousevat kauniisti esiin pelkistetyiksi jätetyistä taustoista.

"Hups! Turskautin ketsuppia hameelle ja sukkanauhat näkyy!" Harry Ekmanin käsialaa.

"Hups! Tuuli yllätti ja sukkanauhat näkyy!" Gil Elvgrenin käsialaa.



George Pettyn kuvissa on hieno graafinen ote.



Lisää Pettyä. Näissä on glamouria!

Nyt lähestytään 70-lukua. Mayo Olmstedtin tyyli henkii pin-up-kuvien kulta-ajan viimeisiä vuosia.

Charles G. Martignette & Louis K. Meisel: The Great American Pin-Up. Taschen, 2002. 447 s. ISBN 978-3822817018. Lainattu kirjastosta.