Ari Turunen: Tosi on! Valheen, vääristelyn ja vilpin historiaa

Ari Turusen Tosi on! Valheen, vääristelyn ja vilpin historiaa (2012) sisältää juuri sitä, mitä otsikko lupaa. Kepeäotteinen tietokirja tarjoilee esimerkkejä siitä, miten vastustamatonta valehtelu on ihmisluonnolle, ja anekdootteja tunnettujen valehtelijoiden edesottamuksista.

Valehtelu on luonnollista, Turunen toteaa. Ihminen oppii jo 2–3-vuotiaana tietoisesti johtamaan muita harhaan, ja valehtelun oppiminen kuuluu olennaisesti lapsen kehitykseen. Mielenkiintoinen ajatus: ”Jos lapsi pystyy älyttämään äitiään, tämä on lapselle todiste siitä, että äiti ei voi kontrolloida lapsen ajatuksia. Lapsi riemastuu huomatessaan, että vanhemmat eivät olekaan niin vaikutusvaltaisia kuin lapsi on aikaisemmin kuvitellut. Valehtelun ansiosta lapsi alkaa luoda käsitystä omasta itsestään ja alkaa itsenäistyä.”

Ja aikuiset ne vasta valehtelevatkin. Turunen lainaa amerikkalaistutkimusta, jossa yliopisto-opiskelijat kirjasivat viikon ajan muistiin jokaisen valheensa. Niitä kertyi ainakin kaksi päivässä. Monien valheiden tarkoituksena on antaa itsestään muille todellisuutta parempi kuva, toisilla taas yritetään välttää aiheuttamasta muille pahaa mieltä. Valehtelu kuuluu sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Monet kirjan esimerkeistä osoittavat, miten tiiviisti valehtelu ja vallankäyttö kietoutuvat yhteen. Vallanpitäjät kautta aikain ovat turvautuneet juoniin ja vilppiin päästäkseen huipulle ja pysyäkseen siellä. ”Valehtelijoita tutkineen Paul Ekmanin mielestä moni hallitsija on ollut synnynnäinen valehtelija, suostuttelevainen ja ovela sepittelijä, loistava ja vakuuttava puhuja. Jokaisella poliitikolla, joka pääsee valtaan, on oltava valehtelijan keskustelukyvyt, vaikka he eivät valehtelisikaan.”

Mielenkiintoisia ovat myös esimerkit sanojen ja kuvien epäluotettavuudesta. Historiankirjoitus antiikin Herodotoksen ajoista nykypäivään vilisee tahalliselle vääristelylle perustuvia virheitä. Modernin median historia on myös manipulaation historiaa. Jo viime vuosisadan alussa lehtikeisari William Randolph Hearst evästi toimittajia, ettei totuuden pitänyt koskaan antaa olla hyvän tarinan esteenä, ja esimerkiksi Frank Sinatran suosio potkaistiin nousuun palkkaamalla konsertteihin pyörtyilijätyttöjä syöteiksi lehtikuvaajille.

Oma lukunsa ovat patologiset valehtelijat ja ammattimaiset huijarit. 1700-luvulla kreivi Alessandro Cagliostro, joka ei tietysti oikeasti ollut kreivi eikä nimeltään Cagliostro, sai Ranskan suihkuseurapiirit pauloihinsa esittäytymällä salatietäjänä, joka tuntee elämäneliksiirin salaisuuden. Skotlantilainen Alexander Furguson erikoistui 1920-luvulla myymään eurooppalaisia monumentteja hyväuskoisille amerikkalaisturisteille: Big Benistä sai pulittaa tuhannen punnan käsirahan, Buckinghamin palatsista tuplasti. Kotimaisista huijareista kuuluisin lienee naistenmies Ruben Oskar Auervaara.

Kirjan anekdootit ovat hauskoja ja usein ällistyttäviä. Monen tunnetun ja tuntemattomamman valehtelijan tarinasta olisin halunnut tietää lisääkin. Tässä piili mielestäni myös kirjan heikkous. Valehtelun historiaa käytiin läpi eri kanteilta ja lukuisin esimerkein, mutta loppujen lopuksi melko ylimalkaisesti ja pinnallisesti. Monet asiat tuntuivat itsestäänselvyyksiltä tai ennalta tutuilta, ja esimerkit jäivät raapaisuiksi. Olisin mielelläni perehtynyt syvemmin esimerkiksi valehtelun psykologiaan, sosiaaliseen merkitykseen ja lukuisiin kirjassa sivuttuihin tapauksiin ja henkilöihin.

Kiehtova aihe olisi siis tarjonnut mehevät ainekset pidempään ja perusteellisempaan teokseenkin, mutta ihan mukava pikakurssi kirja oli näinkin. Turunen näyttää kirjoittaneen muitakin populaareja tietokirjoja tapahistoriasta, aiheina esimerkiksi ylimielisyyden, juomatapojen ja taikauskon historia.

Ari Turunen: Tosi on! Valheen, vääristelyn ja vilpin historiaa. Atena, 2012. E-kirja ostettu Elisa Kirjasta, luettu kännykällä.