En ole pitkään aikaan listaillut katsomiani elokuvia. Pari erinomaista ja jokunen ihan ookoo!
A Dangerous Method (2011)
Aihe on kiinnostava: psykoanalyysin edelläkävijät Sigmund Freud ja Carl Jung, ja kolmantena pyöränä alan unohdetumpi vaikuttaja Sabina Spielrein, alun perin Jungin potilas ja sittemmin itsekin lääkäri. Elokuva oli mielenkiintoinen ja 1900-luvun alun epookki komeaa, mutta jotain jäin silti kaipaamaan. Katselukokemus tuntui ehkä jotenkin etäiseltä, vaikka elokuva käsittelee vahvoja ja vaikeita moraalisia ja emotionaalisia kysymyksiä esimerkiksi Freudin ja Jungin opettaja–oppilas-suhteen ja Jungin ja Spielreinin lääkäri–potilas-suhteen tiimoilta.
Le tout nouveau testament (2015)
Jumala on olemassa ja asuu Brysselissä – ankeassa kerrostaloasunnossa, jossa ei ole ulko-ovea. Yrmy keski-ikäinen miekkonen lorvii päivät pitkät aamutakissa, kohtelee perhettään kehnosti ja huvittaa itseään naputtelemalla kaikkivoivalla tietokoneellaan koettelemuksia ihmisten tielle. Kunnes eräänä päivänä perheen tytär päättää antaa isälle ansionsa mukaan... Nerokas elokuva! Yhdistelmä kekseliästä tummahkoa komediaa, ehtaa belgialaista surrealismia ja herkkääkin pohdintaa elämästä ja kuolemasta.
Mad Money (2008)
Sympaattinen komedia kolmesta keskuspankin työntekijästä, jotka keksivät ovelan juonen kahmiakseen tuhottaviksi matkalla olevia seteleitä omiin taskuihinsa. Virkistävää, että tällaisessa lurjuselokuvassa on pääosissa kolme naista (Diane Keaton, Queen Latifah ja Katie Holmes). Ei suurta taidetta, mutta ihan viihdyttävää ajanvietettä.
Birdman or (The Unexpected Virtue of Ignorance) (2014)
Oo. Tämä taas oli paitsi viihdyttävä, sanoisinpa että myös taidetta – elokuvaelämys parhaimmillaan. Intensiivistä, suorastaan hengästyttävää menoa. Paljon kaikkea, mutta silti linjakas kokonaisuus. Olen nähnyt Alejandro G. Iñárritulta aiemmin vain Amores Perros -elokuvan, josta muistan aikoinaan pitäneeni. Nyt kiinnostaa ehdottomasti nähdä lisää.
Butch Cassidy and the Sundance Kid (1969)
Western-klassikko... mutta nyt ei jotenkin iskenyt. Vaikka tällainen hieman ironinen ote tyylilajiin sopisi minulle periaatteessa mainiosti, elokuva tuntui Paul Newmanista ja Robert Redfordista huolimatta jotenkin tylsältä. Kaksikko tuntui vain viipottavan puskasta toiseen. Saatoin jopa loppupuolella hieman torkahtaa. Mutta onhan tässä ihana Raindrops keep fallin’ on my head!
Dikkenek (2006)
Belgialaisen komedian kulttiklassikko. Noooh... Olihan tämä kai ihan hauska, tyylilaji ei ehkä vain ole sitä omintani. Mukana on monia belgialaisia ja ranskalaisia suosikkinäyttelijöitä François Damiensista Mélanie Laurentiin ja Marion Cotillardiin.
American Hustle (2013)
Tämän elokuvan näkemistä odotin innolla, mutta loppujen lopuksi petyin vähän. 1970-luvun miljöö oli mahtava ja menoa ja meininkiä riitti, mutta elokuva tuntui minusta turhan pitkältä, eli en tainnut aivan täysillä innostua.
Behind the Candelabra (2013)
Hurjan hyvä! Pianoviihteen suurmies Liberace oli minulle entuudestaan ihan tuntematon nimi, vaikka mies oli ilmeisesti aikansa megajulkkis ainakin Amerikassa. Kiinnostava ja hyvin tehty elämäkertaelokuva, ja Michael Douglas ja Matt Damon vetivät pääroolit komeasti.
Mr Nobody (2009)
Aikamatkailua, vaihtoehtoisia todellisuuksia, suunnanmuutoksia – ja mieletön määrä kaikkea muuta. Tässä elokuvassa on niin paljon konsepteja, henkilöitä, paikkoja, tapahtumia, symboleja, avoimia kysymyksiä ja mahdollisia tulkintoja, että en oikein edes tiedä, mitä siinä itse asiassa tapahtui, mutta todella hyvä tämä kyllä oli. Paljon mielenkiintoista pohdittavaa elämän sattumanvaraisuudesta tai kohtalosta tai mikä se sitten onkin. Pääosassa Jared Leto 118-vuotiaana, tai siis 34-vuotiaana, tai siis...
12 Years a Slave (2013)
Ääh. Tuntuu, että tästä elokuvasta pitäisi vaikuttua. Orjaksi vangitun vapaan miehen (tositapahtumiin perustuva) tarina on koskettava ja järkyttävä. Elokuva on upeasti kuvattu. Sen teemat ovat tärkeitä. Mutta... jotenkin se ei koskettanut minua niin kuin olisi kuvitellut. Vaikka orjien kärsimystä näytetään läheltä ja hirveyksiä säästelemättä, elokuvan henkilöt tuntuivat jäävän etäisiksi. Pahikset olivat liki karikatyyrimäisen pahoja, hyvikset jokseenkin ponnettomia. Ja Brad Pittiä ei olisi tarvittu ollenkaan!
A Dangerous Method (2011)Aihe on kiinnostava: psykoanalyysin edelläkävijät Sigmund Freud ja Carl Jung, ja kolmantena pyöränä alan unohdetumpi vaikuttaja Sabina Spielrein, alun perin Jungin potilas ja sittemmin itsekin lääkäri. Elokuva oli mielenkiintoinen ja 1900-luvun alun epookki komeaa, mutta jotain jäin silti kaipaamaan. Katselukokemus tuntui ehkä jotenkin etäiseltä, vaikka elokuva käsittelee vahvoja ja vaikeita moraalisia ja emotionaalisia kysymyksiä esimerkiksi Freudin ja Jungin opettaja–oppilas-suhteen ja Jungin ja Spielreinin lääkäri–potilas-suhteen tiimoilta.
Jumala on olemassa ja asuu Brysselissä – ankeassa kerrostaloasunnossa, jossa ei ole ulko-ovea. Yrmy keski-ikäinen miekkonen lorvii päivät pitkät aamutakissa, kohtelee perhettään kehnosti ja huvittaa itseään naputtelemalla kaikkivoivalla tietokoneellaan koettelemuksia ihmisten tielle. Kunnes eräänä päivänä perheen tytär päättää antaa isälle ansionsa mukaan... Nerokas elokuva! Yhdistelmä kekseliästä tummahkoa komediaa, ehtaa belgialaista surrealismia ja herkkääkin pohdintaa elämästä ja kuolemasta.
Sympaattinen komedia kolmesta keskuspankin työntekijästä, jotka keksivät ovelan juonen kahmiakseen tuhottaviksi matkalla olevia seteleitä omiin taskuihinsa. Virkistävää, että tällaisessa lurjuselokuvassa on pääosissa kolme naista (Diane Keaton, Queen Latifah ja Katie Holmes). Ei suurta taidetta, mutta ihan viihdyttävää ajanvietettä.
Birdman or (The Unexpected Virtue of Ignorance) (2014)
Oo. Tämä taas oli paitsi viihdyttävä, sanoisinpa että myös taidetta – elokuvaelämys parhaimmillaan. Intensiivistä, suorastaan hengästyttävää menoa. Paljon kaikkea, mutta silti linjakas kokonaisuus. Olen nähnyt Alejandro G. Iñárritulta aiemmin vain Amores Perros -elokuvan, josta muistan aikoinaan pitäneeni. Nyt kiinnostaa ehdottomasti nähdä lisää.
Western-klassikko... mutta nyt ei jotenkin iskenyt. Vaikka tällainen hieman ironinen ote tyylilajiin sopisi minulle periaatteessa mainiosti, elokuva tuntui Paul Newmanista ja Robert Redfordista huolimatta jotenkin tylsältä. Kaksikko tuntui vain viipottavan puskasta toiseen. Saatoin jopa loppupuolella hieman torkahtaa. Mutta onhan tässä ihana Raindrops keep fallin’ on my head!
Belgialaisen komedian kulttiklassikko. Noooh... Olihan tämä kai ihan hauska, tyylilaji ei ehkä vain ole sitä omintani. Mukana on monia belgialaisia ja ranskalaisia suosikkinäyttelijöitä François Damiensista Mélanie Laurentiin ja Marion Cotillardiin.
American Hustle (2013)
Tämän elokuvan näkemistä odotin innolla, mutta loppujen lopuksi petyin vähän. 1970-luvun miljöö oli mahtava ja menoa ja meininkiä riitti, mutta elokuva tuntui minusta turhan pitkältä, eli en tainnut aivan täysillä innostua.
Hurjan hyvä! Pianoviihteen suurmies Liberace oli minulle entuudestaan ihan tuntematon nimi, vaikka mies oli ilmeisesti aikansa megajulkkis ainakin Amerikassa. Kiinnostava ja hyvin tehty elämäkertaelokuva, ja Michael Douglas ja Matt Damon vetivät pääroolit komeasti.
Aikamatkailua, vaihtoehtoisia todellisuuksia, suunnanmuutoksia – ja mieletön määrä kaikkea muuta. Tässä elokuvassa on niin paljon konsepteja, henkilöitä, paikkoja, tapahtumia, symboleja, avoimia kysymyksiä ja mahdollisia tulkintoja, että en oikein edes tiedä, mitä siinä itse asiassa tapahtui, mutta todella hyvä tämä kyllä oli. Paljon mielenkiintoista pohdittavaa elämän sattumanvaraisuudesta tai kohtalosta tai mikä se sitten onkin. Pääosassa Jared Leto 118-vuotiaana, tai siis 34-vuotiaana, tai siis...
12 Years a Slave (2013)
Ääh. Tuntuu, että tästä elokuvasta pitäisi vaikuttua. Orjaksi vangitun vapaan miehen (tositapahtumiin perustuva) tarina on koskettava ja järkyttävä. Elokuva on upeasti kuvattu. Sen teemat ovat tärkeitä. Mutta... jotenkin se ei koskettanut minua niin kuin olisi kuvitellut. Vaikka orjien kärsimystä näytetään läheltä ja hirveyksiä säästelemättä, elokuvan henkilöt tuntuivat jäävän etäisiksi. Pahikset olivat liki karikatyyrimäisen pahoja, hyvikset jokseenkin ponnettomia. Ja Brad Pittiä ei olisi tarvittu ollenkaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti