Cressida Connollyn After the Party (2018) oli erilainen kuin takakannen perusteella odotin, mutta olipa kiinnostava kirja!
Kirjan minäkertoja Phyllis palaa Englantiin miehensä ja lastensa kanssa ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen vuonna 1938, mutta ei tunne olevansa kotonaan. Yksinäinen ja ikävystynyt Phyllis seuraa sisartaan tämän uuden harrastuksen pariin, vireään yhdistystoimintaan.
Keskusteluillat, lastenleirit ja iloiset piknikit tempaisevat yläluokkaiset perheet mukaansa. Yhteiskunta on muuttumassa huolestuttavaa vauhtia, mutta onneksi ympärillä on fiksuja samanmielisiä ihmisiä, joiden kanssa parantaa maailmaa.
En heti ymmärtänyt, mistä oikeasti oli kyse: karismaattista johtajaa seuraavista fasisteista. Sodan lähestyessä ja syttyessä Phyllis on yhä tiiviimmin mukana liikkeen toiminnassa, kauaskantoisin seurauksin.
Connolly ui ovelasti Phyllisin nahkoihin. Lukija ymmärtää yhtä ja toista rivien väleistä, mutta paljon jää myös auki. Ymmärtääkö Phyllis, mihin on menossa mukaan? Mihin hän lopulta uskoo, mitä uskottelee itselleen ja mitä lukijalle?
Phyllis ja hänen lähipiirinsä eivät ole erityisen mukavia ihmisiä. Kirja ei kalastele lukijan sympatioita heitä kohtaan, mutta ei toisaalta myöskään sormea osoitellen asetu heitä, historian "pahiksia", vastaankaan.
On kiusallisen helppoa ymmärtää, miksi ja miten ihminen tarttuu ideologiaan, joka kutsuu mukaan oikealla tavalla ja hetkellä - ja miten vaikeaa kerran omaksumistaan ajatuksista on irrottautua.
Kirjan minäkertoja Phyllis palaa Englantiin miehensä ja lastensa kanssa ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen vuonna 1938, mutta ei tunne olevansa kotonaan. Yksinäinen ja ikävystynyt Phyllis seuraa sisartaan tämän uuden harrastuksen pariin, vireään yhdistystoimintaan.
Keskusteluillat, lastenleirit ja iloiset piknikit tempaisevat yläluokkaiset perheet mukaansa. Yhteiskunta on muuttumassa huolestuttavaa vauhtia, mutta onneksi ympärillä on fiksuja samanmielisiä ihmisiä, joiden kanssa parantaa maailmaa.
En heti ymmärtänyt, mistä oikeasti oli kyse: karismaattista johtajaa seuraavista fasisteista. Sodan lähestyessä ja syttyessä Phyllis on yhä tiiviimmin mukana liikkeen toiminnassa, kauaskantoisin seurauksin.
Connolly ui ovelasti Phyllisin nahkoihin. Lukija ymmärtää yhtä ja toista rivien väleistä, mutta paljon jää myös auki. Ymmärtääkö Phyllis, mihin on menossa mukaan? Mihin hän lopulta uskoo, mitä uskottelee itselleen ja mitä lukijalle?
Phyllis ja hänen lähipiirinsä eivät ole erityisen mukavia ihmisiä. Kirja ei kalastele lukijan sympatioita heitä kohtaan, mutta ei toisaalta myöskään sormea osoitellen asetu heitä, historian "pahiksia", vastaankaan.
On kiusallisen helppoa ymmärtää, miksi ja miten ihminen tarttuu ideologiaan, joka kutsuu mukaan oikealla tavalla ja hetkellä - ja miten vaikeaa kerran omaksumistaan ajatuksista on irrottautua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti