18. heinäkuuta 2014

Meg Rosoff: How I Live Now


Divarihaahuilun tuloksena luettavaksi päätyi Meg Rosoffin romaani How I Live Now (2004).

Kirja kertoo newyorkilaisesta Daisystä, äidittömästä 15-vuotiaasta, joka lähetetään kesäksi etäisen isän ja ilkeän äitipuolen jaloista Englannin maaseudulle sukulaisten hoteisiin. Alkuasetelma voisi olla perinteisestä tyttökirjasta, mutta jatko osoittautui aivan erilaiseksi kuin olin kirjaan tarttuessani kuvitellut.

Takakannessa juonesta ei paljasteta juuri tämän enempää, ja minä nautin kirjaa lukiessani juuri siitä, että en tiennyt, mihin se on minua viemässä. Teinin kasvukertomukseksi kuvittelemastani tarinasta tulikin tarina sodasta, rakkaudesta, selviytymisestä - ja toki myös kasvamisesta. Pidin erityisesti minäkertoja Daisyn äänestä, joka tuntui uskottavalta nuoren tytön ääneltä, vaikka kirjan tapahtumat tarinan edetessä erkanivatkin arkitodellisuudesta ja muuttuivat vaikeiksi sijoittaa tiettyyn aikaan ja paikkaan.

Outo ja mielenkiintoinen kirja. En taida kirjoittaa enempää, jotten tulisi spoilanneeksi, mutta lisäänpä alle kirjan eri painosten kansikuvia. Uskoisitko samaksi kirjaksi?

Meg Rosoff: How I Live Now. 2004. Ostettu käytettynä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti